null Irja Askola on vuosia saanut kuulla olevansa huono piispa – silti viime vuosien solvaustulva yllätti

– Niille ihmisille jotka tunnistavat minut kadulla, olen Irja-instituutio – silloinkin, kun itse mietin, missä välissä ehdin käymään ruokakaupassa, Helsingin piispa kertoo.

– Niille ihmisille jotka tunnistavat minut kadulla, olen Irja-instituutio – silloinkin, kun itse mietin, missä välissä ehdin käymään ruokakaupassa, Helsingin piispa kertoo.

Hengellisyys

Irja Askola on vuosia saanut kuulla olevansa huono piispa – silti viime vuosien solvaustulva yllätti

Eläkkeelle jäävän piispan sähköposti täyttyy viesteistä, joissa häntä solvataan ja uhkaillaan raiskauksella. Hän lukee ne kaikki.

Ei Irja Askola tällaisia myrskyjä osannut odottaa. Helsingin piispa istuu kesäkuulla virka-asunnossaan ruokapöydän ääressä. Seiniltä on jo pakattu tauluja. Askola jää marraskuussa eläkkeelle, ja edessä on muutto pois Korkeavuorenkadulta.

Tällä hetkellä se tuntuu huojentavalta.

– Pitäisi ehkä sanoa, että joo, ihan tosi pirteänä tässä ollaan. Mutta kyllä minä tunnen viran kuormaa nyt enemmän kuin yhtenäkään muuna kuukautena näiden seitsemän vuoden aikana.

Askolassa ruumiillistuu Suomen luterilaisen kirkon murros. Vanhan polven kirkkokansa on ajatellut, että kirkon tehtävä on saarnata sielujen pelastusta ja että sillä tontilla kirkon tulisi pysyä. Askola ei pysy. Läpi seitsenvuotisen piispanuransa hän on ottanut äänekkäästi kantaa sellaisten asioiden puolesta, jotka saavat monet näkemään punaista.

Askola on julkisesti toivonut, että kirkko voisi alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Vuonna 2013 hän siunasi samaa sukupuolta olevan pariskunnan lähetystyöhön, mikä herätti kirkon konservatiivisella laidalla pienen myrskyn – siitä huolimatta, että Askola vain noudatti kirkon yhteisiä ohjeita.

Sukupuoleen liittyvä mutka

Sittemmin piispa on saanut huomata, että ne aallot olivat pieniä. Varsinainen rajumyrsky nousi, kun Irja Askola alkoi puolustaa toista vähemmistöä: Eurooppaan tulevia turvapaikanhakijoita.

– Kun olen selkeästi asettunut vaatimaan inhimillisempää maahanmuuttopolitiikkaa ja oikeudenmukaisempaa kohtelua turvapaikanhakijoille, se herättää aika paljon vihanpurkauksia, Askola kertoo.

Ne purkaukset tulevat pääasiassa sähköpostitse, ja useat niistä tihkuvat väkivaltaa. Moni toivoo, että Askola raiskattaisiin.

Kun Askola on puhunut vihaviesteistä esimerkiksi naiskansanedustajien kanssa, hän on huomannut, että vihapostin logiikassa on sukupuoleen liittyvä mutka. Jos miespiispa tai -poliitikko sanoo jotain närästävää, kriitikot hyökkäävät instituutiota vastaan.

Minusta on tärkeää, että me emme mene selityksissämme Jumalan aikataulujen tai Jumalan todellisuuden ohi.

– Että meidän sukumme on aina äänestänyt teidän puoluettanne. Enää emme äänestä, Askola selittää.

Mutta kun kyseessä on nainen, syytökset ja uhkaukset kohdistuvatkin henkilöön. Ruvetaan kommentoimaan ulkonäköä tai seksuaalisuutta.

Sellaisia viestejä tulee paljon – ja Irja Askola lukee ne.

Kaikkiko?

– Joo. Jos ne tulevat suoraan minulle.

Moni naputtelisi viestit suoraan roskakoriin. Miksi piispa ei tee niin?

Askola jää miettimään. Seinällä tikittää kello, jota ei ole vielä pakattu. Piispan isä osti kellon tyttärelleen 65 vuotta sitten.

Sitten piispa sanoo:

– Ystävänikin ovat välillä olleet huolissaan jaksamisestani juuri tämän takia. He ovat sanoneet, että etkö voisi olla vain sellainen teflonpannu. Että miksi altistat itsesi tälle.

– Mutta ajattelen, että minun piispanvirassani yksi keskeisiä työn edellytyksiä on herkkyys. Ja jos näkee työnsä keskeiseksi vahvuudeksi olla herkkä, ei voi ajatella, että luen vain kivoja viestejä, joissa minua kiitetään. Täytyy kuulla se koko spektri.

Eikä kaikki kriittinen palaute ole asiatonta, saati perusteetonta.

– Ymmärrän vantaalaisen yksinhuoltajaäidin kiukun, kun hän sanoo, että piip piip piispa – siis kirosana kirosana –, te hyysäätte maahanmuuttajia ja toivotatte heidät tervetulleiksi, mutta minua ei kukaan ole koskaan toivottanut tervetulleeksi mihinkään.

Silti Askola miettii joskus, ymmärtävätkö raivopostin lähettäjät, että viestit lukee ihminen nimeltä Irja, joka saattaa menettää niiden takia yöunensa.

– Jos näkee työnsä keskeiseksi vahvuudeksi olla herkkä, ei voi ajatella, että luen vain kivoja viestejä, joissa minua kiitetään. Täytyy kuulla se koko spektri, Irja Askola sanoo.

– Jos näkee työnsä keskeiseksi vahvuudeksi olla herkkä, ei voi ajatella, että luen vain kivoja viestejä, joissa minua kiitetään. Täytyy kuulla se koko spektri, Irja Askola sanoo.

Eri mieltä saa olla, mutta solvata ei saa

Vuonna 2010 Helsingin piispanvaalissa annettiin 1 164 ääntä. Niistä 567 sai Alppilassa asuva 57-vuotias teologian maisteri Irja Askola. Syyskuussa hänestä vihittiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäinen naispiispa.

Niille kirkon aktivisteille, jotka aikanaan taistelivat naisten pappeuden puolesta, Askolan valinta oli samanlainen juhla kuin Barack Obaman valinta presidentiksi oli Yhdysvaltain mustille.

Kaikki eivät kuitenkaan olleet äänestyksen tuloksesta innoissaan. Konservatiivikristillisen Uusi tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela totesi pääkirjoituksessaan, että piispa, joka kyseenalaistaa Jeesuksen neitseestäsyntymisen ja haluaa siunata samaa sukupuolta olevien liitot, on selvästi eri linjoilla kuin Jeesus, apostolit ja koko Raamattu. "Tällaista henkilöä ei kukaan Raamatun arvovaltaan uskon asioissa sitoutuva mitenkään voi pitää hengellisessä ja raamatullisessa mielessä todellisena kristittynä paimenena", Nummela kirjoitti.

– Tuostahan minun ja Leif Nummelan ystävyys alkoi, Irja Askola sanoo.

Pidän tärkeänä, ettei kenenkään uskoa leimata heikoksi sen takia, että sairaus ei ole poistunut rukouksesta huolimatta.

Kun Askola ja Nummela tapasivat kirkolliskokouksessa, he päättivät juoda kahvit ja kertoa avoimesti, mitä ajattelevat. Siitä tuli perinne.

– Kuulostelemme toistemme vointia ja kuulumisia. Kumpikaan ei yritä taivuttaa toista omalle kannalleen. Tiedämme, että ajattelemme eri tavalla, mutta meillä on myös paljon yhteisiä ajatuksia, Askola selittää.

– Olen puhunut erimielisyyden etiikasta, ja siitä pidän kiinni.

Sitä piispa toistelee. Hänen kanssaan saa olla eri mieltä, mutta solvata ei saa. Vaikka toisen usko on erilaista kuin oma, sitä ei saa mitätöidä.

Milloin Jeesus palaa?

Monien konservatiivien mielestä piispan usko tuntuu olevan turhan erilaista kuin se, mitä kirkon tunnustuskirjoissa lukee. Toisten mielestä varsinainen ongelma on siinä, että homoista ja mamuista paasaava Irja Askola ei juuri puhu uskostaan.

– Ovatkohan he koskaan kuunnellet saarnojani tai lukeneet kolmea viimeistä runokirjaani? Askola kysyy.

Jaa-a, mutta kysytään nyt silti. Nousiko Jeesus kuolleista?

– Kyllä, eihän hän ole enää täällä meidän keskuudessamme. Totta kai. Hän on tuonpuoleisuudessa eikä missään pitkänperjantain haudassa. Juuri pääsiäinen veti auki verhon, joka julmasti erotti elämän ja kuoleman. Tänään tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen todellisuuden raja on ohut.

Voiko rukous parantaa fyysisiä sairauksia?

Piispa miettii vastaustaan. Seinäkello tikittää.

– Enempi ajattelen, että rukous auttaa elämään sairauden kanssa, hän vastaa kohta.

– Ja rukous voi myös toimia lääketieteen tai muiden hoitomuotojen kautta. Mutta pidän tärkeänä, että kenenkään uskoa ei leimata heikoksi sen takia, että joku sairaus ei ole poistunut rukouksesta huolimatta.

Entä koittaako joskus päivä, jolloin Jeesus palaa fyysisesti maan päälle?

– En tiedä mitä on maan päällä ja fyysisesti, mutta kyllä me uskomme siihen, että eräänä päivänä tämä meidän nykyinen olomuotomme muuttuu, Askola toteaa.

– Minusta on silti tärkeää, että me emme mene selityksissämme Jumalan aikataulujen tai Jumalan todellisuuden ohi.

Muuton myötä Irja Askola vie monta pinoa kirjoja divariin.

Muuton myötä Irja Askola vie monta pinoa kirjoja divariin.

Yksityisyyden tilalle yksinäisyyttä

Muinoin Irja Askolalla oli tapana käydä monta kertaa viikossa uimassa Stadikalla. Niin hän kävi myös sinä aamuna piispanvaalien jälkeen, kun hänet bongattiin.

– Ykskaks kaakelit vain kumuloivat, kun yksi rouva siitä vierestä sanoi, että herranjumala, täällä on toi piispa! Askola kertoo.

Sitten hän nauraa.

– Kaikki kääntyivät katsomaan, ja minä ajattelin, että olivatkohan nämä nyt tässä nämä mun uimiset.

Sittemmin Askola on hyväksynyt sen, että hän on kirkon kävelevä postilaatikko. Ihmiset tulevat nykimään hihasta kadulla ja metrossa. Pääasiassa kommentit ovat ystävällisiä. Pyydetään, että tulisiko piispa selfieen, kun mutsi fanittaa häntä.

Koen vastuun suurena. Monet ihmiset tapaavat harvoin ketään kirkon edustajaa. On minun vastuullani, mikä tunneviesti siitä jää.

– Niille ihmisille jotka tunnistavat minut kadulla, olen Irja-instituutio – silloinkin, kun itse mietin, missä välissä ehdin käymään ruokakaupassa.

Piispa käy siis itse ruokakaupassa?

– No voi hyvänen, joo.

Askola on saanut oppia, että samalla, kun piispan elämässä yksityisyyden rajat paukkuvat, yksinäisyys lisääntyy. On paljon asioita, joita hän ei voi jakaa kenenkään kanssa. Piispa kulkee paljon korkean profiilin tilaisuuksissa, joissa hän ei ole vain yksi kirkon tyypeistä – hän on itse kirkko.

– Koen sen vastuun hirmu suurena. Nämä ihmiset tapaavat harvoin ketään kirkon edustajaa. On minun vastuullani, mikä tunneviesti siitä jää, Askola selittää.

– Se tunneviesti on minun harteillani, ja se on yksinäinen tunne. Ei sitä kukaan hoida minun puolestani eikä minun kanssani.

Myöhemmin Askola haluaa lisätä, että ei edustaminen missään nimessä ole vain kuormittavaa. Vastuu on myös inspiroivaa ja iloista. Piispasta tuntuu hyvältä kantaa kirkon kasvoja, kun hän tietää monien kirkon jäsenten seisovan kannustusjoukoissa.

Irja Askola lähtee Korkeavuorenkadulta vasta loppuvuodesta, mutta tauluja pakataan jo.

Irja Askola lähtee Korkeavuorenkadulta vasta loppuvuodesta, mutta tauluja pakataan jo.

Piispan äksyilevä pomo

Irja Askola on piispavuosinaan liputtanut hyväksymisen ja suvaitsevaisuuden puolesta. Askolan esimies ei kuitenkaan aina ollut yhtä aurinkoinen.

Nimittäin Jeesus. Jumalan Pojalla oli rakkauspuheiden välissä tapana julistaa, että tie pelastukseen on kapea, että sen löytävät harvat, että se on tarkoitettu vain Israelin kansan kadonneille lampaille, että ihmisten tulisi kääntyä ja että loput heitetään tuliseen pätsiin.

Aikamoinen tiukkis. Tunnistaako piispa tämän äksyilevän Herransa?

– Täytyyhän mun se tunnistaa, kun olen Raamattua lukenut, Askola tokaisee.

– Mutta minun persoonaani sopii paremmin se, että pyrin vahvistamaan niitä asioita, jotka koen hyviksi, tärkeiksi ja oikeudenmukaisiksi. Enkä rupea haukkumaan tai parjaamaan ihmisiä.

Tuottaako ankara Jeesus päänvaivaa?

– No tavallaan. Jos hän olisi meidän hiippakuntamme pappi, voisi tulla aikamoisia palautteita piispanpostilla, Askola naurahtaa.

Kirkko ja kaupunki haastatteli Irja Askolaa pian piispaksi valinnan jälkeen kesäkuussa 2010. Lue juttu tästä: Kirkon Obama

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.