"Se, että tulee juttelemaan, on jo hatunnoston arvoinen asia", Jorma Uhtakari toteaa.
Jussi-työssä väkivalta tehdään näkyväksi
Lähisuhteessaan väkivaltaa käyttänyt mies kertoo usein jonkin vain naksahtaneen. Jorma Uhtakarin mukaan syyt ovat syvemmällä.
Väkivallantekijän pitää kokea olonsa turvalliseksi. Muuten asioista on turha keskustella.
– Se, että tulee tänne juttelemaan, on jo hatunnoston arvoinen asia, Jorma Uhtakari toteaa.
Uhtakari on yksi Pääkaupungin turvakoti ry:n avoyksikön kolmesta Jussi-työntekijästä. Jussi-työ pyrkii auttamaan lähisuhdeväkivaltaa käyttäviä tai sitä kokevia miehiä. Kun mies tulee Jussi-työntekijän luokse, tilanne on usein herkkä. Moralisointi ei silloin kuulu asiaan.
– Asiakas on aluksi usein puolustuskannalla. Rikostutkinta voi olla jo käynnissä, ja asiakas saattaa kokea, että puoliso, lastensuojelu ja oikeuslaitos syyttelevät häntä. Asioiden työstämistä ei motivoi se, jos mekin alamme heristellä sormea.
Se ei tarkoita, että väkivalta hyväksyttäisiin. Jussi-työn toimintatapa vain on toinen.
Jokin vain naksahtaa
Asiakkaan pitää tulla kuulluksi. Jussi-työntekijä tapaa asiakkaan yleensä viitisen kertaa. Ensimmäinen kerta saattaa mennä siihen, että mies haukkuu puolisoaan. Toisella kerralla hän saattaa jo myöntää toimineensa itse väärin. Pikkuhiljaa voidaan alkaa miettiä, mitä asiakkaan itse tulee tehdä tilanteen muuttamiseksi. Tärkeää on tehdä väkivalta ja sen vaikutukset näkyväksi. Tarkoituksena on herättää asiakkaan oma motivaatio muutokseen.
– Piilottelu mahdollistaa väkivallan jatkumisen, ja siksi sen nostaminen esille on tärkeää, Uhtakari kertoo.
Kun ongelma on nostettu pöydälle, voidaan alkaa miettiä vaihtoehtoisia toimintatapoja.
Vanhemmat eivät aina tajua, miten vahingollista heidän välisensä väkivalta on lapselle.
Parisuhdeväkivalta ei ole harvinaista. Pääkaupungin turvakoti ry:n avoyksikössä on kuukausittain noin 150 aktiivista asiakkuutta. Jorma Uhtakari uskoo, että kyseessä on vain pieni osa kaikista tapauksista.
Väkivalta voi roihahtaa näennäisen pienistä asioista. Monet miehet kertovat jonkin vain naksahtavan, ja nyrkki heiluu.
– Mutta ei se ole niin, että jokin vain naksahtaa. Sitä edeltää jokin.
Usein mies esimerkiksi ajattelee, ettei puoliso kunnioita häntä. Jos mies kokee puolison tarkoituksella nöyryyttävän, häpeä ja raivo alkavat patoutua. Lopulta vaikka se, että vaimo huomauttaa roskiksen olevan väärässä paikassa, voi laukaista pommin. Roskiksen paikalla ei sinällään ole mitään väliä.
– On harhaluulo ajatella, etteivät miehet osaisi puhua, mutta usein näissä tilanteissa mennään lukkoon. Tilannetta pitää alkaa pilkkoa asiakkaan kanssa pieniin osiin. Miksi toimit, kuten toimit? Haluaako puoliso oikeasti nöyryyttää sinua, vai onko se vain tulkintaasi? Jo näiden tilanteiden tunnistaminen lisää sytytyslangan pituutta, Uhtakari selittää.
Häpeän tunnetta lisää se, että väkivallantekijä kokee vain harvoin väkivallan olevan oikeutettua. Hän tietää tekevänsä väärin.
Lapsen mieli joutuu koville
Vaikka Jussi-työ keskittyy miesten lähisuhdeväkivaltaan, avoyksikössä tehdään työtä myös naisten ja lasten kanssa.
– Tänne voi tulla sekä väkivallan tekijä että sen kokija, mies tai nainen. Pyrimme aina saamaan työskentelyyn mukaan koko perheen, Jorma Uhtakari kertoo.
Väkivalta ei myöskään jakaudu sukupuolen mukaan, vaan useat asiakkaat kertovat olevansa sekä väkivallan käyttäjiä että sen kohteita. Asiakkaina on myös sellaisia lähisuhdeväkivallan kokijoita, joiden satuttajaa ei saada mukaan työskentelyyn.
– Niissäkin tilanteissa on paljon tehtävissä. Joskus suhde on jo päättynyt, mutta toinen yrittää yhä kontrolloida eronneen elämää. On tärkeää tajuta, ettei toisella ole siihen oikeutta.
Monet hakeutuvat asiakkaiksi pelästyessään sitä, mitä olisivat voineet tehdä tilanteen riistäytyessä käsistä.
Parasta on kuitenkin, kun koko perhe saadaan mukaan. Se tarkoittaa myös lapsia. Suurin osa avoyksikköön hakeutuvista on 30–40-vuotiaita lapsiperheiden isiä ja äitejä. He eivät välttämättä tajua, miten vahingollista vanhempien välinen väkivalta on lapselle.
– Usein asiakas kertoo, ettei vanhempien välinen väkivalta ole vaikuttanut lapseen, koska lapsi ei reagoi siihen mitenkään. Se juuri on hälyttävä merkki siitä, että väkivalta vaikuttaa lapseen.
Väkivalta luo perheeseen pelon ilmapiirin. Pääkaupunkiseudun turvakoti ry:n avoyksikössä työskentelee myös nimenomaan lasten kanssa työskentelevä ammattilainen. Jokaisella perheenjäsenellä on oma työntekijä, ja myös yhteisistuntoja järjestetään.
Pelon ilmapiiri riittää
Jorma Uhtakarin asiakkaat eivät juuri ole moniongelmaisia, vaan tavallisia perheitä. Usein lähisuhdeväkivalta ei silti ole perheen ainoa ongelma. Jussi-työ ei kuitenkaan puutu muuhun.
– Perheessä voi olla ongelmia talouden tai muiden asioiden kanssa, mutta me emme varsinaisesti käsittele niitä. Ei ole realistista ajatella, että minkään perheen elämä olisi ongelmatonta, mutta jos voimme poistaa väkivallan ja pelon ilmapiirin, se on jo paljon.
Käyntikertojen rajaaminen noin viiteen mahdollistaa sen, että kaikki apua tarvitsevat saavat sitä. Jonoa on korkeintaan pari viikkoa. Mikäli asiakkaalla on lisäksi tarvetta yksilö- tai pariterapialle, Jussi-työntekijä ohjaa hänet esimerkiksi kirkon perheneuvontaan.
Uhtakari korostaa, ettei perheessä tarvitse olla akuuttia fyysistä väkivaltaa, jotta voi tulla juttelemaan. Pelon ilmapiiri tai väkivallan uhka riittää.
– Monet hakeutuvat asiakkaiksi pelästyessään sitä, mitä olisivat voineet tehdä tilanteen riistäytyessä käsistä. Ennaltaehkäisevä toiminta on parasta.
Jaa tämä artikkeli: