Lauttasaarelaiset kokosivat kirkkonsa historian 27.10.2008
Lauttasaari-lehti julkaisi syksyllä 2007 kahdesti ilmoituksen, jossa seurakuntalaisia pyydettiin kirjaamaan muistojaan ja lähettämään valokuvia Lauttasaaren seurakunnasta ja kirkkorakennuksesta.
Tuloksena syntyi Pirre Saarion toimittama Kohdataan kirkolla. Lauttasaaren kirkko 1958–2008 .
Monet kirjan kertojista ovat seurakuntaneuvoston jäseniä tai kirkon työntekijöitä muissa Helsingin seurakunnissa. Mukava tuulahdus tässä ”hurskaiden joukossa” on nimimerkki Boa Vistan tarina. Miksei kirjassa ole enemmän tämäntyylisiä kertomuksia? Tai tarinaa Lauttasaaren ensimmäisestä Alkosta ja siitä, kuinka silloinen kirkkoherra Voitto Viro teki kollektiivisen päätöksen, että pitkään ripaanhan ei sitten kukaan Lauttasaaressa tartu.
Kaikki nuorisotyötä tuntevat tietävät, että meininkiin kuuluu myös kolttosten keksiminen. Vaikka Lauttasaari onkin suoranainen lintukoto, kai siellä on osattu tehdä jäynää? Lukijalle jää valju olo, kun kukaan – edes aikansa ”radikaali” nuorisopappi Juhani Forsberg – ei kerro näitä juttuja.
Poiminnat 1950–70-luvuilla järjestetyistä tilaisuuksista kielivät kuitenkin verekkyydestä. Esimerkiksi: Ajan mysteeri avaruuslentojen aikakaudella (1960), Franciscus-ilta eläinsuojelun merkeissä (1963) tai Ylioppilasteatterin näytelmä Rakasta lähimmäistäsi eli kymmenen uutta käskyä, jossa mukana oli muun muassa veteraanitaistolainen Kristiina Halkola. Olisipa aikakone ja keino muuttua kärpäseksi kattoon.
Kirjan alkupään historiallisesta katsauksesta selviää kivoja yksityiskohtia, kuten se, että kolmesta kirkonkellosta isoin painaa 970 kiloa.
Saario, Pirre (toim.): Kohdataan kirkolla. Lauttasaaren kirkko 1958–2008. Lauttasaaren seurakunta 2008.


