Lasta odottava kaipaa tukea 14.08.2006
Lapsen odotukseen voi liittyä ristiriitaisia, jopa kielteisiä tunteita. Moni kaipaisikin enemmän tukea synnytykseen ja äitiyteen valmistautumisessa.
Raskauskuukaudet ovat naiselle monesti kaikkea muuta kuin seesteistä aikaa. Tuntemukset saattavat olla hyvinkin hämmentäviä: kehon muutokset, synnytys ja tuleva äitiys herättävät pelkoa ja ahdistusta.
Psykologi ja psykoterapeutti Maiju Tokola on huomannut työssään Väestöliiton lapsettomuusklinikalla ja Naistenklinikan odottavien äitien pelkoryhmässä, että raskaus on naiselle usein kaiken mullistava psykologinen prosessi. Moni kaipaa tukea uuteen rooliin sopeutumisessa.
– Esimerkiksi 6–10 prosenttia odottavista naisista pelkää synnytystä niin paljon, että se haittaa jo heidän arkielämäänsä.
Yhtenä ongelmana Tokolan mukaan on, että hyvän äitiyden vaatimukset asetetaan liian korkealle. Jos ei tunne täyttävänsä niitä, seuraa syyllisyyden ja huonommuuden tunteita.
– Nykyään lapset myös saadaan vanhempana ja joillekin on järkytys huomata, että kaikkea ei voikaan hallita täydellisesti. Raskauden sujumistahan ei voi mitenkään tietää etukäteen.
– Samoin itsenäisyyden menettäminen voi tuntua vaikealta. Nainen on kiinni lapsessa jo odotusvaiheessa, ja syntymän jälkeen hänen tarpeensa vievät kaiken huomion.
Tunteiden käsittelyä liikkeen avulla
Maiju Tokola alkaa vetää koreografi ja tanssinopettaja Hanna Brotheruksen kanssa odottavien äitien tukiryhmää.
– Tukiryhmään olisi ollut tulijoita paljon enemmän kuin voimme ottaa. Naiset haluavat puhua siitä, mitä raskaana olevan kehon ja pään sisällä tapahtuu.
Osalle ryhmän naisista ensimmäinen synnytys on ollut traumaattinen kokemus. Tokolasta on valitettavaa, ettei synnytyssairaaloissa työskentele lainkaan psykologeja.
– Pitäisi muutenkin kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten paljon tällainen voi vaikuttaa naisen psyykkiseen hyvinvointiin.
Tukiryhmässä on vahvasti mukana liike: Naiset tutustuvat omiin sisimpiin tunteisiinsa erilaisten liikkeiden avulla. Kehollisiin harjoituksiin voi liittyä hyräilyä tai musiikkia. Ryhmässä keskustellaan muun muassa siitä, millainen itse on ollut vauvana, mitä lapsen saaminen merkitsee ja mitä tunteita odotusaika herättää.
Tukiryhmä kokoontuu Pelastakaa Lapset -järjestön tiloissa. Järjestö on myös antanut avustusta sen järjestämiseen. Vetäjien tavoitteena on jatkaa tukiryhmätoimintaa tämän jälkeenkin, joten he ovat anoneet jatkoa varten avustusta Raha-automaattiyhdistykseltä.
– Tämäntyyppiselle toiminnalle on selvää tarvetta. Moni nainen häpeilee puhua raskausajan kielteisistä puolista, eikä kaikilla ole ympärillään tukiverkkoa, johon turvautua, Tokola kertoo.
Odottavien naisten tukiryhmästä saa lisätietoa numerosta 050-5671846 tai nettiosoitteesta www.tunnetila.net.


