Kolumni: Raittius ei ole kaikille vain trendikästä, vaan ainoa tapa elää
Nuorten naisten raitistumisen typistäminen muoti-ilmiöksi ärsyttää Linda-Maria Ranista yhtä paljon kuin ne kerrat, kun bäkkärillä ei ollut vettä, koska räppärin oletettiin juovan kaljaa.
”Et sä sillä kännissä voi ajaa!” sanoi tuntematon mies minulle viime kesänä pihajuhlissa, kun näki minun tulleen paikalle sähköpotkulaudalla. ”En mä ole kännissä”, vastasin. Mies mutisi unohtaneensa, että elämme 2020-lukua ja raittiuden olevan nykyään trendikästä. Oikaisin päihteettömyyteni alkaneen jo silloin, kun se ei todellakaan ollut trendikästä tai aina edes sosiaalisesti hyväksyttyä.
Pari päivää sitten toimittaja Laura Friman kirjoitti Instagram-storyssaan tunteistaan liittyen alkoholittomuuteen. ”(…) HALUAISIN HALUTA olla se sober upea itsevarma tyyppi joka ei tarvitse alkoholia. Miten fanitankaan katriylisiä, laurahaimiloita, annakarhusia, hannatikandereita – mut en vaan välttämättä ole kuin he.”
Raskaimmillaan päihteettömyys on kovaa työtä, kun oma mieli on kohdattava selvin päin seitsemänä päivänä viikossa.
Frimanin sanat nostivat mieleeni kesäisen pihajuhlakeskustelun, ja huomasin itsessäni tarpeen purkaa turhautumistani käsityksistä, joita raitistumiseen ja raittiuteen nykyisin tunnutaan liitettävän. Erityisesti nuorten naisten raitistumisen typistäminen tiktok-trendin kaltaiseksi muoti-ilmiöksi ärsyttää minua yhtä paljon kuin kaikki ne kerrat, kun minulle ei ole ollut bäkkärillä edes vettä, koska räppärin on oletettu juovan kaljaa.
Olen melko varma, että jos pihajuhlissa olisi minun sijastani raitistellut keski-ikäinen mies AA-koru kaulassaan, ei hänen alkoholittomuutensa olisi nostattanut samanlaista alentuvaa jupinaa.
Myös Frimanin kommentissa esiintynyt oletus autuaan itsevarmoista streittareista ihmetyttää minua. En tiedä mistä tämä stereotypia on peräisin, koska esimerkiksi juuri Katri Ylinen kuvasi raitistumistaan seuranneita tyhjyyden, haikeuden ja ulkopuolisuuden kokemuksia koskettavasti kirjassaan Aamu ilman darraa.
Suurin turhautumiseni liittyy näiden kahden stereotypian yhdistelmään. Syitä raittiudelle on yhtä paljon kuin raittiita ihmisiä. Joukossamme on myös heitä, jotka ovat inspiroituneet kokeilemaan päihteettömyyttä ilman sen dramaattisempaa syytä ja jotka vain rakastavat olla selvinpäin.
Kuitenkin on paljon myös heitä, joille päätös raitistua on merkinnyt valintaa elämän ja kuoleman välillä. Edesmennyt ystäväni sanoi pelkäävänsä tekevänsä itsemurhan, mikäli retkahtaisi käyttämään alkoholia.
Minullekin päihteettömyys on ollut ainoa vaihtoehto nyt jo yli vuosikymmenen ajan. Hauskaa se on lähinnä niinä hetkinä, kun baari-ilta maksaa alle kympin ja aamua ei tarvitse aloittaa oksentamalla. Raskaimmillaan päihteettömyys on kovaa työtä, kun oma mieli on kohdattava selvin päin seitsemänä päivänä viikossa.
En aina rakasta raittiutta, mutta rakastan elämää, jonka se minulle mahdollistaa. Siksi valitsin sen tänäänkin.
Kirjoittaja on muusikko, kirjailija ja häpeämättömästi hengellinen marsuäiti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Luulin, että alkoholi nollaisi stressin” – Darravapaa-yhteisön perustaja Laura Wathén ravistelee juomisen ja raitistumisen normeja
Hyvä elämäLaura Wathénin mukaan alkoholin käyttö on monissa tilanteissa normi, jonka rikkoja joutuu vastaamaan tunkeileviin kysymyksiin. Itse hän on valinnut alkoholittoman elämäntavan.
.jpg)
