”Parasta on yhteenkuuluvaisuus” – Vantaan Ruusuhaan kehitysvammaisten ryhmäkodin viisi asukasta avasi oven asuntoonsa
Raimo Ahola, Piia Elonen, Jarkko Järvinen, Juha Laine ja Liisa Koskela kertovat, että Ruusuhaassa on hyvä asua.
Nätit joululaulut ovat Raimo Aholan mieleen.
Korona harmittaa, mutta joululaulut tuovat iloa
Raimo Ahola, 66, tulee rollaattorilla vastaan. Hän on jo odotellut tapaamista. Tänään Aholalla on ollut pesupäivä, ja hän on saanut influenssarokotuksen. Muuten päivä on ollut hänen mukaansa jouten oloa.
Ahola on asunut Ruusuhaassa neljä kuukautta, ja se tuntuu hänestä jo nyt enemmän kodilta kuin paikka, jossa hän aiemmin asui. Osa Ruusuhaan asukkaista oli Aholalle tuttuja jo ennestään.
– Aiempi kotini oli oli pienempi. Siellä oli pienet huoneet. Täällä olen vanhin asukas, hän kertoo.
Kodin siivouksessa ohjaajat ovat Aholan apuna, koska hän ei näe toisella silmällään.
– Ei elämä enää ole kovin helppoa.
Korona-aika harmittaa Aholaa, kun ei mihinkään voi mennä. Hän menisi mielellään mukaan johonkin senioritoimintaan.
– Kaiken estää korona. Se vaikuttaa kaikkeen. Tässäkin tilanteessa täytyy pitää etäisyys. Ei voi olla lähekkäin.
– Taidepiiriinkään ei voi mennä. Toivottavasti korona hellittää, sillä se on kestänyt jo aika pitkään.
Aholan huoneessa on pieni koristejoulukuusi. Hän odottaa jo joulua ja sitä, että voisi olla Sannan kanssa.
– Minä olen jouluihmisiä. Sannaa on ikävä. Ollaan oltu yhdessä kahdeksantoista vuotta. Sanna on Aholan naisystävä. Ahola haluaisi muuttaa Sannan kanssa yhteen asumaan. He etsivät yhdessä kaksiota, mutteivät ole löytäneet sopivaa.
Aholan sisko asuu Kirkkonummella ja käy välillä Ruusuhaassa veljensä luona kylässä.
– Kirkkonummelta on pitkä matka ajaa. Äitini on muistisairas ja isäni kuoli vuonna 2004.
Aholalla on pari toivetta.
– Tietenkin, että pysyy terveenä. Se on tärkeintä. Ja haluaisin mennä Rekolan kirkkoon kuuntelemaan Kauneimpia joululauluja.
– Tykkään kuunnella nättejä joululauluja.
Tykkään käydä kirkossa, jos vain voi käydä.
Samalla Ahola muistaa, että Tikkurilaan tulee uusi kirkko. Hän on jo nähnyt sen ulkoapäin.
– Pitää mennä Tikkurilan kirkon avajaisiin!
Mieluusti hän menisi avajaisiin Sannan kanssa, mutta Ahola ei tiedä, onko Sannalla silloin vapaata.
– Keittiöalalla on aina kiire, Ahola sanoo.
Joululaulujen lisäksi Ahola kuuntelee toisinaan iskelmiä. Entä poppia?
– Ei poppia vielä ollut silloin, kun minä synnyin vuonna 1954. Silloin laulettiin vain iskelmiä.
Vielä Aholalle tulee kirkko mieleen.
– Tykkään käydä kirkossa, jos vain voi käydä. Pääsin ripille vuonna 1971 Meilahden kirkossa Helsingissä.
Aholalle on tärkeää mainita vielä yksi asia.
– Ei ole eka kerta, kun minua haastatellaan lehteen. Helsingin Sanomiin on haastateltu, eli tämä on minulle tuttua.
Kysymystä, mikä Ruusuhaassa asumisessa on parasta, Ahola miettii jonkin aikaa ja vastaa:
– Yhteenkuuluvaisuus.
Piia Elonen harrastaa uintia ja tanssia.
Kummitätinä ja kihlattuna on onnellista olla
Piia Elonen, 31, seisoo Ruusuhaan käytävällä kihlattunsa kainalossa. Häntä vähän ujostuttaa ja jännittää.
Menemme Elosen huoneeseen, jossa silmään osuvat heti punaiset unikkoverhot. Ne ovat äidin tuomat. Pian käy myös selväksi, mistä tämä nainen tykkää. Seinillä on julisteita: Matti ja Teppo ja kolme kertaa Jari Sillanpää. Muita suosikkeja ovat Finlanders ja Anne Mattila. Elonen pitää Suomi-iskelmästä, eikä hän kuuntele ulkomaista musiikkia lainkaan.
Päivällä Elonen on ollut töissä Korsossa. Hän pakkaa kauppoihin meneviä tavaroita.
– Töissä menee ihan hyvin. Töitä on kahdestatoista neljään, Elonen kertoo.
Vapaa-ajalla Elonen harrastaa uintia ja tanssia. Hänen lempilajinsa uinnissa on sammakko. Hypätä hän ei uimahallissa voi, koska polvessa on vamma.
– Käyn Jarkon kanssa Helsingissä Mäkelänrinteen uimahallissa. Olen uinut pikkulapsesta saakka.
Tansseista Elosen suosikkeja ovat humppa, valssi ja tango.
– Tanssimassa olen käynyt muun muassa Ämyrin tanssilavalla.
Lapsena Elonen harrasti sählyä, mutta se on jäänyt.
– Kun vanhemmat asuvat niin kaukana, ja minulla on tämä astma.
Elosen vasemmassa nimettömässä kiiltelee kihlasormus. Äiti auttoi sormuksen ostamisessa.
– Menimme Jarkon kanssa kihloihin neljäs yhdeksättä. Se on sama päivä kuin minun iskäni synttärit.
– Kohta tulee kymmenen vuotta, Elonen jatkaa.
Kymmenen vuotta sitten hän alkoi seurustella Jarkon kanssa.
Ruusuhaassa Elonen on asunut 11 vuotta. Paikka on hänen mielestään ”ihan ookoo”. Viikonloppuisin Elonen on yleensä kotona. Vanhemmat käyvät hänen luonaan vierailulla silloin tällöin. Elosella on myös kaksi isoveljeä, joista toinen asuu Vantaalla.
Kummitätinä olo sopii minulle hyvin.
– Vanhemmilla on tänne pitkä matka. He asuvat Salossa. Isäni on syntynyt siellä, ja he muuttivat sitten sinne.
– Olen myös veljieni lapsien täti ja yhden kummi, Elonen sanoo ja hymähtää selvästi ylpeänä.
Alkuun Elonen ei oikein tiennyt, mitä kummitätinä olo on, mutta asia selkeni pian.
– Kummitätinä olo sopii minulle hyvin. Eetu pääsi jo ripille.
Elonen kokee, että hänellä ovat asiat hyvin.
– Olen tyytyväinen. Onneksi minulla on Jarkko, Elonen sanoo onnellisen näköisenä ja hymyilee koko olemuksellaan.
– Me ollaan perhe.
Ihastuminen tapahtui Ruusuhaassa.
– En tiennytkään – ja sitten me jo mentiin! Elonen kuvailee ihastumisen tunnetta.
Sohvalla muiden tyynyjen joukossa nojailee pieni punainen tyyny, jossa lukee ”love you”. On päivänselvää, kuka sen on Eloselle antanut.
Ruusuhaan ryhmäkodissa asuvat Piia Elonen ja Jarkko Järvinen ovat kihlapari.
Hyvin nukuttu yö tekee Jarkko Järvisen iloiseksi.
Tuplasetä viihtyy varastohommissa
Jarkko Järvinen, 39, Piia Elosen kihlattu, on käytävässä odottamassa ja kysyy hiukan huolestuneena:
– Miten se meni?
Vastaan, että hienosti meni. Järvisen koti on Ruusuhaan uudella puolella, jossa asunnot ovat rivitalomaisia, ja niissä on oma sisäänkäynti. Siirrymme sinne.
Aluksi Järvinen varmistaa vielä, mihin lehteen juttu on tulossa, ja milloin se tulee Vantaalla postilaatikkoon.
– Vanhempani asuvat Hakunilassa. Viimeksi kävin Hakunilassa kirkossa, kun siellä oli isänpäivänä konsertti, Järvinen kertoo.
