Sosiaalipsykologi Anneli Portmanin vertaa luterilaisuutta kissaan. Pohjoismaat taas ovat talo, jossa kyseinen kissa on asunut vuosikausia. Kissankarvoista ei oikein pääse eroon, vaikka haluaisi. Kuva Pauli Salmi.
Luterilaisuus on kuin kissa – arvotutkija Anneli Portmanin mielestä kaappiluterilaiset suomalaiset eivät tajua, mitä kaikkea hyvää valtauskonto on saanut aikaan
Protestanttinen lähetystyö on ollut tutkitusti yhteydessä liberaaliin demokratiaan, kansalaisten väliseen tasa-arvoon, suvaitsevaisuuteen ja sananvapauteen.
Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin johtama sotilasliittouma miehitti Irakin vuonna 2003. Kuvitelkaamme, että Bush olisi pitänyt paikalliselle väestölle puheen, jossa hän olisi ylistänyt, kuinka hyviä muslimeja nämä ovat ja kuinka hienosti nämä noudattavat Koraanin ohjeita.
Jotensakin niin ortodoksisen Venäjän tsaarit suhtautuivat luterilaiseen Suomeen niinä vuosina, kun Suomi oli osa Venäjän imperiumia.
– Tsaarit viittasivat puheissaan jatkuvasti suomalaisten luterilaisuuteen. Että tehkää ja uskokaa, kuten isännekin ovat tehneet ja uskoneet, kertoo sosiaalipsykologi ja arvotutkija Anneli Portman.
Luterilaisuuden tukeminen oli tietenkin politiikkaa, ja fiksua sellaista. Tsaarien näkökulmasta olennaista oli se, että maassa oli rauha ja yhteiskunta pelitti.
Luterilaisesta eetoksesta tuntuukin kumpuavan toimivia ja rauhanomaisia yhteiskuntia.
Portman tutki vuonna 2014 valmistunutta väitöskirjaansa varten, minkälaisia arvoja Suomen hallitsijat kannattivat poliittisissa puheissaan vuodesta 1809 alkaen. Hän ällistyi, kuinka paljon luterilaisuuden perinne kuului puheissa.
– Poliittisissa puheissa toistuivat samat luterilaisuuteen liitetyt hyveet, kuten ahkeruus ja rehellisyys. Minä jäin miettimään, mistä tässä oikein on kyse. Miten luterilaisuus vaikuttaa meihin vieläkin?
Portman kokosi kielitieteen apulaisprofessorin Kaius Sinnemäen kanssa yhteen porukan eri tieteenalojen asiantuntijoita. Joukko alkoi selvittää, miten Suomen luterilaiset juuret näkyvät suomalaisten ajattelussa ja kulttuurissa tänä päivänä.
Vastaus on, että paljon enemmän kuin moni arvaisi. Tänä syksynä ilmestyneen kansantajuisen kirjan nimi kuvaa tilannetta hyvin: Kaappiluterilainen kansa (Käsite-kirjat).
”Meillä on hyvin epäelitistinen kertomus siitä, keitä me olemme”, sanoo sosiaalipsykologi Anneli Portman.
Yhteiskuntien historiaa voi tutkia kuin ruokareseptia
Anneli Portmanin mukaan luterilaiset Pohjoismaat erottuvat esimerkiksi OECD-tilastoissa ja yhteiskunnallisissa tutkimuksissa samassa ryppäässä.
– Pohjoismaat ovat kuin luterilainen perhe, jossa on monta lasta, jotka ovat kaikki vähän erilaisia, Portman selittää.
– Esimerkiksi Suomi ja Ruotsi eroavat toisistaan siinä, että Ruotsi on edelleen selvästi luokkayhteiskunta, kiitos kuninkaallisten ja aatelisten. Pienet erot eivät kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että luterilainen historia tuottaa vakaita yhteiskuntia, joissa ihmisillä on hyvä olla.
Portman vertaa luterilaisuutta ja pohjoismaisia yhteiskuntia kissankarvoihin ja villakankaiseen nojatuoliin. Kun kissa on tarpeeksi pitkään kiehnännyt tuolissa, karvoja ei saa enää irti.
Miksi olisi syytä olettaa, että Pohjoismaiden erityispiirteet johtuvat juuri luterilaisuudesta? Portman kehottaa tutkimaan yhteiskuntien historiaa kuin ruokareseptejä.
– Katsomme, missä aikajärjestyksessä ainesosat lisätään. Luterilaisuus on aineksena vanhempi kuin esimerkiksi valistus tai sosiaalidemokratia.
– Tietenkin tällaisissa jättiläismäisissä trendeissä on mahdotonta osoittaa tiukkoja syyn ja seurauksen suhteita, mutta katsoo asiaa miten tahansa, lopputulos näyttää samanlaiselta.
Sosiaalipsykologian emeritusprofessori Klaus Helkama kertoo Kaappiluterilaisen kansan saatesanoissa törmänneensä vuonna 2012 tutkimukseen, jonka mukaan protestanttinen lähetystyö on ollut yhteydessä liberaaliin demokratiaan, kansalaisten väliseen tasa-arvoon, suvaitsevaisuuteen ja sananvapauteen.
Helkaman ensimmäinen reaktio oli epäusko. ”Hohhoijaa, kaikkea sitä yritetään todistella, lähetystyö muka vaikuttaisi noin paljon.” Sitten hän perehtyi tutkimukseen ja yllättyi: ”Todistusaineisto oli vastaansanomaton.”
Epäelitistiset luterilaiset kannattavat tasa-arvoa ja kaikkien kouluttamista
Suomessa luterilaisen puun hedelmiä ovat esimerkiksi tasa-arvon ja koulutuksen arvostaminen.
– Tasa-arvo on Suomessa lähes normatiivinen lähestymistapa mihin tahansa asiaan, Anneli Portman sanoo.
Hän ottaa esimerkiksi lapsilisät. Vaikkapa Saksassa ja Italiassa niitä jaetaan sen mukaan, miten perheet tulevat toimeen. Suomessa sen sijaan jokainen saa tasan saman summan.
– Jos joku kyseenalaistaa, tarvitsevatko kaikki lapsilisiä, siitä nousee hirveä äläkkä.
Miten tasa-arvo sitten liittyy luterilaisuuteen? Martti Luther korosti, että jokainen ihminen on Jumalan edessä tasaveroinen ja vastaa omista teoistaan.
– Yksi luterilaisuuden kuningasajatus oli, että pappeus ei riipu ihmisten sukutaustasta vaan koulutuksesta, Portman selittää.
– Papit ovat kaikissa yhteiskunnissa supertärkeitä. Se, että näin keskeinen rooli ei riipu syntymästä vaan koulutuksesta, on vallankumouksellista. Se antoi siemenen ajatukselle, että kenestä tahansa voi tulla mitä vain.
Niinpä suomalaisessa modernissa kansanmytologiassa kerrotaan, että mistä vain torpasta voi nousta sellaisia suuruuksia kuin Mikael Agricola tai Urho Kekkonen.
– Meillä on hyvin epäelitistinen kertomus siitä, keitä me olemme.
Lutherin mukaan oli tärkeää, että tytötkin käyvät koulua, koska heistä tulee myöhemmin äitejä. Tyhmät äidit kasvattavat tyhmiä lapsia.
– Tämä on vaikuttanut pohjoismaiseen ajatukseen, että nainen on tasa-arvoinen miesten kanssa. Tästä juontaa myös vaatimus siitä, että yhteiskunnan on tehtävä oppiminen mahdolliseksi kaikille. Suomessa huolehditaan, että ihmiset, joilla on rajoitteita, voivat opiskella niin pitkälle kuin ikinä mahdollista.
Olemme alkaneet ajatella, että emme voi puhua julkisesti uskonnollisista asioista, koska joku paikalla olevista ei ehkä tuntisi oloaan mukavasti.
– Anneli Portman
Portmanin mukaan luterilaisuuden peruja on myös rehellisyyden arvostaminen. Rehellisyys taas on johtanut siihen, että Pohjoismaissa ihmiset luottavat toisiinsa ja yhteiskunnallisiin instituutioihin, kuten poliisiin.
Vuonna 2013 Valitut palat teki testin, jossa suurkaupunkien kaduille 16 eri maassa tiputettiin 12 lompakkoa, joissa oli noin 40 euron arvosta käteistä ja ”omistajan” puhelinnumero. Helsingissä yhtä lukuun ottamatta kaikki lompakot palautettiin testin tekijöille. Se oli kaikista maista paras tulos.
Portman uskoo, että rehellisyysihanteen taustalla on reformaattoreiden ajatus siitä, että ihminen vastaa teoistaan suoraan Jumalalle.
– Luterilaisuudessa ihmiset eivät tunnusta syntejään papeille, jotka antavat katumusharjoituksia. Sen sijaan jokainen vastaa itse Jumalalle, joka puhuu ihmiselle omantunnon kautta. Siitä syntyy sisäinen rehellisyyden vaatimus, Portman selittää.
– Oleellinen kysymys ei ole, jäänkö minä teostani kiinni.
Anneli Portmanin mielestä taiteilijat ovat suomalaisen nyky-yhteiskunnan profeettoja.
Uskontoneutraalius on ylipaisuneen tasa-arvoihanteen lapsenlapsi
Mutta eihän suuri osa suomalaisista enää edes usko Jumalaan! Miten luterilainen jumalanpelko voisi yhä vaikuttaa meihin?
Anneli Portmanin mukaan Suomessa uskonto tupataan näkemään paljon rajatumpana ilmiönä kuin mitä se tosiasiassa on.
– Suomalaiset ajattelevat uskonnon tarkoittavan sellaisia kysymyksiä kuin onko sinusta todennäköistä, että Jumala on olemassa. Uskontoa ei käsitetä ideologiana, jolla on moninaisia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, Portman summaa.
Portmanin ihminen tai yhteiskunta eivät voi olla uskontoneutraaleja, kunhan uskonto vain ymmärretään kaikessa laajuudessaan. Kaikki ihmiset turvaavat johonkin itseään suurempaan. Kaikki yhteiskunnat rakentuvat joillekin periaatteille.
Suomessa uskontoneutraaliudesta on kuitenkin tullut jonkinlainen ihanne. Ainakaan uskontojen ei tulisi näkyä, saati pitää itsestään meteliä.
Ajatuksen juuret ovat Portmanin mukaan (yllätys, yllätys!) luterilaisuudessa. Kyse on eräänlaisesta ylipaisuneen tasa-arvoihanteen lapsenlapsesta.
– Kerron tosielämän esimerkin. Yliopistolla neuvotteluhuoneessa istui kaksikymmentä suomalaista. Mukaan liittyi yksi englanninkielinen ihminen, ja saman tien kaikki alkoivat puhua englantia. Italialaisille ei olisi tullut pieneen mieleenkään tehdä niin.
– Samalla tavalla on käynyt, kun me olemme tajunneet, että kaikki ihmiset Suomessa eivät pidä Jumalan olemassaoloa todennäköisenä. Olemme alkaneet ajatella, että emme voi puhua julkisesti uskonnollisista asioista, koska joku paikalla olevista ei ehkä tuntisi oloaan mukavaksi.
Viime vuosina maahanmuuttajat ovat sotkeneet pakkaa. Portman kertoo, että monet hänen muslimikaverinsa tapaavat sanoa inshallah jos johonkin väliin. Harva luterilainen sanoo enää, että jos Luoja suo.
Uskonnon työntäminen kaappiin on Portmanin mielestä virhe, koska se johtaa sokeuteen. Portmanin mukaan akateemisessa maailmassa törmää usein oletukseen, että jokainen koulutettu ihminen on vasemmistolainen ateisti. Se ei pidä paikkaansa.
Mutta ei hengenelämä Suomessakaan ole täysin piilossa. Pitää vain avata radio. Popmusiikki vilisee viittauksia hengellisyyteen, Jumalaan, rukouksiin, syntiin ja sovitukseen, enkeleihin ja demoneihin, elämään, kuolemaan ja kuolemanjälkeiseen elämään.
– Vain elämää -sarjahan on yksi suuri herätyskonsertti. Taiteilijat ovat nyky-yhteiskunnan profeettoja, Portman sanoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Se on kuin avioliitto, joka on päättynyt eroon”, kertoo ortodoksisesta kirkosta eronnut ja luterilaiseksi palannut Saila Keskiaho
HengellisyysOrtodoksiseen kirkkoon liittyneen Saila Keskiahon ulkopuolisuuden tunne ei koskaan kokonaan hellittänyt. Esseessään hän kirjoittaa hiertymisestään kahden kirkon välillä.
