Puheenvuorot

Suonpää: Mun kummi on tosi cool, mutta se on ihan pihalla uskosta

Nykykirkolle kummi on lähinnä kaveri, ei hengellinen kasvattaja.

12.06.2019 16:03
Samuli Suonpää

Kummius on trendikästä, jos kirkolta kysytään. Kaste kiinnostaa yhä harvempaa, mutta kummiudesta kirkko haluaa lanseerata rippikoulun veroisen sisäänvetotuotteen. Kirkon markkinointiosasto on esitellyt kummipäivän ihan vastikään. Sitä saattoi viettää SuperParkissa, Kiipeilyareenalla tai Turun linnassa – pojat ritaria ja tytöt linnanneitoa leikkien. Kummiudesta halutaan muodikasta niille, joita kirkon touhut eivät kiinnosta.

Kyse on rahasta, joka on kirkolle armon väline siinä missä sakramentitkin. Kummiprojektien takana on huoli kasteiden määrän eli kirkollisveron tuottopotentiaalin laskusta. Siksi kirkko julistaa nyt kummiuden evankeliumia, mutta ei sotke touhuun liikaa hengellisyyttä. Aiemmin kummin tehtävä oli toimia kastetodistajana ja osallistua lapsen uskonnolliseen kasvatukseen, mutta ei enää. Nykykirkolle kummi on lähinnä kaveri.

Kirkko markkinoi kummiutta, koska ei osaa opettaa kasteesta.

Kirkko on valmis vääntäytymään teologisesti mitä kiusallisimpiin asentoihin, jotta se voisi riisua kummiudesta kaiken kirkollisen. Toisaalta se haluaa pitää kummiuden tiukasti omissa käsissään. Kummiksi voi ryhtyä, vaikkei uskoisikaan, kunhan maksaa kirkollisveronsa.

”Kummius on parhaimmillaan elinikäistä ystävyyttä kummin ja kummilapsen välillä”, sanoi kummiusasiantuntija Jari Pulkkinen Ylen Aamu-TV:ssä. Haastattelussa lueteltiin mukavia asioita, joita kummi voi tehdä kummilapsen kanssa. Yhteenkään niistä ei liittynyt mitään, minkä vuoksi kummin pitäisi olla kirkon jäsen. Tämä tekee vastenmieliseksi erottelun ”oikeiden kummien” ja kirkkoon kuulumattomien "mukakummien" välillä.

Kummiudesta on helpompi puhua kuin kasteesta. Kirkon tutkimuskeskus selvitti alkuvuodesta syitä lasten kastamattomuudelle. Yli puolet kertoi, etteivät ole uskovaisia. Kirkon jäsenet eivät ymmärrä pitää kastetta merkittävänä, mutta heidän mielestään on hienoa, kun lapsi ja aikuinen harrastavat yhdessä. Kirkko markkinoi kummiutta, koska ei osaa opettaa kasteesta.

Kukapa haluaisi liittää lastaan instituutioon, jonka kokee itselleenkin vieraaksi?

Yhä useammin vain toinen lapsen vanhemmista kuuluu kirkkoon. Näistä perheistä kolme neljäsosaa selittää päätöstään lapsen kastamatta jättämisestä sillä, että haluavat antaa lapsen päättää kirkon jäsenyydestä itse. Kaste on nykyään ensisijaisesti jäsenhankintaa ja vasta toissijaisesti sakramentti. Kukaan kirkossa ei halua edes keskustella siitä, että tällaisissa perheissä lapsi voitaisiin kastaa, vaikka valinta kirkkoon liittymisestä jätettäisiin hänelle itselleen. Pyhä Henki ja Jumala kastevedessä eivät riitä. Meillä kasteen armo on paperitöistä kiinni.

Niiden vastaajien osuus, jotka kertoivat kirkon jääneen itselleen kovin etäiseksi, oli yli puolet. Koska kirkolliskokous on kyvytön tekemään kirkon jäsenyydestä siedettävämpää, se päätti ratkaista kasteongelman laskemalla kummien minimimäärän kahdesta yhteen. Olihan neljä prosenttia kyselyyn vastanneista selittänyt päätöstään sillä, että kummeja on vaikea löytää.

Hyväksytyn kirkolliskokousaloitteen teksti lupaa paljon:

”Esitän, että Suomen evankelis-luterilainen kirkkoon mahdollistaa muuttuvassa toimintaympäristössä kasteiden määrän kasvun joustamalla kummiudelle asetetuista vaatimuksista ja ryhtyy valmistelemaan kirkkojärjestyksen muutosta, jonka mukaan kastettavalle lapselle riittää yksi evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluva, rippikoulun käynyt ja konfirmoitu kummi."

Kuvitelma siitä, kastekäyrä nyt kääntyisi nousuun, on absurdin rajamailla. Kummien määrän kanssa puuhastelusta on turha hakea apua, koska suurin este lasten kastamiselle on kirkko itse. Kukapa haluaisi liittää lastaan instituutioon, jonka kokee itselleenkin vieraaksi? Maailma muuttuu, mutta kirkko on jämähtänyt paikoilleen.

Otsikkoa muokattu 18.6.