Suonpää: Kun kirkko tavoittelee nuoria, nuorten pitäisi juosta karkuun
Suurin ero kirkon ja sen tavoittelemien nuorten välillä on suhteessa tasa-arvoon.
”Kirkon tulevaisuudelle on olennaista, miten se onnistuu tavoittamaan kasvukeskusten nuoret aikuiset.” Tämä oli piispa Matti Revon keskeinen viesti piispainkokouksen avajaispuheessa eilen. Hiukan se hymyilytti, kun kuvassa kuitenkin poseeraa kymmenen keskenään kovin saman näköistä keski-ikäistä miestä. Melkoiselta takamatkalta tässä lähdetään nuoria tavoittelemaan.
Tampereen piispa on tietysti aivan oikeassa. Tulevaisuus on nuorissa, niin kirkon kuin koko maailmankin. Kirkolla vain on melkoinen homma yrittää juosta kiinni seurakuntalaiset, jotka painavat eteenpäin kovaa vauhtia, jossakin tuolla horisontissa. Nuoret elävät 2000-luvulla, kun kirkossa samaan aikaan yritetään tulla sinuiksi 1900-luvun ja modernin maailman kanssa. Paimenilta on lauma karannut ja nyt etsitään keinoja sen tavoittamiseksi, sillä maailmassa on varsin vähän yhtä hyödyttömiä asioita kuin paimen, jolla ei ole laumaa.
Kirkon kannalta nuorten tavoittaminen olisi tärkeää. Jos se ei onnistu, kirkko loppuu. Kirkko tarvitsee nuoria, mutta tarvitsevatko nuoret kirkkoa? Nykynuorilla, siis niillä, joita kirkko ei koe tavoittavansa, nimittäin menee oikeastaan aika hyvin. Ainakin he ovat paljon fiksumpia kuin vanhempansa, niin keski-ikäiset toimittajat kuin keski-ikäiset piispatkin. Nykynuoret ovat sivistyneempiä, kansainvälisempiä ja aktiivisempia kuin me olimme. He juovat vähemmän kuin me joimme heidän iässään ja tupakoivat paljon vähemmän. He suhtautuvat meitä myönteisemmin vähemmistöihin ja meitä kielteisemmin huumeisiin. Nuorten suhde seksuaalisuuteen on hyväksyvämpi ja mutkattomampi kuin meillä, mutta he näyttävät silti ottavan parisuhteeseen meitä vakavammin.
Nuori sukupolvi on menetetty, meidän tavoittamattomissamme, ja näin sen kuuluukin olla.
Suurin ero kirkon ja sen tavoittelemien nuorten välillä on suhteessa tasa-arvoon. Nuoret uskovat tosissaan siihen ideaaliin, jossa ihmiset ovat syntyperästä ja seksuaalisuudesta riippumatta tasa-arvoisia. Heille se on arkipäivän etiikkaa, meille muille juhlapuheita, tavoitteita ja linjapapereita. Vaikea ajatella, mitä tapahtuisi, jos kirkko todella tavoittaisi nuoret, jotka kuvittelevat naisenkin kykenevän johtamaan ja homojen rakastamaan. Jos minä olisin nykynuori ja huomaisin kirkon tavoittelevan minua, rukoilisin, että pääsisin sitä karkuun.
Nuori sukupolvi on menetetty, meidän tavoittamattomissamme, ja näin sen kuuluukin olla. Näin se on aina ollut. Nuoret kasvavat ulos vanhempiensa luonnehäiriöiden muovaamasta maailmankuvasta hämmästyttävän pienin vaurioin. Siitä alkaen ei enää ole kyse siitä, tavoitammeko me nuoria vaan siitä, tavoitammeko sitä maailmaa, jota seuraava sukupolvi rakentaa. Ei kirkon tarvitse yrittää tavoitella nuoria opettaakseen heitä vaan pysyäkseen mukana maailmassa, joka on luomisesta alkaen aina kulkenut eteenpäin luomisuskoisten haratessa vastaan kaikin keinoin.
”Siellä menee kansani. Minun on seurattava heitä, olenhan heidän johtajansa.” Jonkun ranskalaisen vallankumousradikaalin lausahdus tupsahti mieleeni, kun luin uutista piispainkokouksesta. Kirkon kohdalla tämän ei tarvitsisi olla pilkallista. Tämä voisi olla tavoite. Kirkon tulevaisuudelle on olennaista, tavoittaako se nuoret – ja ymmärtääkö se oppia heiltä jotakin.
Jokainen suunnitelma sen oppimiseksi, miten nuorille tulisi puhua, on onneksi tuhoon tuomittu. Vain sillä on merkitystä, kuunteleeko kirkko ja oppiiko se mitään.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suonpää: Media ei ole tuomioistuin – sen ei tarvitse odottaa syylliseksi julistamista
PuheenvuorotMedian tehtävä on kertoa tosiasioita eikä pelkästään sitä, mikä kyetään oikeudessa todistamaan. Medialta ei pidä vaatia syyttömyysolettaman kunnioittamista.
Suonpää: Voi minua sorrettua kristittyä
Puheenvuorot