Juttelemme i’istä, Hakunilasta, Nikinmäestä ja ystävistä. Nykyiseen kotiinsa Järvinen on tyytyväinen. Aiemmin hän asui vanhalla puolella.
– Ohjaajatkin sanoivat, että muuta vaan. Vantaan kaupunki päätti asian.
– Täältä pääsee tuonne syömään, milloin huvittaa, Järvinen sanoo, ja näyttää kädellään Ruusuhaan vanhalle puolelle, jossa on ryhmäkodin keittiö ja ruokailutila.
Järvisellä on ollut koti- ja siivouspäivä. Ja rokotuspäivä.
– Saatiin kaikki influenssarokotus, paitsi Piia, joka oli saanut sen jo ennen meitä muita.
Järvinen työskentelee Jumbon lähellä Prismassa. Hän tekee varastohommia.
– Pitää laittaa kaikki paikoilleen.
– Olen ollut HOK:ssa töissä kymmenen vuotta. Aamulla käyn vessassa, otan astmalääkkeet ja lähden bussille. Aamiaisen syön työpaikalla. Puuroa, leipää ja kahvia.
Ei mitään muuta olekaan. Rakkaus riittää.
Palvelualan työkaverit ovat Järvisen mielestä kivoja.
– Paitsi että kaikki ovat naisia, hän sanoo ensin.
– Ja osa miehiä, hän jatkaa.
– Korona vaikuttaa nyt paljon. Kaupassa maski pitää olla aina päällä. HOK tarjoaa maskit.
Järvinen harrastaa uintia yhdessä kihlattunsa kanssa. Hän on myös auto- ja laivakeräilijä, ja hyllyiltä löytyykin monen merkkistä ja monen väristä autoa.
– Enoni on tuonut niitä.
Sukulaiset ovat Järviselle tärkeitä. Vanhemmat käyvät hänen luonaan kylässä, ja toisinaan he soittavat ja kysyvät, milloin poika haluaa lähteä kauppaan.
– Pikkuveljelläni on tyttö ja poika, ja vanhempani ovat heille mummo ja pappa. Minä olen tuplasetä!
Järvisen tekee iloiseksi hyvin alkanut päivä. Kun nukkuu hyvin ja herää virkeänä, silloin kaikki on mallillaan. Yksi toive hänellä kuitenkin on.
– Että rakkaus Piian kanssa kestää. Että on kumppani. Ei mitään muuta niin arvokasta olekaan. Rakkaus riittää.
Juha Laine odottaa jo joulupukin tapaamista.
Säätiedotus pitää ajan tasalla
Juha Laine, 55, istuu sohvalla, katselee televisiota ja kirjoittelee vihkoon jotakin. Laineen asunto sijaitsee Ruusuhaan kehitysvammaisten ryhmäkodin vanhalla puolella. Asunnossa on avokeittiö ja oleskelutila sekä makuuhuone ja terassi. Seinällä ruokapöydän päässä on iso kello. Siihen on kiinnitetty pieniä kuvia.
– Niistä muistaa, miten päivä menee, oikeinpäin vai väärinpäin, Laine kertoo ja naurahtaa vähän.
Kuvissa lukee posti, kahvit, päivällinen, iltapala, iltatoimet ja nukutaan.
– Nukun täällä aika hyvin, Laine toteaa.
Televisiota Laine katsoo päivän mittaan jonkin verran, yleensä vain säätiedot ja uutiset.
Koronasta en tykkää yhtään.
Kodin seinillä on vaikka mitä, mutta joukosta erottuu kaksi kissaa. Katsoessani kuvaa Laine kertoo:
– Mosse ja Roope.
Ruusuhaassa asuminen tuntuu Laineesta aika mukavalta.
– Asun täällä hyvin.
Ikkunalaudalla on valokuva, jossa seisoo viisi ihmistä.
– Kuvassa olemme minä, Anne-sisko, veli, isä ja äiti. Sisko tulee tänne. Kai se nätti on, kun on tyttö.
– Ja on minulla kummisetä ja kummitäti, ja Liisa äidin puolelta.
Laine kertoo, että hänen isänsä ja äitinsä eivät enää elä.
– Mutta minä elän vielä.
