– Jumala loi meidät kaikki elämään turvassa ja vapaina, sanoo Samuel Luak.
Sekä kristitty että muslimi tietävät, että rauhantyö on vastavirtaan kulkemista
Samuel Luak pakeni sotaa Sudanista, Habiba Ali Somaliasta. Nyt he tekevät Suomesta turvallisempaa maata. Antti Pentikäinen puolestaan rakentaa rauhaa heidän kotimaihinsa.
On vain kaksi vaihtoehtoa: kuolen tai en kuole. Jos en kuole, huomenna on uusi päivä. Niin Samuel Luak oppi nuorena ajattelemaan. Kun hän syntyi, Sudanissa käytiin sisällissotaa. Välillä maassa oli rauha, mutta sota syttyi uudelleen Samuelin ollessa noin kymmenvuotias.
– Kun sota jatkuu pitkään, siitä tulee tavallaan normaalia elämää. Kun sodalle ei voi mitään, voi vain ajatella, että jos nyt kuolen, niin kuolen, Luak kertoo.
Sisällissota oli alkanut jo brittiläisten siirtomaaisäntien vetäydyttyä Sudanista vuonna 1955. Vastakkain olivat hallituksen joukot ja etelän kapinalliset. Kyse oli siitä, että osa enimmäkseen afrikkalaista alkuperää olevista eteläsudanilaisista olisi halunnut irtautua arabitaustaisten asuttamasta maan pohjoisosasta.
Sota alkoi uudelleen Luakin kotiseudulta läheltä Etiopian rajaa. Sodan syttyessä hän oli käymässä siskonsa luona ja joutui jäämään sinne. Muu perhe pakeni kotoa. Isä ja isoveli taistelivat sodassa ja kaatuivat. Luak ei enää koskaan käynyt kotikaupungissaan Akobossa.
Muutamassa vuodessa sota levisi myös Malakaliin, jossa Samuel ja hänen sisarensa asuivat, ja Samuel muutti pääkaupunkiin Khartumiin. Vuonna 2001 hän lähti ensin Egyptiin ja sitten Libanoniin, jossa hänen morsiamensa Theresa Ngouth opiskeli. He avioituivat Libanonissa ja pääsivät vuonna 2004 kiintiöpakolaisina Suomeen.
Uusi sota oli järkytys
Sudanin sisällissota loppui vuonna 2005 rauhansopimukseen, jonka perusteella eteläsudanilaiset saivat äänestää itsenäistymisestä. Lopulta vuonna 2011 maa itsenäistyi.
Vuonna 2013 Samuel Luak ja hänen vaimonsa päättivät vierailla kotimaassaan. He halusivat esitellä kolmelle Suomessa syntyneelle lapselleen juuriaan ja sukulaisiaan, mutta toisin kävi. He olivat ehtineet olla maan pääkaupungissa Jubassa vain päivän, kun syttyi uusi sota.
Sisällissodan lapsisotilaat ovat sotilaita nyt aikuisinakin. He ovat jo lapsena kasvaneet siihen, että toisen ampuminen on normaalia.
– Samuel Luak
– Lapsillemme se oli järkytys. Siellä ollessamme armeija pidätti lasten enon, jonka luona asuimme. Vieläkin lapset kyselevät, mitä hänelle tapahtui. Kukaan ei tiedä, mutta luultavasti hänet tapettiin.
– Noin viikon kuluttua meidät evakuoitiin. Vietimme viikon Ugandassa ja kaksi viikkoa Keniassa. Meille oli tärkeää, että lapset näkivät sellaisia Afrikan maita, joissa on rauha.
Samana vuonna Samuel Luakin äiti ja kolme sisarta lähtivät Etelä-Sudanista naapurimaahan Etiopiaan pakolaisleirille. Viime vuonna äiti ja kaksi sisarista kuolivat siellä. Samoihin aikoihin kuoli myös se sisko, jonka luona Samuel oli poikana asunut. Suurperheestä ovat enää jäljellä Sudanin puolella Khartumissa asuva pikkuveli ja pakolaisleirillä oleva pikkusisar.
