Kolumni: Sallikaa lasten tulla hyvin haudatuiksi
Menetitkö lapsesi ennen kuin sait pitää häntä sylissäsi? Minne hänet nyt pannaan? Kirkkoa ei syntymättömän eikä nimettömänkään kohtalo aiemmin kiinnostanut, mutta nyt asia on toisin, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.
Keskiajalla itsemurhaajilta ja kastamattomilta lapsilta kiellettiin sija kirkkomaan muurien sisäpuolella. Mutta on järkyttävää, että vielä kolme vuosikymmentä sitten kirkko ei tyytynyt vetämään rajaa pelkästään taivaan ovelle, vaan jo hautuumaan portille. Jos keskenmennyt tai syntymässä kuollut lapsi ei ollut tiettyjä viikkoja vanha tai riittävän painava, hän ei ollut oikea ihminen vaan – sikiöille ruumiinavauksia tehneen patologin sanoin – ”lusikallinen biojätettä”. Jätteeksi hän pahimmillaan joutuikin. Parhaimmillaan pikkuinen toki siunattiin kirkollisesti ja kauniisti sairaalan yhteisarkkuun.
Jos lapsivainaja onnnistuikin saamaan hautapaikan, moni seurakunta kielsi kastamattoman lapsen nimen merkitsemisen hautakiveen. Näin kirkko tietysti mitätöi omaa oppiaan: Kastehan ei ole pienokaisen pelastukselle välttämätön eikä myöskään pelkkä nimenantoseremonia. Lapsella on nimi, kun sen vanhemmat ovat hänelle antaneet. Kilot ja viikotkin ovat tiemmä enää teoriaa.
Muistolehdoissa perheet voivat muistella elämää, jonka merkitys on opittava laskemaan sen syvyydessä, ei pituudessa.
Hautausmailla oli toki vuosisatoja ”lasten kortteleita”. Niille tuli uusien kulttuuriemme mukana muun muassa limsapulloja ja leluja paikalla pidettyjen syntymä- ja kuolinpäiväjuhlien jäljiltä. Ja vihdoin kirkkomaille alkoi syntyä muistolehtoja, jonne pikkuisten jäänteet tuhkattuina haudataan. Siellä perheet voivat muistella elämää, jonka merkitys on opittava laskemaan sen syvyydessä, ei pituudessa. Kiitos esimerkiksi Tampereen Hietakehdosta, sitkeät sairaalapapit, urheat perheet ja ymmärtäväinen puistopäällikkö!
Kiitos 1990-luvulla perustetusta Honkanummen lasten muistolehdosta, seudun ainoasta. Nyt se on kohta täynnä. Uudesta alueesta aiotaan tehdä ”alue perheille, joita on kohdannut suuri menetys”. Nieleskelen ilon ja ihmetyksen kyyneleitä: kirkko ymmärtää, kirkko kysyy! ”Miten lasten muistolehdossa toivotaan otettavan huomioon alueen erityisyys? Mitä toiveita perheillä on hautauksesta? Millaista tuhkan tai uurnan hautaustapaa toivotaan? Toivotko saavasi peittää haudan? Mitä muita toiveita on?”
Meillä pienen vainajan vanhemmilla on koko ajan ollut yksi toive: sallikaa lasten tulla hyvin haudatuiksi. Ajatella, nyt sille toiveelle on osoite! Muistolehtoon liittyviä toiveita voi kertoa toukokuun aikana osoitteeseen honkanummi.hsrky@evl.fi. Edellä menneet pienet enkelit taputtavat tyytyväisinä.
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Muokattu 8.5. klo 10.20: Kyselyn vastausaikaa on jatkettu toukokuun loppuun ja sähköpostiosoite vaihdettu.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Vaikka olen kuinka rettelöinyt, minusta on pidetty kiinni” – pappina alttarilla Hilkka Olkinuora tietää olevansa oikeassa paikassa
HengellisyysToimittaja ja pappi Hilkka Olkinuora on Kirkko ja kaupungin uusi kolumnisti, jota riepoo nykyisessä elämänmenossa se, että mikään ei saisi sattua. ”Meillä ei ole enää vaikeuksia, on vain haasteita”, hän sanoo.
