null Toimittajalta: Katso tilastoja romantikon silmin

Puheenvuorot Toimittaja

Toimittajalta: Katso tilastoja romantikon silmin

Parisuhde- ja perheasiat muistuttavat, ettei moni asia ole vain itsestä kiinni.

Naimisiin meneminen. Lasten tekeminen. Sanojen tasolla homma kuulostaa helpolta kuin hengittäminen. Kuinka ne eivät sitten kaikilta onnistu? Miten jotkin noin itsestään selvältä ja luonnolliselta kuulostavat voivat olla monille niin vaikeita? Minullekin, joka on tottunut siihen, että kun asioiden eteen näkee vaivaa, vaivannäkö palkitaan. Parisuhde- ja perheasiat muistuttavat viiltävästi, ettei moni asia ole lopulta vain itsestä kiinni.

Viimeisen parin vuoden aikana olemme kyllästymiseen saakka lukeneet uutisia ja huolestuneita vuodatuksia näistä aiheista. Suomalaiset miehet ja naiset eivät löydä toisiaan. Sinkkuihmiset asuvat väärillä paikkakunnilla. Naiset ovat nirsoja. Naimisiin mennään liian vanhana tai ei ollenkaan. Lapsetkaan eivät synny oikeanikäisille vanhemmille, jos nyt ylipäätään syntyvät.

Ajatella, tässäkin tuppisuiden maassa niin moni on löytänyt ihmisen, joka haluaa sitoutua juuri häneen, kaikista maailman ihmisistä!

Minusta mikään noista ei ole ihme, vaan se päinvastainen. Ajatella, tässäkin tuppisuiden maassa niin moni on löytänyt ihmisen, joka haluaa sitoutua juuri häneen, kaikista maailman ihmisistä! Katseet ovat kohdanneet, ajatukset ovat kohdanneet, ajoituskin on ollut juuri oikea.

Jokainen lapsi on vielä suurempi ihme. Juuri samana päivänä, kun olet valmis yrittämään lasta, kumppanisikin on, ja se on vieläpä biologisesti mahdollista! Enää parisuhteeseen ja perheellistymään eivät edes aja vain sosiaalinen paine ja vaihtoehtojen puute, vaan rakkaus. Malja sille, että vihdoin ne syntyvät lähinnä rakkaudesta, avioliitot ja lapset.

Mitä jos tänään katsoisit puolisoasi tai lastasi vaaleanpunaisten silmälasien läpi? Siinä hän on, ihmeellinen olento, ankeista tilastoista piittaamaton onnellisten sattumien summa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.