Mari Vainion mielestä hiljaisuus on tämän ajan vastavoima.
Hiljaa oleminen on oman itsensä arvostamista, sanoo retriitinohjaaja Mari Vainio
Hiljaisuuteen päästäkseen ei aina tarvitse lähteä retriittiin. Retriitinohjaaja Mari Vainio suosittelee sulkemaan puhelimen vaikka päiväksi ja kuuntelemaan sitä, mihin elämä kutsuu.
Matka Uudeltamaalta autolla ja laivalla Utön saarelle kestää noin seitsemän tuntia. Joskus tuo aika on tarpeen, jotta siirtyminen arkielämän kuhinasta retriitin hiljaisuuteen ja tekemättömyyteen tulee todelliseksi, arvioi retriitinohjaaja Mari Vainio. Utö on yksi paikoista, joissa hän ohjaa ekumeenisia retriittejä yhdessä Eija Nurmion kanssa.
– Meillä ortodokseilla on tapana sanoa, että elämme maailmassa mutta emme maailmasta. Kun ollaan Utön kaltaisessa pienessä saaressa, raja muuhun maailmaan tulee ihan konkreettisesti näkyväksi. Joskus on hyvä vetää raja niin, ettei katso kaikkia asioita ulkopuolelta käsin, vaan kuulostelee sisimmässään, mitä tarvitsen juuri nyt, Vainio sanoo.
Suomessa juuri kukaan ei tunnu hätkähtävän tai vaivaantuvan siitä, että seurassakin ollaan pitkiä aikoja puhumatta. Myös retriiteissä ollaan yhdessä hiljaa, mutta niiden hiljaisuus on Vainion mukaan toisenlaista.
Tarvitaan kaksi tai kolme päivää, jotta ihminen antaa itselleen luvan vain olla.
– Siinä on kyse paluusta omaan ihmisyyteen, joka usein jää arjen touhujen ja elämän painolastien alle. Kun puhe loppuu, pääsee tutustumaan itseensä. Hiljaisuus on pysähtymistä, läsnäoloa, itsensä kuuntelemista ja elämän suuruuden äärelle asettumista.
Vainio on hiljaisuuden retriittejä ohjatessaan huomannut, että monen elämä on niin kiireistä ja touhuntäyteistä, että rauhoittuminen ottaa aikansa. Se ei useinkaan tapahdu päivässä. Tarvitaan kaksi tai kolme päivää, jotta ihminen antaa itselleen luvan vain olla.
Äkkipäätään voisi luulla, että koronaepidemian mukanaan tuoma, pian vuoden jatkunut hiljaiselo saisi ihmiset janoamaan ihan muunlaisia elämyksiä kuin pysähtymistä ja hiljaisuutta. Vainio kertoo hämmästyneensä sitä, että ihmiset näyttävät nyt hakeutuvan retriitteihin entistäkin innokkaammin. Hänen ohjaamansa kevään retriitit alkavat olla jo täynnä.
– Ehkä korona on saanut ihmiset kaipaamaan omaa itseään tai ehkä poikkeusaikana on havahduttu hiljaisuuden arvoon. Retriitissä puhumattomuus on valinta. Ymmärrän kyllä, että jos elää yksin eikä pääse nyt mihinkään, hiljaisuus voi olla painostava olotila.
Oma arvo ei perustu tekemiseen
Aina ja kaikille retriittiin osallistuminen ei ole mahdollista. Siihen ei välttämättä ole varaa tai aikaa. Vainion mukaan kotonakin voi antaa itselleen hiljaisuutta. Ei puhelinta, ei somea, ei telkkaria. Voi lukea sopivaa kirjallisuutta tai ehkä kirjoittaa ajatuksia, joita hiljaisuudessa nousee mieleen.
– Välillä tekee hyvää tehdä rajauksia. Voi jättää liian touhun ja kuunnella sitä, mikä juuri tässä hetkessä on itselle tärkeää ja mihin kokee elämän kutsuvan. Hiljaisuus on tämän ajan vastavoima.
Jos hiljentyminen on uutta ja outoa, Vainio ehdottaa sen aloittamista niin, että ottaa itselleen hiljaisen hetken aamuisin tai iltaisin. Kymmenen tai viisitoista minuuttia riittää hyvin.
Sisäänhengityksellä voit sanoa mielessäsi esimerkiksi ”minä” ja uloshengityksellä ”olen”.
– Mari Vainio
– Voi päättää, että nyt istun alas, suljen silmät ja hengittelen hetken aikaa. Siihen voi ottaa mukaan itselleen rakkaan rukouksen tai lyhyen lauseen tai lukea pienen tekstin. Pienikin oma hetki on tärkeä, ja siitä kannattaa pitää kiinni.
Vainion mielestä hiljentymisessä on kyse oman itsensä arvostamisesta. Kun on tekemättä ja puhumatta mitään, ymmärtää paremmin, että oma arvo ei perustu tekemiseen.
Joskus rauhoittuminen tuntuu hankalalta, vaikka sitä tarvitsisikin. Vainio neuvoo, että turhaa touhua voi katkaista pienin keinoin. Asiasta toiseen pompahteleva mieli hiljenee, kun keskittyy hetkeksi hengittämään.
– Istu mahdollisimman rentona ja sulje silmäsi. Hengitä pitkiä, syviä hengityksiä nenän kautta. Sisäänhengityksellä voit sanoa mielessäsi esimerkiksi ”minä” ja uloshengityksellä ”olen”. Se on ihmeellinen sanapari, joka pysäyttää kiireentuntua kehosta ja auttaa ajatuksia rauhoittumaan.
Myös arki on pyhää
Rukous ja meditaatio ovat olennainen osa hiljaisuutta Mari Vainiolle, joka on myös joogaohjaaja.
– Koen, että todelliseen hiljaisuuteen päästäkseen on hyvä olla joku henkinen tai hengellinen olkapää, johon nojata. Silloin levon voimaa ei tarvitse löytää itsestä, vaan on jokin, jota vasten levätä.
Ohjaamissaan retriiteissä Vainio puhuu mielellään pyhyydestä. Se unohtuu helposti arjessa, vaikka myös arki on pyhää. Kyse on siitä, miten elämää katsoo.
– Minua hiljaisuuden harjoittaminen on auttanut ymmärtämään paremmin elämän syvän arvon. Aika on arvokas. Minä itse olen arvokas, eikä minun tarvitse arvioida itseäni tekemisen kautta. Oleminen riittää.
Mari Vainio on kirjoittanut yhdessä Eija Nurmion kanssa kirjan Aikaa hiljaisuudessa (Kirjapaja 2020), joka on opas pysähtymiseen ja oman sisimmän kuunteluun.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Sanna Vaara tutustui mystisiin kokemuksiin jo lapsena – nyt hän kirjoittaa niistä omakohtaista fiktiota
HengellisyysHengellinen etsintä tarkoittaa Sanna Vaaralle oman mielen ruoppaamista ja pelkojen kohtaamista. Kolmannessa kirjassaan hän kertoo, mitä oppi saattaessaan syöpään sairastunutta sisarta viimeiselle matkalle.