Vaarana kaikkien sota kaikkia vastaan
Samuel Luak arvioi, että niin Sudanin kuin Etelä-Sudaninkin sisällissodassa syyt ovat olleet ensisijaisesti poliittisia. Kyse on siitä, kuka hallitsee maata ja sen runsaita luonnonvaroja. Uskonnolla tai etnisellä ryhmällä ei ole ollut sellaista roolia kuin monissa muissa konflikteissa, vaikka pohjoissudanilaiset ovat enimmäkseen muslimeja ja Etelä-Sudanissa taas asuu pääasiassa kristittyjä ja perinteisten afrikkalaisten uskontojen harjoittajia.
– Vuonna 1989 sotaan tosin tuli uskonnollinen ulottuvuus, kun hallitus halusi tehdä koko Sudanista islamilaisen maan ja teki siihen liittyviä lainmuutoksia. Silti tavalliset ihmiset elivät rauhassa keskenään. Monia eteläsudanilaisia asui pohjoisessa ja toisinpäin, Luak kertoo.
Sisällissotaan osallistui kapinallisten joukoissa myös paljon lapsia. Luak muistuttaa, että heidän kulttuurissaan 12-vuotias ei enää ole lapsi, vaan häntä pidetään jo miehenä. Hän myös arvioi, että monet pojista halusivat itse mukaan sotaan.
Sisällissodan lapsisotilaat ovat sotilaita nyt aikuisinakin. He ovat jo lapsena kasvaneet siihen, että toisen ampuminen on normaalia.
– Samuel Luak
– Nykyiset levottomuudet tavallaan alkoivat jo silloin. Sisällissodan lapsisotilaat ovat sotilaita nyt aikuisinakin. He ovat jo lapsena kasvaneet siihen, että toisen ampuminen on normaalia. Se ei näy pelkästään sodassa vaan myös siinä, että tavallisiakin riitoja selvitellään aseilla.
Silti Samuel Luak luottaa siihen, että hänen kotimaahansa saadaan vielä rauha. Sen pitäisi tapahtua pian. Luakia huolettaa se, että poliittisesta valtataistelusta on tulossa etninen ja uskonnollinen konflikti. Siitä on jo merkkejä näkyvissä.
– Kun etelän ja pohjoisen välillä oli sota, tavalliset ihmiset eivät olleet siinä osallisina. Sotaa kävivät aseelliset joukot. Nyt Etelä-Sudanissa on alkanut näkyä heimojen välisiä ristiriitoja, ja se on vaarallinen juttu, kun maassa on 64 eri heimoa.
– Kahden osapuolen välinen sota voidaan ratkaista tekemällä sopimus. Mutta jos kaikki ovat sodassa kaikkia vastaan ja kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, tilanne on paljon vaikeampi. Niinhän tapahtui Somaliassa.
Tukea kohtalotovereille
Millaista on olla teini-ikäinen poika erossa perheestään sotaa käyvässä maassa? Samuel Luak eli pahimmillaan kadulla, toisinaan koulutovereiden kotona. Kun elämä tuntui oikein vaikealta, hän muistutti itselleen, että hän voi kuitenkin käydä koulua. Hän voi haaveilla työpaikasta ja perheestä ja rukoilla, että unelmat joskus toteutuisivat.
– Kaipasin äitiä ja sisaruksiani, mutta minun piti vain hyväksyä se, etten voi olla heidän kanssaan. Täytyi vain yrittää mennä eteenpäin. Yksi oman kulttuurini tärkeitä opetuksia on, että koskaan ei saa luovuttaa. 14-vuotiaana huomasin, että en pärjää ilman apua, ja tajusin, että Jumala voi auttaa minua.
Elämä on kuin kirja. Siinä on monta sivua, joista jokainen on erilainen kuin edelliset. Huominen voi olla hyvä.
– Samuel Luak
Samuel Luakista tuli lopulta presbyteerisen kirkon pappi. Tämän vuoden loppuun asti hän työskentelee Vantaan seurakunnissa kansainvälisen työn sihteerinä. Ensi vuonna hän alkaa vastata Korson seurakunnan lähetystyöstä ja kansainvälisestä työstä.
Nykyisessä työssään hän tapaa Vantaalle tulleita turvapaikanhakijoita.
– Kun he kertovat minulle sodasta, muistan omat kokemukseni. Voin sanoa heille, että ymmärrän, mistä sinä puhut, ja että se, mitä sinulle on tapahtunut, on pahaa.
– Mutta yritän myös auttaa heitä pääsemään eteenpäin. Muistutan, että on tärkeää alkaa rakentaa uutta elämää. Elämä on kuin kirja. Siinä on monta sivua, joista jokainen on erilainen kuin edelliset. Huominen voi olla hyvä.
Rauha on myös turvallisuutta
Nyt, kun Samuel Luak asuu maassa, jossa ei käydä sotaa, hän on havahtunut huomaamaan, ettei rauha tarkoitakaan vain sodan poissaoloa. Rauhassa on kyse myös turvallisuudesta, jota esimerkiksi vihapuhe, riidat ja väkivalta rikkovat.
– Emme voi puhua sataprosenttisesta rauhasta, jos kaikki eivät ole turvassa. Suomessakin on ihmisiä, jotka ovat muita heikommassa asemassa, kuten paperittomat, turvapaikanhakijat ja työttömät.
– Jokainen voi olla rauhan lähettiläs: kunnioittaa ja auttaa toisia ja antaa heille tilaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnassa, Luak muistuttaa.
Sama tehtävä on myös uskonnoilla, silloin kun niiden sanoma ymmärretään oikein.
– Kristittynä ajattelen, että Jumala loi meidät kaikki elämään turvassa ja vapaina. Rauha, joka tulee Jumalalta, vaikuttaa meidän elämäämme niin, että rakastamme lähimmäisiämme ja rukoilemme heidän puolestaan.
Rauhantyö on hidasta
Samuel Luakin kotimaa Etelä-Sudan on yksi niistä maista, joissa toimii YK:n aloitteesta perustettu uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkosto.
– Verkoston tehtävänä on tukea uskonnollisten ja heimoyhteisöjen saamista mukaan rauhanprosesseihin. Useiden nykyisten konfliktien osapuolina on ei-valtiollisia toimijoita, joiden tavoittaminen on vaikeaa. Niiden kanssa neuvottelu olisi kuitenkin olennaisen tärkeää rauhan saavuttamiseksi, verkoston johtaja Antti Pentikäinen kertoo.
Pentikäinen on aiemmin työskennellyt rauhan ja kehityksen parissa muun muassa Kirkon Ulkomaanavussa ja presidentti Martti Ahtisaaren CMI-järjestössä sekä avustanut useita ulkoministereitä ja nyt pääministeri Juha Sipilää. Päätymisestään rauhantyöhön hän kiittää sattumaa tai johdatusta. Hänestä olisi voinut tulla myös diakoni.
Kun he kertovat minulle sodasta, muistan omat kokemukseni. Voin sanoa heille, että ymmärrän, mistä sinä puhut.
– Samuel Luak
– Vaistoan herkästi erilaisia jännitteitä ja analysoin mielessäni niiden syitä ja ratkaisua. Minulle on ollut tärkeää myös yrittää asettua sen puolelle, joka on heikommassa asemassa, ja tehdä sitä, minkä koen oikeaksi.
Viime vuonna maailmassa oli käynnissä 40 aseellista konfliktia. Pitkäaikaisimmat niistä ovat alkaneet jo 1940-luvulla. Pentikäinen arvioi, että sotimiseen tottuneessa maailmassa rauhan asialla oleminen on aika lailla vastavirtaan kulkemista. Työ on hidasta, ja pettymyksiä ja epäonnistumisia tulee.
– Oma mieleni on ehkä rakennettu niin, etten voi oikein muuta kuin yrittää tehdä oman osani aikamme konfliktien lopettamiseksi. Mieleenpainuvinta työssäni on ollut tutustuminen paikallisiin rauhanvälittäjiin. Silloin, kun olen ajatellut antaa periksi, tietoisuus sotien keskellä elävistä ihmisistä on saanut jatkamaan. En ole halunnut pettää heidän luottamustaan.
– Toivo on kuitenkin rakennettu syvälle ihmisen mieleen. Toivon synnyttäminen ja vahvistaminen on ihmisyyden suurimpia lahjoja. Kukaan ei omista sitä yksin, mutta sen voi löytää kaikkialta, pimeimpinäkin hetkinä.
– Jeesus ei asettunut koskaan väkivallan puolelle, muistuttaa Antti Pentikäinen. Kuva: Hans v. Schantz
Paikalliset johtajat neuvottelupöytiin
Monet sodat johtuvat Pentikäisen mukaan huonoista valinnoista ja politiikasta.
– Mutta ennemmin tai myöhemmin vahvakin joutuu myöntämään, ettei voi saavuttaa tavoitteitaan sotimalla. Myös Venäjällä on sama edessään Syyriassa. Siksi rauha on mahdollinen.
Pentikäisen johtama rauhanvälitysverkosto syntyi huomiosta, että rauhantyössä ei ole tarpeeksi kuultu sota-alueilla elävien ihmisten näkemyksiä eikä osattu käyttää hyväksi paikallisten uskonnollisten tai heimojohtajien auktoriteettia ja asiantuntemusta. Kuitenkin juuri näiden johtajien avulla voidaan tavoittaa laajasti sodan eri osapuolia ja neuvotella myös terroristijärjestöjen kanssa. Siitä verkostolla on kokemusta esimerkiksi Somaliasta.
Joissakin konflikteissa uskontojen rooli on tosin ollut lähinnä kaikkea muuta kuin rauhaa edistävä.
– Uskonnosta saadaan helposti jakava tekijä tai syrjinnän syy. Uskonnollisilla johtajilla ei aina ole ollut voimaa tai mahdollisuutta asettua sota-alueilla vihaa ja epäluuloa vastaan. Uskontoja tarvitaan kuitenkin yhteisöjen tervehtymiseen, Pentikäinen toteaa.
Hän vertaa maailman nykyistä tilannetta tulipaloon, jota ei voi enää sammuttaa, mutta liekeistä ehtii vielä pelastaa jotakin arvokasta, jota tarvitaan elämän rakentamiseen uudelleen tuhkasta.
– Sellaista, mikä pitää pelastaa, ovat uskontojen opetukset sovinnosta ja konkreettiset teot toisten hyväksi. Pimeydessä pienikin valo tai teko näkyy kauas.
Somalialaisessa moskeijassa Pentikäinen on kuullut imaamin kehottavan antamaan anteeksi Jeesuksen sanoihin vedoten. Sanoma anteeksiantamuksesta, joka Pentikäisen mielestä on kristinuskon voimaannuttavimpia opetuksia, ei ole vain kristittyjen omaisuutta. Sillä on merkitystä myös muslimeille, sillä islam pitää Jeesusta profeettana ja Koraanissa on myös hänen opetuksiaan.
"Rukoile vihamiehesi puolesta!"
Antti Pentikäinen on taustaltaan vanhoillislestadiolainen ja koulutukseltaan teologi. Luottamus siihen, että elämä on suuremmissa käsissä, on kantanut häntä työssään. Uskonnollinen vakaumus vaikuttaa myös siihen, miten hän näkee kohtaamansa ihmiset.
– Ajattelen, että kaikki hyvä ihmisissä on Jumalan kuvaa ja hänen tahtonsa heijastumista. Meidän pitää nähdä tämä Jumalan kuva toisissamme. Meidän pitää nähdä myös se, ettei Jumalan Poika asettunut koskaan väkivallan puolelle. Sille olisi ollut hyviä järkiperusteita, mutta hän suojeli uskonnon sisintä hoitavana voimana ja väärintekijänkin oikeutta uuteen mahdollisuuteen.
Ennemmin tai myöhemmin vahvakin joutuu myöntämään, ettei voi saavuttaa tavoitteitaan sotimalla. Myös Venäjällä on sama edessään Syyriassa. Siksi rauha on mahdollinen.
– Antti Pentikäinen
– Sisäinen rauha on kristillisen sanoman ydin, mutta kristinuskon nimissä on tehty ja tehdään samalla tapaa vääryyttä kuin muidenkin uskontojen. Toisen näkemistä Jumalan kuvana pitää korostaa nyt myös kirkoissa. Tervehtyminen tässä rikkinäisessä ja yhä syvempään kriisiin ajautuvassa ajassa vaatii kaikilta uskonnoilta itsetutkiskelua, yhteyden rakentamista ja heikomman puolelle asettumista.
Vaikka vain harvoista on kriisialueille tai kansainvälisiin neuvottelupöytiin, rauha on Pentikäisen mielestä kaikkien asia.
– Rukoile vihamiestesi puolesta, kohtaa pelkojasi ja ennakkoluulojasi ja erilaisuutta. Tee rohkeasti rauhan tekoja omassa työyhteisössäsi ja asuinalueellasi. Sinusta saatetaan tehdä syntipukki, mutta muista silloin että historian suurin syntipukki oli Jeesus. Lähimmäisenrakkauden ja rauhantekojen merkitys vaikuttaa paljon pidemmälle kuin noissa yksinäisissä ja pimeissä hetkissä osaa ajatella.
– Islamin säännöt auttavat elämään ihan tavallista arkea yhdessä, kertoo Habiba Ali. Kuva: Hans v. Schantz
Maahanmuuttajanuoret vaarassa radikalisoitua
Samaan aikaan kun Antti Pentikäinen rakentaa rauhaa Somaliaan, siellä syntynyt Habiba Ali tekee rauhantyötä Suomessa. Hän työskentelee koordinaattorina Kirkon Ulkomaanavun Reach Out -hankkeessa, joka pyrkii ehkäisemään väkivaltaista radikalisoitumista ja tukemaan vaarassa olevia nuoria ja heidän perheitään.
Erityisesti maahanmuuttajataustaisilla nuorilla on riski tulla värvätyiksi terroristeiksi tai konfliktialueille sotimaan.
– He eivät oikein tunne kuuluvansa mihinkään ja heillä on suuri vaara syrjäytyä suomalaisesta yhteiskunnasta. Vaikka he olisivat eläneet koko elämänsä Suomessa, heitä ei pidetä suomalaisina, koska suomalaisuus määritellään usein hyvin kapeasti. Ihan kuin suomalainen olisi vain sellainen, jolla on siniset silmät ja vaalea iho, Ali sanoo.
Tervehtyminen tässä rikkinäisessä ja yhä syvempään kriisiin ajautuvassa ajassa vaatii kaikilta uskonnoilta itsetutkiskelua."
– Antti Pentikäinen
Suojelupoliisi on arvioinut, että Isis on rekrytoinut Suomesta noin 70 henkilöä taistelemaan riveissään konfliktialueille. Alin mukaan monet ovat lähteneet nettivideoiden innostamina, toiset taas on houkutellut matkaan vaikkapa joku tutun tuttu.
– Täytyy muistaa, että nuori, jonka asiat ovat hyvin, ei noin vain lähde edes selailemaan rekrytointivideoita, saati harkitse lähtöä. Sen sijaan jos nuori voi huonosti eikä tunne kuuluvansa mihinkään, hän on haavoittuvassa asemassa.
Alin mukaan Isisistä haetaan elämälle mielekkyyttä ja tunnetta siitä, että on osa jotakin yhteisöä. Lähtijöiden joukossa on myös nuoria naisia, mikä ei hämmästytä häntä.
– Maahanmuuttajataustaiset tytöt ovat suuremmassa syrjäytymisvaarassa kuin pojat. Heillä ei ole kodin ja koulun ulkopuolista elämää, koska vanhemmat haluavat suojella heitä tiukasti. Pojat saavat tulla ja mennä ja heillä on harrastuksia ja laajempi kaveripiiri.
– Ja kyllä myös islamofobia eristää tytöt. Jos huivia revitään tai päälle syljetään kadulla, kotoa ei tee mieli lähteä ulos, Ali kertoo.
