Pietarin pää ei kestä loppuun asti.

Hengellisyys

Kristinuskon totuus on vaihtoehtoinen fakta

Pietari kielsi Jeesuksen hetkenä, jona luottamusta olisi kaivattu eniten. Myös nykyään valehtelu repii ihmisten luottamusta.

14.04.2017 07:30
Juhani Huttunen
Pauli Salmi

Pyhä Pietari päivysti taivaanportilla. Sinne tuli mies, joka ihmetteli, miksi eteishallin seinä oli täynnä raksuttavia kelloja.

– Ne ovat valehtelumittareita. Joka kerta, kun ihminen valehtelee, viisari värähtää täällä pykälän eteenpäin ja sitä rataa, Pyhä Pietari vastasi miehelle.

Mies istuutui mustalle nahkatuolille. Hän rohkaistui kysymään:

– Kun joissain noista kelloista on aika kovat kierrokset, niin sattuuko jokin niistä kuulumaan Donald Trumpille?

Pyhä Pietari siirsi päivystyskopin lasi-ikkunaa.

– Trumpin kello on tällä hetkellä Jeesuksen toimistossa. Hän käyttää sitä tuulettimena.

Tätä vitsiä kerrottiin Yhdysvalloissa Hillary Clintonista ja Barack Obamasta, mutta eurooppalainen lukija ymmärtää paremmin, kun se kerrotaan Trumpista.

Maailmassa on aina ollut vaihtoehtoisia faktoja, salaliittoteorioita ja feikkiuutisia. Näihin päiviin asti propaganda oli kuitenkin muiden, kaukaisten maiden, ongelma. Nyt se on arkea myös lännen vapaissa demokratioissa. Epäluotettavan tiedon maailmassa on viisasta epäillä vähän kaikkea. Kaikkein luotettavinkin voi erehtyä.

Vähitellen epäily pehmentää kovapäisimmänkin. Luottamuspula alkaa kiristää ihmisten keskinäisiä välejä. On pakko epäillä myös omaa arvostelukykyä. Ongelma on läpeensä raamatullinen. Edes Jeesus ei voinut luottaa lähimpiinsä.

Nämä vähäväkiset eivät laita Instagramiin kuvia muskeleistaan ja mojitoistaan.

Ylipappi Kaifaan palatsin pihalla paloi nuotio. Simon bar Jona meni lämmittelemään. Kaifas oli häikäilemätön saddukeus, jonka ansaan Jeesus oli joutunut. Simon oli ennen Jerusalemin pääsiäisjuhlaa saanut Jeesukselta liikanimen Keefa eli Kallio, kreikaksi Petros. Siksi hän on suomenkielisessä Raamatussa Pietari.

Jeesus oli kysynyt opetuslapsilta, mitä ihmiset hänestä ajattelivat. Kansan keskuudessa oli erilaisia näkemyksiä Jeesuksen asemasta. Pietari oli sanonut: "Sinä olet Kristus, Jumalan Voideltu."

Tästä syystä Jeesus antaa Matteuksen evankeliumissa Pietarille vallan antaa tai olla antamatta syntejä anteeksi. Sitä tarkoittaa, että Pietarilla on taivasten valtakunnan avaimet. Hän saa lisänimen Kallio, koska hän on se peruskallio, jonka varaan syntyi kirkko. Katolinen kirkko kokee Pietarin niin tärkeäksi, että hänen virkaansa hoitavan paavin vaakunassa on avaimet.

Kaifaan palatsin pihamaalla Pietarista oli kuitenkin kaikki uskolla rehentely kaukana. Hän pelästyi, kun muuan piika tunnisti, kenestä on kyse.

– Toi oli sen miehen mukana, piika huudahti.

Pietari kiisti. Samaan aikaan palatsin kellarissa Kaifaan henkivartijakaarti pieksi Jeesuksesta irti vastauksia. Ulkona nuotion kipinät sinkoilivat keväisenkuulaalle yötaivaalle. Sitten eräs toinenkin mies keksi, että täällä oli galilealainen. Taas Pietari kiisti. Pian pilvet alkoivat erottua taivaalla, kului tunti. Opetuslapset eivät tienneet, mitä Jeesukselle seuraavaksi tapahtuisi. Sapatin takia suurta neuvostoa ei saataisi koolle, joten Jeesus ehkä vapautettaisiin. Pian muuan mies huomautti taas:

– Tossa on se maalainen, joka nähtiin vangitun miehen mukana!

– Vuan minäpä ku en tunne koko miestä! Pietari jätti vastuun kuulijalle.

Silloin lauloi kukko.

Galilealainen, tässä hieman kontekstualisoitu, murre paljasti. Simon bar Jona, rabbi Jeesuksen oikea käsi ja luottomies, oli kieltänyt Messiaansa. Vielä hetkeä aiemmin hän oli tarjoutunut miekka kädessä turvaamaan Jeesuksen koskemattomuutta. Nyt oli myöhäistä hyvittää ja rakentaa uutta luottamusta. Henkihieveriin hakattu ja nöyryytetty Opettaja lyötiin ristinpuuhun.

On tavallinen tiistai maaliskuussa 2017. Helsingin tuomiokirkon katolla heti pääoven yläpuolella katsoo ihmisiä kolmemetrinen sinkki-Pietari. Lantion korkeudella roikkuvat avaimet ovat koossaan vaikuttavat. Pietarilla on erikoinen otsakiehkura. Vatikaanissakin yhdessä mosaiikissa Pietarilla on samanlainen saparotötterö otsassa. Mutta tukkamuoti muuttuu kirkkotaiteessakin. Pietarin päälakikaljuuntuminen alkoi keskiajalla. Sitä ennen hän näytti kreikkalaiselta käkkäräpääfilosofilta.

Sisällä tuomiokirkossa on suntio nostanut alttarikaiteen lähettyville puolikaareen puutuoleja. Paikalla on pappi ja seitsemän seurakuntalaista. Kello on 12, ja alkaa päivärukous. Hapsottavista hiuksista näkee, että tämä joukko koostuu yhteiskunnan raihnaisista. Virsi 511 ei meinaa millään pysyä nuotissa.

Carl Ludwig Engelin suunnittelema kirkko ilmaisee jokaisella rakenteellaan järkähtämättömyyttä ja erehtymättömyyttä. Kirkon penkeissä on pakko istua ryhdikkäästi. Kun maallinen raittiusliike sai Suomessa jalansijaa, kirkko halusi, että ihmiset ovat myös uskonnollisesti raittiita. Hurmahenkisyydestä piti päästä eroon. Luterilaisuudesta tuli henkisesti suoraviivainen ryhtiliike, jossa ihmisille neuvottiin, miten pitää olla. Kuivakkaa imagoa on jälkikäteen paikkailtu kirjoittamalla, kuinka Lutherillekin maistui palanpainikkeeksi olut.

Ehkä jotkut toivovat, että kirkko edelleen olisi ihmisten omatunto. Tästä voi syntyä kiistaa, kenen omatunto saa sanella kirkon kannanottoja. Kun Sana tulee lihaksi, se voi politisoitua.

Nyt ei kuulu iskulauseita. Seitsemän laulutaidotonta istuu hiljaa puisilla tuoleilla. Nämä vähäväkiset eivät laita Instagramiin kuvia muskeleistaan ja mojitoistaan. Pappi istuu heidän vierellään, heidän rinnallaan. Hän avittaa pikkuisen seurakunnan liturgiaosuuksissa. Seitsemän ääntä, seitsemän sävelkorkeutta. Hallelujan jälkeen pappi lukee pätkän Raamatusta. Taas lauletaan yksi säkeistö virrestä 511. Tämä on seurakuntaelämää, josta on vaikea revitellä otsikoita ja hashtageja.

Psalmin jälkeen pappi lukee otteen Paavalin kirjeestä Efeson seurakunnalle: "Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle..."

Jeesukselle se ei riitä. Rasistia pitää rakastaa.

Kuten monet Galilean kalamiehet myös Pietari syntyi Betsaidassa. Hän oli rakastunut naiseen, ottanut tämän vaimokseen ja muuttanut Kapernaumiin. Pietarin talossa eli myös hänen anoppinsa. Raamatusta voi saada käsityksen, että kun opetuslapset lähtivät seuraamaan Jeesusta, he sillä sekunnilla jättivät verkkonsa palaamatta koskaan kotiin tai sanomatta hyvästejä perheilleen.

Se ei ehkä ole ihan totta. Puolisot kulkivat mukana. Ensimmäisessä kirjeessään Korintin seurakunnalle Paavali kirjoittaa: "Eikö meillä olisi oikeutta ottaa matkoillemme mukaan vaimoa, uskonsisarta, niin kuin tekevät muut apostolit, Herran veljet ja Keefas?"

Kolmen toimintavuotensa aikana Jeesus ehti käydä Libanonissa asti, mutta on liioittelua, että koko yhteisö olisi ollut jatkuvasti tien päällä Välimereltä Golanille ulottuvalla alueella. Vaikka Jeesuksen elämä ei olisikaan ollut pelkkää boheemia karavaanariseikkailua, sanoma itsessään oli radikaali.

– Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski, Jeesus sanoi.

– Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta. Olkaa valmiit armahtamaan niin kuin teidän Isännekin armahtaa.

Jeesus oli tinkimätön. Rabbit opettivat, ettei ollut ihmisen asia asettaa rajoja Jumalan armahtavaisuudelle. Jeesus venytti tämän niin pitkälle, että jopa vihollista piti rakastaa. Pietari oli mukana täysillä. Puhujana oli oma ystävä, joka usein oli jäänyt yöksi Pietarin kotiin. Ja tämä ystävä laittoi itsensä koko ajan likoon. Pietari ei epäröinyt seurata Mestaria. Vielä viimeisellä aterialla hän erikseen tähdensi:

– Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu.

Mutta kului tunti tai kaksi, tuli yö ja Jeesus vangittiin. Silloin Pietari käveli muina miehinä ylipappi Kaifaan pihanuotiolle lämmittelemään.

Kun tuomiokirkon päivärukous on ohi, Aleksanterinkatu vaikuttaa poikkeuksellisen hiljaiselta ja uneliaalta. Kadulla vain muutama dandy pyyhältää ruskeissa muotikengissä tärkeänä. Ei ole metropolisykettä. Tavaratalo Stockmannin ikkunassa naistenvaatemainos osuu kuitenkin silmään:

"Kuka olisit, jos saisit olla sinä?"

Lauseen keksineelle copywriterille voisi antaa kirkon viestintäpalkinnon. Kuka minä todella olen?

Tämä on itsensä brändäämisen aikaa, kun täytyy erottua muista. Lutherkin tajusi, että ihminen voi esittää jopa itselleen parempaa kuin onkaan. Brändään itseni hyvänä ihmisenä, kun syön eettisesti ja jaan sosiaalisessa mediassa rasisminvastaisia kuvameemejä. Moni kysyykin: miten niin ääripäitä? Eihän ole kuin yksi ääripää, rasistit. Asia on silti mutkikkaampi.

Rasismi luonnollisesti on syntiä, ja synnin vastustamisesta tulee aina hyvä mieli. Mutta Jeesukselle se ei riitä. Rasistia pitää rakastaa. Jeesus itse söi kaikkein inhotuimpien ihmisten kanssa.

Tässä koetellaan kärsivällisyyttä. Onhan uhrin kannalta epäoikeudenmukaista, että Jeesus paapoo rikoksentekijää. Eikö Jeesus sentään ollut hyvin jyrkkä tuomitessaan tekopyhyyden?

Täsmälleen. Juuri sen takia armeliaisuuden lisääminen voisi parantaa maailmaa. Nyt me kyllä osaamme huomautella toistemme virheistä ja vääristä sanavalinnoista. Päteminen ja viisastelu kuitenkin kovettavat ilmapiirin. Pelkäämme kiellettyjä sanoja ja mielipiteitä. Tuloksena on lopulta hyvää tarkoittavien ihmisten totalitarismi, jossa jokainen virheiden pelossa pelkää leimautumista epähenkilöksi.

Jokin aika sitten muuan pappi ehdotti, että skinheadien kanssa pitäisi istua alas juttelemaan. Ehdotus torjuttiin, koska "rasismiin pitää olla nollatoleranssi". Eikä ole pitkä aika siitäkään, kun muuan Turkista pakolaisena Suomeen tullut henkilö lempattiin ulos rasisminvastaisesta ryhmästä, koska hän muka oli rasisti. Ihmisten itse rakentamassa paratiisissa leimakirveestä tulee kone, joka tekee pahaa jälkeä.

Kun hyvyyteen pakottaminen jatkuu, rupeamme teeskentelemään toisillemme. Alamme elää todellisen minän ja brändätyn minän välistä kaksoiselämää. Se on sitä tekopyhyyttä, jonka Jeesus tuomitsi. Mitä enemmän meillä on salailtavaa, sitä armottomampia olemme muita kohtaan.

Kuka siis olisin, jos saisin olla minä?

Tähän on helppo vastata. Haluan olla hyväksytty ja rakastettu.

Pietarin leuka väpätti. Hän oli ensin esiintynyt Jeesukselle uskollisena, mutta sitten kieltänyt hänet.

Pietari putsasi verkkojaan. Pääsiäinen oli ohi. Rooman sotilaat olivat teloittaneet Jeesuksen, ja Pietari oli palannut Galileaan muiden opetuslasten tavoin. Gennesaretinjärven hiekkaiset rantapenkereet loistivat kullanhohtoisina. Järven pinta helmeili ohrankeltaisena kohdassa, johon auringonsäteiden heijastus muodosti pehmeän kiilan.

Juuri tähän kohtaan sijoittuu Johanneksen evankeliumin lopussa hyvin merkillinen tarina. Se ei aukene normaalille arkijärjelle. Mutta kristinuskon totuus onkin vaihtoehtoinen fakta.

Jeesuksen kuoleman jälkeen Pietari ja ne muut aikoivat jatkaa elämäänsä niin kuin ennenkin. Vanhan buddhalaisen sanonnan mukaanhan elämä ennen valaistumista on puiden hakkaamista ja veden kantamista, ja elämä valaistumisen jälkeen on puiden hakkaamista ja veden kantamista.

– Minä lähden kalaan, sanoi Pietari.

– Me tulemme mukaan, sanoivat toiset.

Oli tulossa yö, ja he lähtivät järvelle. Kalaa ei kuitenkaan tullut. Aamun valjettua – varmaan siis kukonlaulun aikaan – rannalle tuli mies, joka neuvoi vielä kerran heittämään verkon. Yhtäkkiä koko vene tuli täyteen kalaa. Opetuslapset tulivat rantaan ja virittävät tulen. Silloin Pietari tajusi, että vedenrajassa seisoikin ylösnoussut Jeesus Kristus.

– Tulkaa syömään, Jeesus sanoi.

He söivät yhdessä. Aterian jälkeen Jeesus kysyi kolme kertaa Pietarilta:

– Rakastatko sinä minua?

Pietarin leuka väpätti. Hän oli ensin esiintynyt Jeesukselle uskollisena, mutta sitten kieltänyt hänet. Nyt Jeesus kysyi kolmesti peräkkäin, rakastatko. Silloin Jeesus sanoi:

– Ruoki minun lampaitani... Seuraa minua.

Tämä on Pietarin kokemus ylösnousseesta Jeesuksesta. Pietari oli jo näyttänyt, ettei hän ollut luottamuksen arvoinen. Mutta kun Jeesus tulee rannalle, hän ei aloita syyttelyllä. Ihminen tahtoo olla hyvä, mutta hän on heikko. Jeesus haluaa varmistaa, että kavereilla on ruokaa. Syödäänpä. Ota, tässä on kalaa. Juo, tässä on viiniä. Meillä ei ole nyt mitään hätää.