Puhumme siitä, mikä tekee Laineen surulliseksi. Viime ajat ovat olleet rankkaa aikaa.
– Koronasta en tykkää yhtään, hän sanoo.
Mutta onneksi ilon aihe löytyy tulevasta.
– Jouluna mennään bussilla tai henkilöautolla Tikkurilaan katsomaan pukkia, Laine sanoo ja kasvoille tulee vieno hymy.
Liisa Koskela soittaa pianoa RRG-bändissä.
Uusi koti virittää elämänmuutokseen
Liisa Koskelan, 38, asunto on Ruusuhaan uudella puolella. Koskela työskentelee ilmaisupäiväkoti Illusiassa keittiöapulaisena. Hän laittaa esimerkiksi astiat ruokakärryyn ja vie ne ryhmiin. Joskus hän myös leipoo.
– Tykkään työstäni. Työvuoro on kymmenestä kahteen. Olen ollut päiväkodissa töissä viisitoista vuotta, Koskela kertoo.
Päivisin hän kuuntelee musiikkia ja iltaisin katsoo televisiota. Asunnossa onkin kaapillinen cd-levyjä.
– Nykyisin kuuntelen musiikkia kuitenkin eniten tabletin kautta.
Koskela harrastaa salibandya. Treeneissä hän käy sunnuntaisin Itä-Hakkilan koululla, mutta korona-aikana niitä ei ole ollut.
– Hei, käyn myös Resonaarissa! Koskela huudahtaa.
– Se on musiikkierityiskoulu, hän selventää.
Koskela on RRG-bändin pianisti, ja harjoitukset ovat pyörineet keskiviikkoisin koronasta huolimatta. RRG eli reso, rock, görs.
– Esitämme itse tekemiämme biisejä ja cover-biisejä. Olemme esiintyneet Finlandia-talossa ja Joensuussa, ja olemme käyneet myös Latviassa.
Elämänmuutos kertoo siitä, että elämäni on alkanut.
Suurin ilon aihe juuri tällä hetkellä Koskelalla on elämänmuutos. Kun tiedustelen, onko kyseessä jokin kurssi, saan napakan vastauksen.
– Se ei ole mikään kurssi, se on minun elämänmuutokseni! Elämänmuutos kertoo siitä, että elämäni on alkanut.
– Minulla on kännykässä HeiaHeia-sovellus. Sinne merkitään aina, kun on liikkunut. Tämän päivän tehtävät on suoritettu. Huomenna on hölköttelytehtävä.
Koskela kertoo, että elämänmuutokseen kuuluu paitsi liikkuminen myös se, että nukkuu ajallaan ja herää ajallaan.
– Teen elämänmuutokseni omalla tavallani niin, että nukun hyvin, olen ajoissa aamiaisella enkä jää rupattelemaan vaan etenen vain.
Kesäkuun alussa muuttanut Koskela on jo laittanut ensimmäiset joulukoristeet esille.
– Olen sisustanut kotiani äidin kanssa, mutta se on vielä keskeneräinen.
– Vitriini puuttuu. Sinne laitan sählymitalit.
– Ja olen kihloissa, Koskela sanoo yhtäkkiä.
Kihlasormus roikkuu tällä hetkellä ketjussa Koskelan kaulassa. Sulhanen on morsiamen mukaan ihana ja romanttinen. Myös hän asuu Ruusuhaassa.
– Pidin sormusta sormessa, mutta viime kesänä alkoi turvotus, ja siksi sormus on nyt kaulassa.
Sulhasen kanssa Koskela tekee ihan tavallista juttuja. He kuuntelevat musiikkia ja käyvät Resonaarissa.
Koskela pyytää katsomaan uutta mikroaaltouunia, jonka isä on tuonut.
– Arvaas mikä unelmani on nyt toteutunut? Saan asua tässä uudessa kodissa.
Kansainvälistä vammaisten päivää vietetään 3.12.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ihmisen on pakko tehdä jotakin ja mieluummin oikeissa palkkatöissä – espoolaisjärjestö Väylä palkkaa kehitysvammaisia työntekijöitä
AjankohtaistaPian viisi vuotta toimineen järjestön tavoite on, että jokainen kehitysvammainen voisi saada tekemästään työstä asiallisen palkan.
