Taustatyöläinen saa tosin välillä pettyä: huolella ja yksityiskohtaisesti rakennettu menyy kuvataankin nopealla katseen pyyhkäisyllä tai ei lankaan. Joskus taas tietoa on niin tarkasti, että lukija voi itsekin valmistaa aterian romaanin ohjeiden mukaan.

Materiaalia jää siis runsaasti yli, ja mitä ruokakulttuuria, vanhoja työtapoja ja vanhoja keittokirjoja suuresti arvostava Linnilä muuta tekisi kuin kokoaisi niistä komean kirjan. Linnan pidoista pappilan pöytään -kirjaan on sijoitettu myös ruokaan liittyviä katkelmia Utrion teoksista. Taustatyö ja tulos yhdessä.

Kirja antaa kuvan ruokakulttuurin muutoksista, paljon yksityiskohtaista tietoa tapahistoriasta ja ruoka-aineiden tulosta kokkien ulottuville sekä monia toteuttamiskelpoisia reseptejä.

On hankala ymmärtää entisajan juhlaruokien tolkutonta määrää. Esimerkiksi Juhana Herttuan ruokalistassa saattoi olla 40 nimikettä. Paavi Pius V pääsi pöydässään vuonna 1570 neljän kattauksen avulla samoihin lukuihin. Koska vatsat eivät ole muuttaneet kokoaan, ruokaa täytyi jäädä mahdoton määrä. No, köyhät iloitsivat. Meidän juhlatapamme ylenmääräisine ruokineen ovat kaukaisia kaikuja entisaikojen tosi syömingeistä.

Ahneus ja mässäily olivat kuolemansyntejä, mutta ajoittainen ylensyönti kuului puutteen yhteiskunnassa asiaan. Suomessa nälän mahdollisuus säilyi hyvin pitkään. 1860-luvun nälänhätää ei unohdettu.

Kirkonmiehet ovat pitäneet tarkkaan tilastoja. Linnilä on kaivanut esiin senkin tiedon, jonka mukaan vuonna 1429 Arlesin piispan päivittäinen annos oli 306 grammaa lihaa. Vuodessa oli 210 paastotonta päivää, ja sinä aikana piispa söi 65 kiloa lihaa.

Ehkä paasto tasoitti kolesteroliarvoja.

Kai Linnilä: Linnan pidoista pappilan pöytään. Kaari Utrion romaanien herkut. Tammi 2008. 268 s., 37,90 e.