Kolumni: Korso ei lähde miehestä
Olen asunut Korsossa neljällä vuosikymmenellä. Jos saapuisin Korsoon ensimmäisen kerran nyt, miltä se näyttäisi?
Jos saapuisin Korsoon ensimmäisen kerran nyt, miltä se näyttäisi? Lohduttomalta radanvarsikylältä, jossa ei mistään hinnasta haluaisi kasvattaa lapsiaan? Asuinalueelta, jonne ei ole mitään syytä varsinaisesti pyrkiä? En saa vastausta kysymykseen. Minulle Korso näyttäytyy aikakausien kerrostumana, jossa ovat läsnä menneet vuosikymmenet, niiden maisemat, rakennukset, ihmiset ja tarinat.
Tuo talo tuolla, siinä oli mummoni kauppa ja isäni ensimmäinen koti. Viiden–kuuden vanhana isä pussitti perunoita talon kellarissa. Työntekoa valaisi perunan puolikkaaseen tökätty kynttilä. Pojasta kasvoi kauppias.
Jos kulkisin vähän pidemmälle, tulisin vanhalle Elannolle, jonka luona oli postilaatikon päälle nostettu sormenpää. Ilman WhatsAppia, Snapchatia ja kännyköitä tieto siitä kantautui lapsen korviini ja kohta olin paikalla ihmettelemässä näkyä. Kerrottiin, että sormenpää oli irronnut mopopojalta.
Mummolasta toiseen kuljettiin tietä, jonka laidassa oli töyssystä varoittava kolmio. Pappa väitti sitä tissiliivikaupan merkiksi.
Keskellä kylää on kirkko. Siellä isä kävi lennokkikerhossa 1960-luvulla. Pari vuosikymmentä myöhemmin äitini vei minua ja ensimmäistä ystävääni Tiinaa kirkolle seurakuntakerhoon. Tuli uusi vuosituhat ja minun vuoroni viedä omia lapsiani kirkolle kerhoon. Kävimme taas Tiinan kanssa yhdessä seurakunnan kerhossa. Tällä kertaa perhekerhossa. Kuka tietää, ehkä me käymme yhdessä vielä seurakunnan eläkeläiskerhossakin.
Korson toisella puolella Jokivarressa sijaitsee hoivakoti. Ennen sen paikalla oli mummola ja mummon kauppa. Välillä otimme mummon kanssa eväät matkaan ja kävelimme tien yli retkelle metsään. Vähän matkan päässä asuivat toinen mummo ja pappa, joka heitti lätyn kiinni kattoon ja tanssi pihalla sadetanssin saaden aikaan vesisateen. Mummolasta toiseen kuljettiin tietä, jonka laidassa oli töyssystä varoittava kolmio. Pappa väitti sitä tissiliivikaupan merkiksi.
Olen asunut Korsossa neljällä vuosikymmenellä. Korson ehdottomasti parhaita puolia on se, ettei tänne muuta kukaan voidakseen reteillä asuinpaikkansa maineella hyvätuloisten, parempiosaisten ja muka parempien ihmisten alueena. Sitä sanotaan, että mies voi lähteä Korsosta, mutta Korso ei lähde miehestä. Ei muuten lähde naisestakaan.
Kirjoittaja on kahden tytön ja yhden kirjan äiti.
soili.pohjalainen@saunalahti.fi
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirjailija Soili Pohjalainen kirjoitti henkilökohtaisen romaanin tyttärensä viiltelystä ja sai runsaasti palautetta syyllisyyttä potevilta äideiltä – ”Meidän pitäisi puhua monista asioista huomattavasti avoimemmin”
Hyvä elämäVantaalaiskirjailija kirjoitti kirjan myös siksi, että mahdollisimman moni nuori saisi ajoissa apua.
.jpg)
