Anna-Leena Härkönen kirjoittaa kirjansa kotona seuranaan Taika-kissa.
Jos ei loista koulussa, niin myöhemminkin ehtii – kirjailija ja näyttelijä Anna-Leena Härkönen sai matikasta vitosia ja koomikko Sami Hedberg tärisi esiintyessään
Yliopistopappi Leena Huovisen mukaan nuoriso on erilaista kuin ennen. Itsensä brändääminen, suorituskeskeisyys ja uupuminen ovat yleistyneet.
Kempeleen peruskoulun luokkakuvassa poseeraa iloinen lettipäinen tyttö. Kirjailija ja näyttelijä Anna-Leena Härkönen ei kuitenkaan muistele kouluvuosiaan Pohjois-Pohjanmaalla pelkästään auvoisena aikana.
Härkösen vahvuudet ja heikkoudet tulivat näkyviin jo alaluokilla. Lukeminen ja kirjoittaminen sujuivat mahtavasti, mutta matematiikka takkusi.
– Matematiikka tuntui minusta järkyttävän vaikealta. Todistuksessa olikin aina numerona vitonen tai kutonen.
Kirjojen lukeminen kiinnosti Härköstä heti hänen opittuaan lukemaan. Lukemisesta seurasi nopeasti into kirjoittamiseen, ja Härkönen käytti jo ala-asteella osan koulutunneista omien tarinoidensa kirjoittamiseen.
– Äidinkielen tunnilla kirjoitin aina liian pitkiä aineita. Esimerkiksi matkasta mummolaan saattoi irrota kymmenen sivua. Hienoa oli, kun pääsin lukemaan luokalle ääneen aineitani.
Anna-Leena Härkönen Kempeleen ala-asteella.
Härkösen mukaan koulunkäynti tuntui kuitenkin lukioon asti jonkinlaiselta pakkopullalta. Peruskoulussa häntä myös kiusattiin.
– Oli sellainen tunne, että minussa oli jokin vika, kun en kelvannut porukkaan. Ehkä se joutui minun jo silloin omituisesta huumorintajustani ja siitä, että olin omissa oloissaan viihtyvä kirjoittajatyyppi.
Julkisuuteen jo lukiovaiheessa
Lukiossa tilanne oli toinen. Koulunkäynti tuntui Anna-Leena Härkösestä siinä vaiheessa omalta valinnalta. Oppimisympäristökin oli rauhallisempi, joten opetukseen pystyi keskittymään paremmin. Luokasta löytyi myös kivoja kavereita, joiden kanssa hän on yhä yhteydessä.
Härkönen kiinnostui lukiossa erityisesti historiasta. Häntä harmitti, ettei ollut yläasteella jaksanut kuunnella tarpeeksi tunneilla.
– Kiinnostus historiaan on jatkunut läpi elämäni. Esimerkiksi Italiaan ja Kreikkaan tekemilläni matkoilla olen käynyt historiallisissa kohteissa ja arkeologisissa museoissa.
Taiteen tekeminen veti Härköstä kouluaikoina monella tavalla puoleensa. Jo yläasteella hän oli aloittanut teatteriharrastuksen, jonka huipentumana oli rooli Oulun kaupunginteatterin nuorisomusikaalissa. Harrastus johti siihen, että Härkönen keskeytti lukion kahden vuoden jälkeen päästyään vuonna 1984 opiskelemaan Teatterikorkeakouluun. Saman vuoden keväänä häneltä ilmestyi esikoisromaani Häräntappoase.
Härkönen oli tullut jo edelliskesänä julkisuuteen näyteltyään pääroolia Mikko Niskasen elokuvassa Mona ja palavan rakkauden aika. Elokuva kertoo lukiolaistytöstä, joka löytää Jeesuksen.
– Kun Häräntappoase ilmestyi, julkisuus suorastaan räjähti. Se oli nuorelle ihmiselle hurja tilanne. Unelmat olivat toteutuneet, mutta julkisuus oli uusi ja outo asia.
Turkan opetusmetodit ahdistivat
Paineita aiheutti myös opiskelu Teatterikorkeakoulun rehtorin Jouko Turkan ohjauksessa. Helsinkiin juuri maalta muuttanutta nuorta Turkan vaativat opetusmetodit ahdistivat niin paljon, että Anna-Leena Härkönen jätti koulun yhden opiskeluvuoden jälkeen.
Härkönen kertoo palanneensa maitojunalla takaisin kotiseudulle. Hän meni suorittamaan lukio-opinnot loppuun Oulun aikuislukioon.
– Ylioppilaskirjoitusten aikaan minulla oli todella vaikeaa, koska tulevaisuus oli täysin auki. Onnekseni pääsin vaihtamaan Teatterikorkeakoulusta Tampereen yliopiston näyttelijätyön koulutukseen. Ilman opiskelupaikan vaihdosta minusta ei olisi tullut näyttelijää.
Uudessa kirjassaan Olis niin kiva (Otava) Härkönen kuvaa yhdessä kirjoituksessa poikansa lakkiaisten herättämiä ajatuksia.
– Se sai minut muistelemaan omaa tilannettani, joka oli hyvin erilainen. Pojan abivuonna sain myös nauttia sivustakatsojana penkkareista, jotka jäivät itselläni Teatterikorkeakoulun vuoksi kokonaan väliin.
Sami Hedberg ideoi stand up -juttuja vanhoilla kotikulmillaan sijaitsevalla toimistollaan.
Sami Hedberg jännitti esiintymistä
– Tämä poika oli aivan eri ihminen kuin nykyinen Sami Hedberg, sanoo koko kansalle tutuksi tullut stand up -koomikko katsellessaan ala-asteen koulukuvaansa. Pyöreine rilleineen Harry Potteria muistuttava Hedberg tapittaa kuvassa vakavan näköisenä.
– Olin lapsena kiltti ja ujo. Jännitin kauheasti kaikkea esiintymistä. Paperit tärisivät käsissä, kun joudun pitämään esitelmää, Hedberg muistelee.
Ainoan kerran jälki-istuntoa Hedberg sai, kun hän oli heittänyt koulukaveriaan lumipallolla.
– Se oli kosto siitä, että tämä oli antanut minulle lumipesun. Opettaja ei vain ollut nähnyt sitä, ja niin minä jouduin yksin nurkkaan häpeämään.
Lauttasaaressa asunut Hedberg kävi peruskoulun ja lukion kotisaarellaan. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 2000.
Hedbergin lempiaineita koulussa olivat alusta lähtien kuvaamataito, liikunta ja matematiikka. Myöhemmin matematiikkaa enemmän alkoi kiinnostaa fysiikka. Myös historia ja uskonto olivat tärkeitä aineita.
– Hyvä opettaja lisäsi aina oman oppiaineensa mielenkiintoa. Mieleeni on jäänyt erityisesti saksan opettaja Mirjami Niinimäki. Hän antoi tarkat rajat ja piti jokaisen tunnin jälkeen sanakokeen. Muistan vieläkin valtavan määrän saksan sanoja.
Peteliuksen sketsejä kotioloissa
Koulu sujui hyvin: Sami Hedbergin peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 9,1.
– En silti mielestäni ollut täysin hikari. Kun koulussa oli pahoja poikia ja urheilijapoikia, kuuluin jälkimmäisiin.
Lauttasaaren peruskoulun viidesluokkalainen Sami Hedberg.
Hedberg alkoi pelata seitsemänvuotiaana koripalloa ToPoLassa. Lyhenne tulee nimestä Touhun Pojat Lauttasaari. Joukkue toimii edelleen.
– Voin lämpimästi suositella joukkueurheilua. Koripallo oli kaltaiselleni aralle pojalle parempi vaihtoehto kuin vaikka jääkiekko, koska siinä ei ollut niin suurta loukkaantumisvaaraa.
Hyviä ystäviä on jäänyt sekä urheilukavereista että koulukavereista. Hedbergillä oli samat luokkakaverit yläasteelta lukioon.
Yläasteella Hedberg huomasi, että hän osaa olla porukassa hauska. Hän kuvasi tuolloin luokkakavereidensa kanssa sketsisarjoja videolle.
– Perheessä meillä viljeltiin sellaista arkipäivän huumoria. Kotona myös saatoin esittää esimerkiksi Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsihahmoja. Näyttelemisen lisäksi minua kiinnostivat musiikki ja maalaustaide.
Komiikkaa omista kokemuksista
Lukion jälkeen monesta alasta kiinnostunut Sami Hedberg pyrki Teatterikorkeakouluun, Kauppakorkeakouluun ja Taideteolliseen korkeakouluun. Kun mikään näistä ei tärpännyt, Hedberg hakeutui Laurea-ammattikorkeakouluun tradenomiopintoihin.
Opiskeluaikana hän teki töitä hotellissa. Ennen stand up -uraansa hän ehti tehdä erilaisia hotellitöitä kymmenen vuotta.
– Ensimmäinen julkinen komediamusiikkiesitykseni oli Scandic-hotellin pikkujoulujuhlissa. Kaverini saivat suostutella minua pitkään, että osallistuisin SubTV:n Get up, stand up -kilpailuun. Yllätyksekseni sitten voitin kisan.
Hedberg kokee, että kouluajoilla on ollut iso merkitys hänen elämäänsä. Vanhempien antamaan kasvatukseen kuului rajoja ja rakkautta, ja opettajat tukivat tätä opetustyönsä ohella.
Stand up -koomikkona Hedberg käyttää aineksina omaa elämäänsä ja kokemuksiaan. Hänellä on ollut ohjelmistossa myös jotain kouluaiheisia tarinoita.
– Kerran olin esiintymässä vanhan kouluni, Lauttasaaren yhteiskoulun, opettajien vuosijuhlassa. Siellä heräsi vanhoja muistoja, ja kehittelin jokaisesta opettajasta spontaanisti jotain juttua.
Suosituissa Luokkakokous-elokuvissa näytellyt Hedberg on vain kerran itse käynyt luokkakokouksessa. Hän on kyllä tavannut vanhoja koulukavereitaan muissa yhteyksissä.
Hedbergillä on paljon myös nuoria faneja, ala-asteikäisistä ylöspäin. Se on saanut miettimään, että hän haluaisi tehdä jotain koulukiusaamisen ehkäisemiseksi.
Leena Huovisen työpaikka Helsingin yliopiston päärakennus on korona-aikaan autio.
Ensimmäinen opettaja oli Leena Huoviselle tärkeä
Kuopiolaisen Puijon kansakoulun toisen luokan luokkakuvassa vuodelta 1971 on totisen näköistä porukkaa. Kahdella tytöllä on samanlainen oranssi-keltasävyinen asu, johon kuuluu liivi ja housut. Tytöt ovat Leena ja Piu, jotka ovat tutustuneet vuotta aikaisemmin ensimmäisenä koulupäivänään. Ekaluokkalaisten ystävyys on kantanut pitkälle, sillä Piu on edelleen yliopisto- ja kisapappi Leena Huovisen rakas ystävä.
Tärkeä henkilö Huovisen muistoissa on myös lapsijoukon keskellä istuva opettaja Kerttu Pirinen.
– Olin hyvä koulussa, ja minulle onneksi sattui heti aluksi sellainen opettaja, joka antoi minun olla hyvä. Opettajalla oli ihan valtavasti merkitystä siinä, millainen kuva minulle rakentui itsestäni, ja esimerkiksi siinä, millainen oppija olen, Huovinen kertoo.
Kuvaa tarkasteleva Huovinen muistaa edelleen monet silloisista luokkatovereistaan. Viidessäkymmenessä vuodessa kouluopetus ja ymmärrys oppimisesta ovat muuttuneet, eikä Huovinen voi olla miettimättä sitäkin, kuinka heistä monen oppiminen olisi sujunut nykykoulussa ihan toisella tavalla – ja ehkä koko myöhempi elämä olisi muodostunut erilaiseksi.
– Koulun alku vaikuttaa paljon siihen, millaisia oppijoita lapsista kehkeytyy. Jos heti alkumetreillä katsottiin, että on laiska tai tyhmä, leima saattoi kulkea mukana läpi elämän. Parhaimmillaan opettaja auttaa tunnistamaan omat rajat ja kulkemaan niitä myöten ja luo turvallisen ympäristön erilaisille oppilaille.
Puijon kansakoulun tokaluokkalainen Leena Hiltunen, nykyinen Huovinen, on toisessa rivissä kolmas vasemmalta.
Huovisen lapsuudessa ei tunnettu tähtilapsiviikkoja, jollaisia hänen viisivuotiaan lapsenlapsensa päiväkodissa vietetään. Siellä jokainen lapsi saa olla yhden viikon vuodesta tähtilapsi, huomion keskipiste, jota toiset juhlivat ja kehuvat.
– Jokainenhan meistä tarvitsisi jotakin tuon kaltaista – sitä, että saisi tuntea itsensä ainutlaatuiseksi ja ihanaksi.
Äiti kannusti opiskelemaan
Leena Huovinen kuuluu viimeisiin ikäluokkiin, jotka joutuivat pyrkimään oppikouluun. Hän pääsi Kuopion klassilliseen lyseoon ja jatkoi samassa koulussa myös lukioon. Keskikoulun aikaan hän harrasti kilpauintia ja kävi harjoituksissa aamuisin ja iltapäivisin. Aikaa ei juuri jäänyt muuhun kuin urheiluun ja läksyihin.
Lukioon mennessään hän oli jo lopettanut uinnin, ja elämästä tuli vapaampaa. Hänen lukioluokallaan oli hyvä yhteishenki, ja aikaa vietettiin yhdessä myös koulun ulkopuolella. Samalle luokalle osui myös muuan Timo Huovinen, ja nyt pariskunta on ollut yhdessä noin neljäkymmentä vuotta.
– Lukiossani oli sellainen mielenmaisema, että kaikilla on mahdollisuus sivistykseen. Tajusin, että maailma on täynnä tietoa ja minä voin tarttua siihen. Muistan, kuinka historianopettajamme sanoi ensimmäisellä tunnilla, että täällä kaikki ovat samalla viivalla ja jokaisen on itse lunastettava oma paikkansa riippumatta siitä, mikä heidän taustansa on. Että täällä ei isän tai äidin koulutus tai rahapussin koko määrää, Leena Huovinen kertoo.
Hän itse on lähtöisin keskiluokkaisesta toimihenkilöperheestä. Kummallakaan vanhemmista ei ollut akateemista taustaa. Hänen äidinäitinsä oli jäänyt leskeksi neljän pienen lapsen kanssa. Äidin koulunkäynti olisi jäänyt kansakouluun, jollei hänen opettajansa olisi patistellut lähettämään lahjakasta tyttöä opiskelemaan ja myös rahoittanut tämän merkantin opintoja.
– Minua äitini sitten vuorostaan kannusti hankkimaan koulutuksen, joka tuottaa itselle hyvää ja myös iloa.
Nykynuoret ovat kovilla
Helsingin yliopiston päärakennuksen ovet ovat lukossa. Sisällä liikuskelee vahtimestareita ja remonttimiehiä – ja Leena Huovinen. Häntä pääsee tapaamaan korona-aikanakin, ja joillekin opiskelijoille hän on ollut yksi harvoista ihmisistä, joiden kanssa on voinut jutella kasvokkain.
Yliopisto on Huovisen entinen opinahjo. Tänne hän tuli vuonna 1984 opiskelemaan teologiaa mukanaan kaksi matkalaukkua ja vuokra-asunnon avaimet. Samalla lailla uuden edessä ovat ne opintojaan aloittelevat nuoret, joita hän nykyisin yliopistopappina tapaa.
Monet opiskelijoiden huolista ja toiveista Huovinen tunnistaa omasta nuoruudestaan. Se, mikä on erilaista, on nykynuorten suorituskeskeisyys ja tietoinen oman itsensä brändääminen, jonka ovat saattaneet jo vanhemmat aloittaa valitessaan lapselleen sopivia kouluja ja harrastuksia. Jo pitempään Huovinen on nähnyt myös sitä, että lukiosta tullaan yliopistoon valmiiksi uupuneina.
– Nuoret ovat nykyisin paljon kovemmalla. Myös vertailu on lisääntynyt somessa ja muualla. Herää kysymys, että jos siihen lähtee, miten pysyy tolkuissaan, sillä aina joku toinen on parempi, kauniimpi ja ihanampi. 1970-luvulla maailma oli iisimpi eikä kaikkea voinut saada heti. Uudet Leviksetkin tulivat Kuopion kauppoihin viiveellä.
Teemu Ratinen opettaa katsomusaineita Vaskivuoren lukiossa Vantaalla.
Mitä uskonnontunneilla pitäisi oppia?
Kuvitellaan, että Vaskivuoren lukion uskonnon ja elämänkatsomustiedon opettaja Teemu Ratinen tapaisi kadulla jonkun entisistä oppilaistaan. Ylioppilaskirjoituksista olisi vierähtänyt viisitoista vuotta. Mitä opettaja toivoisi, että oppitunneilta olisi jäänyt mieleen?
Ihannetilanteessa tuo entinen oppilas havainnoisi sujuvasti uskontoihin ja katsomuksiin liittyviä kysymyksiä, joita on huomannut ajassa liikkuvan. Hän myös saattaisi kiittää Ratista oppitunneilla käydyistä keskusteluista, joiden ansiosta hän ymmärtää elämäänsä paremmin.
Todellisuudessa harvan elämä menee niin kuin katsomusaineiden opetuksen tavoitteissa on saneltu. Ratisen entiset oppilaat muistavat luultavasti paremmin yksittäisiä tapahtumia ja ehkä sen, millainen ilmapiiri oppitunneilla oli.
– Vuorovaikutus ja ääneen lausumaton taso ovat opetuksessa tosi tärkeitä. Mielestäni opettajan tehtävä, varsinkin katsomusaineissa, on näyttää myös mallia siitä, miten toisiin ihmisiin suhtaudutaan ja miten eettisiä kysymyksiä voi lähestyä. Opettajan täytyy ainakin yrittää toimia sanojensa mukaan, sillä opiskelijat oivaltavat asioita myös siitä, millaisia ratkaisuja opettaja tekee, Ratinen sanoo.
Kun hän on kuunnellut ihmisten koulumuistoja, niissä korostuu juuri vuorovaikutus. Hän itse on huomannut juuri vuorovaikutuksen puuttumisen nyt korona-aikana, kun oppitunnit pidetään etänä.
Vähimmäisvaatimus on se, että ymmärtäisi kristinuskon moninaisuutta ja myös sitä, että kristinusko on sidottu aikaan ja paikkaan.
Lukiossa opiskellaan kaksi pakollista kurssia uskontoa. Ensimmäisessä pohditaan uskontoa ilmiönä ja käydään nopeasti läpi juutalaisuus, kristinusko ja islam. Toinen pakollinen kurssi käsittelee kristinuskoa, sen syntyä ja erilaisia suuntauksia sekä sen vaikutusta kulttuuriin. Mitä ne suoritettuaan pitäisi kristinuskosta tietää?
– Vähimmäisvaatimus on se, että ymmärtäisi kristinuskon moninaisuutta ja sen eri suuntauksia ja myös sitä, että kristinusko on kontekstuaalista. Se on sidottu aikaan ja paikkaan ja imee vaikutteita ympäröivästä kulttuurista. Tällainen ymmärrys auttaisi jo pitkälle. Silloin osaisi lukea erilaisia kulttuureita ja ymmärtäisi, miten kristinuskon muodot ovat vaikuttaneet missäkin päin maailmaa, Teemu Ratinen sanoo.
Kristinuskoa käsittelevä kurssi on Ratisen mukaan hieman tylsän kurssin maineessa. Enemmän tarttumapintaa opiskelijoilla tuntuu olevan kurssiin, jossa pohditaan sitä, mitä uskonto on, ja käsitellään esimerkiksi uushenkisyyttä ja muita tämän ajan ilmiöitä.
Teemu Ratinen Outokummun lukiossa.
Teemu Ratinen on opettanut uskontoa kohta kaksikymmentä vuotta. Jo sinä aikana uskonnonopetuksen tavoitteet ovat muuttuneet useampaan kertaan – saati sitten Ratisen omiin lukiovuosiin verrattuna.
– 1990-luvulla, jolloin itse olin lukiossa, uskonnonopetus oli sävyltään voimakkaammin kytkeytynyt kirkkoon ja siinä oli selvempi kristillinen painotus. Nyt ollaan noustu ylemmälle abstraktiotasolle. Uskontoa tarkastellaan ilmiönä ja harjoitetaan analyyttisiä taitoja. Pyritään ymmärtämään ja ihmettelemään, ja sitä kautta myös opiskelijan omaan itseensä liittyvä pohdinta kehittyy.
Uskonnonopetus koulussa ei Ratisen mielestä ole mikään muinaisjäänne, sillä uskonnollista sivistystä tarvitaan nykymaailmassa entistä enemmän.
– Katsomuksilla ja uskonnoilla on aiempaa merkittävämpi rooli konflikteissa ja esimerkiksi sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Monestihan nuorilla on sellainen käsitys, että uskonto on kaiken pahan alku ja juuri – tai sitten ajatellaan, että uskonto ei liity oikeastaan mihinkään. Opettajana sitten yritän monipuolistaa heidän ymmärrystään.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Nuorten vaikuttajaryhmä tulee joka seurakuntaan – uusi kirkkolaki määrää kuuntelemaan 16–29-vuotiaiden mielipiteitä
AjankohtaistaNuoret vaikuttavat pääkaupungin seurakunnissa tällä hetkellä vaihtelevasti. Vantaalla nuoret laativat turvallisemman tilan periaatteet.
