Johanna Almark-Mannilan ja Kaarle Mannilan perheessä Kauniaisissa kuudesta lapsesta lähtee runsaasti ”pyhää melua”, kuten perheen äiti lasten ääniä nimittää. Koko perhe myös musisoi. ”Kolmevuotias kuopus osaa ihan käsittämättömiä rytmejä”, sanoo Johanna Almark-Mannila. Kuva: Jani Laukkanen
Uutta ääntä etsimässä
Johanna Almark-Mannila levittää tyynyjä talonsa kuistille ja pyytää istumaan.
”En tykkää ollenkaan istua tuolilla. Siinä ihmisen kroppa ei pääse kunnolla liikkumaan ja liikkeessä pysyminen on tärkeää”, hän selittää.
Liikkeessä pysyminen onkin määritellyt muusikon ja perheenäidin elämää. Hänellä on miehensä Kaarle Mannilan kanssa kuusi lasta, nyt 3–15-vuotiaita. Perhe on elänyt liikkuvaisesti taiteilijavanhempien töiden kehystämänä ja lapset ovat käyneet kotikoulua.
Asuttuaan vuosia maalla Tammisaaressa perhe rantautui vuokralle Kauniaisiin. Almark-Mannilan mukaan lapsia kärryissä kuskaava perhe on kummastusta herättävä näky Kauniaisten kaduilla.
”Meillä on hankala suhde autoiluun, vaikka toki ajamme autollakin. Kävelemme niin paljon kuin mahdollista ja hiihdämme talvisin. Jo pyhiinvaeltajat sen tiesivät, että kävellen löytyy ratkaisu ongelmiin”, Almark-Mannila hymyilee.
Musiikin ilo ja lohtu
Johanna Almark-Mannila on ollut liikkuvainen myös urallaan. Hän valmistui Sibelius-Akatemiasta kuoronjohtajaksi vuonna 1991 ja kapellimestariksi vuonna 1998. Opiskelijatoverit muistavat hänet poikkeuksellisena lahjakkuutena.
Tutkintojen välissä Almark-Mannila päätyi miehensä kanssa kristilliseen lauluryhmään, joka kiersi muun muassa Etelä-Afrikassa ja Kuubassa. Reissuilla suomalaiset muusikot näkivät, kuinka paikalliset lauloivat ylistyslauluja, vaikka heidän läheistään vietiin vankilaan.
”Tutustuin tapaan tehdä musiikkia, joka oli jotain aivan muuta kuin länsimaissa. Musiikki toi valtavasti iloa, lohtua ja toivoa ihmisille, joilla ei ollut varaa edes soittimiin. Siltä tieltä ei ole ollut paluuta.”
Almark-Mannila yritti kokemustensa jälkeen perinteisempää uraa. Hän toimi muun muassa Svenska Teaternin ja Helsingin Kaupunginteatterin musikaalikapellimestarina. Työtä hän piti hyvänä kouluna, mutta ei lopulta sopivana itselleen.
”Sorruin siihen ansaan, että aloin tehdä ulkoisesti näyttävää, mutta sisäisesti epätyydyttävää työtä. Luovuus oli kateissa. Unohdin hetkeksi, miten taiteessa tärkeintä on jaksaa tehdä omalla tavallaan.”
Äänen ja yhteisön etsinnän aika
Tällä hetkellä Almark-Mannila kokee olevansa muusikkona pitkästä aikaa uuden tien risteyksessä. Syy on yksinkertainen: kukaan lapsista ei ole enää vauva, joka tarvitsisi äidin jatkuvaa läsnäoloa.
Tähän asti viimeisen viidentoista vuoden ajan uusi vauva on aina tullut edellisen tilalle. Johanna kuvailee tämänhetkistä tilaa eräänlaisen tunnelin pääksi.
”Vähän on sellainen olo kuin heräisin unesta ja huomaisin, että oho, ikää on 45 vuotta! Ääneni muusikkona on ollut melko hiljaa viime vuosina, vaikka olemmekin musisoineet perheen kanssa jatkuvasti. Nyt etsin sitä ääntä uudelleen, ja samalla myös seurakuntaa”, kristityksi tunnustautuva taiteilija sanoo.
Toivon säikeitä koko perheelle
Nyt Johanna Almark-Mannila on perustamassa avointa orkesteriprojektia Helsingin Tuomasyhteisölle. Häntä viehättää, miten Tuomasmessun konsepti ottaa huomioon eri aistit ja mahdollisuuden liikkua. Luterilaisessa perinteessä häntä häiritsee eniten ihmisten pakottaminen suoriin riveihin istumaan hiljaa.
Tulevan orkesterin nimi Strings of hope syntyi intuitiivisesti. Nimi sisältää sanaleikin, koska se tarkoittaa suomeksi paitsi toivon jousia myös toivon lankoja tai säikeitä.
Almark-Mannila toivoo projektin myös yhdistävän perheitä musiikin ääreen – ei siten, että lapsia juoksee harjoituksissa vailla virkaa, vaan että orkesterissa voisi soittaa lapsia ja aikuisia.
Hän uskoo, että Strings of hope tulee puhuttelemaan kirkkoon tulleita ihmisiä syvästi puhtaasti musiikin avulla. Erityisiä sanoja musiikin kylkeen ei tarvita.
”Mielestäni musiikki avaa lukkoja ja murtaa ihmisten sisintä sellaisenaan. Se lämmittää ja avaa Jumalan puhuttelulle silloinkin, kun siihen ei liity papin sanoja. Silti minua viehättää, että musiikki tuo ihmisiä nimenomaan kirkkoon.”
Strings of hope
Johanna Almark-Mannila on suunnitellut Helsingin Tuomasyhteisön papin Pirjo Kantalan ja espoolaisen tuomaskanttori Inna Vintturin kanssa projektia nimeltä Strings of hope.
”Kyseessä on erilaisille soittajille, myös kokonaisille perheille avoin jousiorkesteri, joka harjoittelisi muutamia kertoja, konsertoisi ja musisoisi myös Tuomasmessussa”, Almark-Mannila kertoo.
Hänellä on alustavia ideoita siitä, mitä orkesteri tulee soittamaan.
”Klassista kuten Bachia höystettynä eri kulttuureiden musiikilla esimerkiksi. Jotain hullua ja kaunista. Jotain hyvin kaukana rockista ja popista.”
Orkesteriin voi ilmoittautua Inna Vintturille, 050 337 4896 tai Johanna Almark-Mannilalle, 040 834 8516. Harjoitukset alkavat maanantaina 8. lokakuuta.
Jaa tämä artikkeli: