Vauvan juhla-asu
Vantaalaisäidit kertovat sukujensa kastemekoista, joista yksi on 70, toiset 36 ja kolmannet 25 vuotta vanhoja.
Suvun aarre
Maria Sjöström: ”Kastemekko on tehty aikoinaan isälleni, joka täyttää tänä vuonna 70. Isän jälkeen mekossa on kastettu isoveljeni vuonna 1971. Isosisko syntyi vuonna 1969, mutta silloin äiti ei vielä tiennyt tästä kastemekosta. Kun syntyi poika, niin isän äiti totesi, että eikö olisi hienoa kastaa poika samassa mekossa kuin isänsä.
Kastemekko oli ollut mummon vintillä viikattuna ja paperiin käärittynä 27 vuotta. Se oli kellastunut. Äiti liotti sitä valkaisuaineessa ja pesi varovasti käsin ja siitä tuli taas valkoinen. Mekon kangas on tosi ohutta ja siihen tehtiin hihaton alusmekko.
Mekon rusetti on vaihdettu aina vaaleansiniseksi tai -punaiseksi vauvan sukupuolen mukaan. Äiti sanoi viime marraskuussa vaaleanpunaisia nauhoja vaihtaessaan, että ompeleet ovat jo tosi hauraita. Ja että seuraavan kerran, kun siinä kastetaan poika, pitää laittaa valkoiset silkkinauhat ja jättää ne siihen. Ne sopivat niin pojalle kuin tytöllekin. Tähän mennessä kastemekossa on kastettu 14 suvun lasta.
Isän täti oli tehnyt kastemekon sota-aikana käsin. En ole koskaan ajatellutkaan muuta vaihtoehtoa lasteni kastepuvuksi, kun kerran suvussa on näin arvokas aarre.
Perinteinen mekko oli ilmeisesti hyvä valinta myös viimeksi kastetun tyttäreni mielestä. Olin huolella valinnut hänelle ristiäisiin juhlavaatteet, jotka laitettaisiin ylle kastemekon riisumisen jälkeen. Mutta tyttö ei herännyt kertaakaan. Hän meni sylistä syliin ja nukkui kastemekko päällään koko juhlien ajan.”
Ajoissa neulotut
Anette Kettunen: ”Näitä kastemekkoja on kaksi samanlaista, mutta toinen niistä on nyt kierrossa maailmalla. Se taitaa olla vielä Espoossa mieheni veljenpojan perheessä, kun siellä oli syksyllä ristiäiset.
Kaksospoikieni kastemekot tehtiin puuvillalangasta 36 vuotta sitten. Niissä oli silloin samanlaiset vaaleansiniset rusetit, mutta kun sukuun rupesi tulemaan tyttöjä, vaihdoin toiseen mekkoon vaaleanpunaisen rusetin.
Äitini halusi tehdä kastemekot. Hän aloitti neulomisen heti, kun tiesi raskaudestani. Kun hän myöhemmin kuuli, että tulossa onkin kaksi lasta, hän alkoi neuloa entistä ripeämmin, että ehtisi varmasti tehdä molemmat valmiiksi. Varsinkaan, kun raskaudesta ei voinut olla varma, olisiko se täysiaikainen. Mekot olivat valmiit muutamaa viikkoa ennen kuin vauvat syntyivät.
Mallin kastemekkoon äiti oli bongannut käsityölehdestä jo ennen kuin hän tiesi vauvojen tulosta. Me emme äidin kanssa koskaan edes neuvotelleet siitä, minkälaiset kastepuvut haluaisin pojilleni. Äiti vain sanoi nähneensä tosi mukavan mallin, ja jos minulle sopii, niin hän voisi tehdä mekot. Ja kyllähän minulle sopi. Ei minulla eikä miehellänikään ollut omaa suvun kastemekkoa. Olin tosi iloinen, että äiti näki niin paljon vaivaa.
Kastemekkoja on lainattu sukulaisille. Valkoinen väri kellastuu helposti, joten säilytän pukuja tyynyliinan sisällä kaapissa, ja ne ovat pysyneet valkoisina. Olen pessyt puvut käsin, mutta valkaisuaineita en ole käyttänyt.”
Tarpeeksi erilaiset
Tuula Walden: ”Tämä haalari päällä on kastettu neljä poikaa. Viimeksi puku on ollut käytössä 11 vuotta sitten. Kastemekkoa ei ole käyttänyt kukaan muu kuin tyttäreni 25 vuotta sitten.
Kaksoseni joutuivat olemaan synnytyksen jälkeen sairaalassa kuukauden. Olin päivät siellä. Kerran lähdin suoraan vauvojen luota ratikalla ostamaan kangaskaupasta valkoista satiinia. Päätin tehdä heille kastepuvut itse.
Olin jo aiemmin ommellut siskon kaksostytöille kastemekot ja olisin voinut käyttää niitä omilla lapsillanikin. Mutta ajattelin, että jos molemmilla vauvoilla on pitkät valkoiset mekot ja vain eriväriset rusetit, ne eivät erottaisi heitä tarpeeksi toisistaan. Halusin lasten pukujen olevan samaa kangasta, mutta erinäköiset. Pojan kastehaalarin mallin löysin saksalaisesta käsityölehdestä ja tyttären mekon kaavat kotimaisesta lehdestä.
Näytin kastepukujen mallit sairaalassa hoitajillekin. Pukujen teko oli minulle jonkinlaista terapiaa, kun lasten elämän alkuun lähdössä oli ongelmia. En voinut olla öitä heidän kanssaan ja kannoin huolta heistä.
Ensimmäinen poikani on kastettu äitini tekemä kastemekko yllään. Siihen mekkoon on kirjailtu kastettujen nimet.
Myöhemmin olen ommellut kastehaalarin myös kummityttöni pojalle. Tein siitä hiukan erilaisen. Se on vähän kapeampi ja nykyaikaisempi, eikä siinä ei ole frakkipaidan kaulusta vaan pyöreä pääntie.”
Jaa tämä artikkeli: