"Jumalan loin, jumaloin" – Tekstintutkijan essee jumaloinnista
1. Jumala makaa kuolinvuoteellaan. Iso mies on kutistunut pieneksi mytyksi valkean lakanan alle. Olen istunut sängynreunalla pitkään, olemme vähän jutelleetkin. Hänen on vaikea puhua, kieli on haavojen repimä ja harmaan möhnän peittämä. Ei se mitään, olemmehan jo yli viisikymmentä vuotta puhuneet yhdessä.
Minun on lähdettävä, sanon lopulta, edessä on pitkä ajomatka, pojat odottavat isää kotiin. Tiedämme kumpikin, että emme enää tapaa. Emme ainakaan tässä elämässä, ja olemme molemmat siinä lujassa uskossa, että muuta elämää ei tule. Käännyn ovella katsomaan häntä, hän kääntää päätään minun suuntaani. ”Ajelehan sievästi.”
2. Jumala on kuulunut suomen kirjakieleen Mikael Agricolasta alkaen, puheeseen paljon kauemmin. Samantapainen sana tunnetaan Itämeren piirin sukukielissä: karjalassa on jumala, vepsässä ja virossa jumal. Mordvaan, kaukaisempaan sukukieleen, kuuluu salamaa tarkoittava sana jondol, jonka alkuosa viittaa jumalaan. Jondol, jumalan tuli.
Etymologi Kaisa Häkkinen kertoo, että jumala-sanat saattavat olla arjalaista alkuperää, vaikka tähän selitykseen on suhtauduttu epäillenkin. Sanskriitissa joka tapauksessa on sana dyumān, joka tarkoittaa taivaallista ja loistavaa. Kiinnostavaa kyllä, englannin God todennäköisesti juontuu protoindoeuroopasta. Tuohon hypoteettiseen indoeurooppalaiseen kantakieleen kuuluu ghut, joka tarkoittaa esimerkiksi apuun kutsuttavaa, sitä, johon turvaudutaan. Samaa juurta on ja samaa merkitystä kantaa – sanskriitin huta.
3. Milloin me aloimme jumaloida? Arvatenkin jo ammoin. Aineistonkeruu Suomen murteiden sanakirjaan aloitettiin 1800-luvun puolella, ja kirjassa on esimerkkejä verbeistä jumaloida ja jumaloita. Merkityksiä on kahdenlaisia: kunnioittaa, ihailla ja pitää arvossa (sitä jumaloittiin niin kovii) sekä loitsia ja noitua (ne jumaloivat immeisiä).
Murresanakirja osoittaa, että jumala eri muodoissaan on sopinut kansan suuhun mitä mainioimmin. Juttua on riittänyt muun muassa jumalanhyvästä, -koirasta, -luomasta, -pyssystä, -syljestä, -täistä ja -ärjystä. Myös huudahduksia on viljelty: jumalista, jumaliuta, jumalkekka, jumal(t)sukkaa, jumankaut, jumankekka, jumapöykkä ja niin edelleen.
Jumalasta saa helposti riidan aikaiseksi. Onko kyse erisnimestä vai yleisnimestä?
4. Kielentutkija Robert Vanderplank tutkii kirjassaan Ruma kuin apinan kainalo sitä, miten eri puolilla maailmaa kiroillaan. Yksi hänen havainnoistaan, suomalaiselle ei kovin yllättävä, on tämä: jumalolennot ovat kiroilussa yleisesti läsnä. Painotuseroja tosin on. Vanderplankin mukaan esimerkiksi Hollannissa kiroilu pyörii seksin, Saksassa ulosteiden ja Ruotsissa Jumalan ja paholaisen ympärillä. Suomalaiset ovat lainanneet keskeiset kirosanansa saatanan, perkeleen ja helvetin muilta. Jo Agricola käytti sanoja. Jumalauta taas on alkujaan avunpyyntö jumalalta: Jumala auta! Samoin suosittu jumalavita palautuu muotoon Jumala avita!
Kielentutkija Ulla-Maija Kulonen todistaa jumalasta: ”Joka tapauksessa sana on useita tuhansia vuosia vanha, ja sillä on aikaisemmin tarkoitettu pakanallisia jumalia. On melkeinpä todennäköistä, että sanaa on aikaisemmissakin vaiheissaan käytetty myös voimasanana.”
5. Jumalasta saa helposti riidan aikaiseksi. Onko kyse erisnimestä vai yleisnimestä? Kirjoitetaanko sana isolla vai pienellä alkukirjaimella?
Kielitoimiston sanakirjassa on paljon esimerkkejä kummastakin mahdollisuudesta. Yhden kirjaimen valinta voi kertoa, missä mielessä jumalasta tai Jumalasta puhutaan. Samalla tavalla vaikuttaa se, puhutaanko yksikössä vai monikossa: jos Jumala suo tai jos jumalat suovat. Kielentutkija Taru Kolehmainen nostaa esiin mielenkiintoisen jumalan nimen kirjoittamiseen liittyvän yksityiskohdan: mitä vanhemmasta tekstistä on kysymys, sitä vähemmän isoa alkukirjainta on käytetty hengellisissä teksteissä.
Silmitön jumalointi voi johtaa täydelliseen jumalattomuuteen.
6. Jumaloida-verbi viittaa palvomiseen, ihailemiseen, kunnioittamiseen, suureen rakkauteen. Kielitoimiston sanakirjan esimerkki saa mietteliääksi: ”Poika jumaloi isäänsä.” Jumaloiko Jeesus isäänsä? Ja jumaloimalla isäänsä loi tästä Jumalan? Jumaloidaanko vain miehiä? Onko jumalointi sukupuolittunutta? Miksi jumala on taivaan isä? Ketä me jumaloimme? Kuka minua jumaloi? Voiko ihminen olla täysi jumaloimatta? Tai jos jää vaille jumalointia?
7. Uutisten mukaan suuria johtajia jumaloidaan. Heidän vuokseen ja käskystään hypätään vaikka helvetin kitaan. He luovat itsestään kuvaa johtajina, jotka muuttavat kaiken, pelastajina – ja joita on siksi jumaloitava.
George Orwellin kirja 1984 kertoo yhteiskunnasta, jossa jumala on luonut itsensä ja alistanut kansan jumalointiin siinä määrin, että suuri osa ihmisistä ei enää ymmärrä, mitä on tapahtumassa. Elämää kantaa turta usko Isoonveljeen.
Pienimuotoisempaa irvokasta jumalointia tapaa päivittäin suomalaisessakin yhteiskunnassa. Keskustelupalstoilta voi lukea ihan tosissaan kirjoitettuja ylistyksiä suomalaisen isänmaallisuuden perikuvalle, Mestari Jussi Halla-aholle.
Jumalointi voi olla sokeaa. Jumalat voivat olla kavalin perustein luotuja jumalia, tuhon, sorron ja kuoleman jumalia. Silmitön jumalointi voi johtaa täydelliseen jumalattomuuteen, väkivaltaiseen uskoon, joka ei ole uskoa. Joka on uskon irvikuva.
8. Kun jumaloi, luo jumalan. Puhtaan, oikeamielisen, kuolemattoman. Uskotko jumalaan? on hyvä kysymys, koska se viittaa jumalan luomiseen uskomalla. Onko jumala olemassa? on kysymys, johon sopii vastakysymykseksi Millaiseksi loit jumalasi ja miten häntä jumaloit?
9. Jumalointia pitää hengissä pelko. Onko jumala kuollut vai nukkuuko hän vain.
Suomussalmella tulee vuolas itku, ohjaan auton tien reunaan. Sievästi.
10. Suomussalmella Hiljainen kansa -taideteoksen kohdalla tulee vuolas itku, ohjaan auton tien reunaan. Sievästi. Nousen ulos ja katselen taideteosta. Monenkirjavat vaatteet, ihmisen kuoret, lepattavat vienossa tuulessa. Kansa, kansalaiset, kaikilla sama sisin, heinäseiväs.
Raskaat pilvet roikkuvat kainuulaisen peltomaiseman päällä, peittävät kaukaiset vaarat, joiden tiedän siellä olevan. Äkkiä näen sieluni silmin kuvan, jossa isä kantaa sylissään Välimereen hukkunutta pikkupoikaansa. Ateistin aivoissani takoo yksi saatanan ajatus: jumalani, miksi meidät hylkäsit.
Kirjoittaja on suomen kielen dosentti ja tietokirjailija. Twitter: @tosentti
Lähteet: Suomen murteiden sanakirja, Kielitoimiston sanakirja, Kaisa Häkkisen teos Nykysuomen etymologinen sanakirja, Robert Vanderplankin teos Ruma kuin apinan kainalo, George Orwellin teos 1984 sekä seuraavat artikkelit:
Kolehmainen, Taru: Iso alkukirjain Jumalaa ja Jeesusta tarkoittavissa sanoissa (Kielikello, 3/1988)
Kulonen, Ulla-Maija: Miten suomalaiset kiroilivat ennen kristinuskoa? (Kielikello, 1/1990).
Jaa tämä artikkeli:
