Kirjailija Sirpa Kähkönen pelkäsi sotaa jo lapsena mummonsa sotamuisteluiden vuoksi – ”Nyt on tärkeintä vaalia omaa mielenrauhaansa”
Tässä maailmantilanteessa on tärkeää puhua rauhan puolesta, sanoo siviilien sota- ja evakkokokemuksia kirjoissaan kuvannut Sirpa Kähkönen.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, historiallisista romaaneistaan juuri Suomen kulttuurirahaston palkinnon saanut Sirpa Kähkönen kauhistui.
– Eihän se täysi yllätys ollut, koska kansainvälisen tilanteen kehittyminen oli jo antanut siitä viitteitä. Silti uutinen sodan puhkeamisesta järkytti.
Kähkönen on ollut sen jälkeen raskaalla ja surullisella mielellä. Uutisten seuraamista hän on pyrkinyt rajoittamaan, koska hän ei halua lietsoa tunnetta, että mekin olemme kohta hengenhädässä.
Sirpa Kähkönen pyrkii rajoittamaan sotauutisten katsomista säilyttääkseen mielenrauhansa. Kuva: Jonne Räsänen / Otava
– Sen sijaan nyt on tärkeintä vaalia omaa mielenrauhaansa, huolehtia läheisistään ja auttaa hädässä olevia ukrainalaisia. Pysy tyynenä ja jatka elämää, ohjeistivat britit aikoinaan pommitusten keskellä. Arvostan tuota ajattelutapaa.
– Minusta meillä kaikilla on vastuu yhteiskunnassa vallitsevasta turvallisuudentunteesta. Itse yritän puhua rauhan puolesta, vaikka rauhan mahdollisuus tuntuukin nyt mahdottomalta.
Lapsena Sirpa Kähkönen pelkäsi, että syttyisi sota ja Suomea pommitettaisiin. Pelko sai alkunsa hänen äidinäitinsä sotatraumoista.
– Kun olin pieni tyttö, mummoni kertoi, miten hänen kotikaupunkiaan Kuopiota oli pommitettu talvisodan aikana. Hän joutui lähtemään vauvansa kanssa sotaa pakoon maaseudulle. Siellä hän oli pyykkejä avannossa pestessään nähnyt sodan keskellä olevan kaupungin tulenloimut.
Kirjailijan karjalainen isänäiti puolestaan toimi sota-aikana lottana. Tämän isä ja äiti evakuoitiin Raaheen, ja perille saavuttuaan perheen iäkäs äiti kuoli järkytyksestä sydänkohtaukseen.
– Vanhoista ihmisistä kotoa lähteminen tuntui varmasti erityisen raskaalta. Heillä ei ollut voimia ajatella tulevaisuutta vieraassa paikassa.
Lottana toiminut mummo ei puhunut sota-ajoista muuten kuin tutussa porukassa, jossa yhdistivät samat kokemukset, Sirpa Kähkönen muistelee.
Olen korostanut nuorille sitä, että nuorena heidän pitää iloita ja nauttia toistensa seurasta, jos se vain suinkin on mahdollista.
– Toisaalta yhteiskunnan ilmapiiri oli lapsuudessani 1970-luvulla sellainen, että sodankäyneitä miehiä syyllistettiin sanomalla ”mitäs läksitte sinne”. Sota-ajoista alettiin puhua uudella tavalla, kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta ja uuden sotahistorian tutkijat alkoivat tuoda esiin yksilöiden sotakokemuksia.
Kähkönen on hyödyntänyt sukunsa tarinoita Kuopio-romaaneissaan, joissa kuvataan Suomen sota-aikoja siviilien näkökulmasta. Esimerkiksi nuoren äidin ahdistus sodan pommitusten keskellä on niissä vahvasti läsnä.
– Siviilikohteiden pommitukset, joita Venäjä on nytkin tehnyt, ovat viattomien ihmisten terrorisoimista. Siviilien elämään sisältyy paitsi hätää ja pelkoa myös jatkuvaa odottamista heidän joutuessaan pakolaisiksi ja odottaessaan läheisiään rintamalta.
Evakuointia Sortavalassa vuonna 1940.
Ennen koronapandemiaa Kähkönen kiersi paljon Suomea kirjailijatapaamisissa. 2000-luvun alkupuolella niissä oli vielä mukana sodan kokeneita. Viime vuosina kuulijakunnassa on ollut heidän jälkeläisiään.
– Ihmiset ovat kertoneet elävästi omista sotakokemuksistaan tai siitä, mitä heille on kerrottu. Monia on koskettanut myös esimerkiksi maatiloilta otettujen hevosten kohtelu, koska eläinten ja koko luonnon näkökulma on tullut entistä tärkeämmäksi.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan Kähkönen on ehtinyt tavata lukijoitaan pari kertaa. Tapaamisissa on keskusteltu muun muassa sodan pelon periytymisestä, jonka akuutti tilanne on nostanut esiin.
– Itse olen korostanut nuorille sitä, että nuorena heidän pitää iloita ja nauttia toistensa seurasta, jos se vain suinkin on mahdollista. Meillä jäi aikoinaan sodan jalkoihin sukupolvi, jolta jäi nuoruus kokonaan elämättä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Olen koettanut kovasti elämäni mittaan ymmärtää häntä”, sanoo kirjailija Sirpa Kähkönen onnettomuuden rikkomasta äidistään
Hyvä elämäÄitinsä kuoltua Sirpa Kähkönen suri sitä, mikä ei ikinä toteutunut – että äidin kanssa ei voinut koskaan puhua eikä tehdä juuri mitään.
.jpg)