Suomen muslimijohtajat maltillisia
Isis käyttää propagandassaan omaa jyrkkää islamintulkintaansa. Siksi Alin mielestä olisi tärkeää, että radikalismin ehkäisyssä olisi mukana myös uskonnollisia johtajia.
– Heillä on iso rooli siinä, kuinka he oikaisevat vääriä tulkintoja ja mitä he opettavat ja saarnaavat. Niin kuin tiedämme, Koraania tai vaikka Raamattua voi tulkita monella tavalla. Ja nuoria on helppo aivopestä uskonnon varjolla.
– Suomessa muslimijohtajat edustavat maltillista islamia. Meillä moskeijoissa ei toimi radikaaleja ryhmiä eikä rekrytoida nuoria sotimaan. Toisaalta johtajat voisivat vieläkin aktiivisemmin irtisanoutua radikalismista. Mutta tämä on vielä niin uusi ilmiö Suomessa, että ehkä hekään eivät tiedä, mitä tehdä.
Habiba Alille tärkein islamin opetuksista on ihmisten tasa-arvo.
– Kaikkia on kohdeltava yhtä arvokkaina ja kaikista on huolehdittava, uskonnosta riippumatta. Islamin säännöt ja arvot auttavat elämään ihan tavallista arkea yhdessä.
Kolmekymppinen suurperheen äiti
Habiba Alista tuli rauhantekijä hänen omien kokemustensa vuoksi.
– Tiedän, millaista on olla teini-ikäinen ja kaivata tukea.
Habiba Ali oli 5-vuotias, kun hän tuli äitinsä ja sisarustensa kanssa Suomeen. 11-lapsisen perheen isä oli kenraali, joka oli kuollut Somalian sisällissodassa.
Ajasta ennen Suomea Ali ei muista juuri mitään.
– Jotain välähdyksiä tulee toisinaan. Ja joskus näen unia.
Kaikkia on kohdeltava yhtä arvokkaina ja kaikista on huolehdittava, uskonnosta riippumatta.
– Habiba Ali
Hänen äitinsäkään ei sodasta juuri puhu.
– Hän muistelee sotaa edeltänyttä hyvää aikaa. Sen hän on kertonut, että kaikkein pahinta oli pakolaisleirillä Keniassa, jossa hän oli meidän kuuden nuorimman lapsen kanssa. Kahteen vuoteen hän ei varmaan juuri nukkunut.
Teini-ikäiseksi asti Ali piti itseään suomalaisena. Sitten hän havahtui siihen, etteivät ihmiset ympärillä nähneetkään häntä samoin. Muille hän oli maahanmuuttaja. Hän alkoi kysellä, missä on hänen oma paikkansa.
– Lopulta annoin periksi ja lähdin Somaliaan. Olin siellä puolitoista vuotta. Kun palasin takasin, perustin perheen. Sain esikoiseni 17-vuotiaana. Se oli minun kapinaani: ajattelin, että hyvä on, olen sitten kunnon somali.
Nyt kolmekymppinen Habiba Ali on seitsemän lapsen äiti. Perinteiseen perheenäidin rooliin hän ei kuitenkaan malttanut jäädä. Hän halusi tehdä jotakin, että maahanmuuttajataustaisten nuorten olisi helpompi löytää paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
– Työni on puhumista, keskustelua, asioiden esiintuomista. Kokoan yhteen eri taustoista tulevia nuoria ja välillä tapaan viranomaisia. Aidot kohtaamiset ovat parasta. Nuoret ovat fiksuja ja heiltä saa paljon uusia ajatuksia.
Sain esikoiseni 17-vuotiaana. Se oli minun kapinaani: ajattelin, että hyvä on, olen sitten kunnon somali.
– Habiba Ali
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
YMCA:n Nuorten rauhanpalkinto myönnettiin helsinkiläiselle Camilla Ojalalle – ”Jos ei ole rauhaa, ihmisoikeudet ja kehitys kärsivät”
Ajankohtaista28-vuotias Camilla Ojala tahtoo tehdä juuri rauhantyötä, koska se on edellytys monelle muulle asialle.
