Ennen paaviuttaan ”Jumalan rottweilerina” tunnettu Ratzinger – paavilempinimeltään Papa Razzi – oli uskonopin kongregaation prefekti eli kansanomaisesti pääinkvisiittori, joka paaviksi tultuaan on herättänyt kansainvälistä huomiota joillakin sopimattomina pidetyillä töksäytyksillään. Esimerkiksi syyskuussa 2006 paavi piti Regensburgin insinööreille luennon, jossa hän siteerasi 1300-luvulla elänyttä Bysantin keisaria Manuel II Paleologusta, jonka mielestä profeetta Muhammad sai aikaan ainoastaan ”pahoja ja julmia” asioita. Tosiasiassa suuri yleisö ei ymmärtänyt paavin pyrkimyksiä.

Ratzinger tietää, mitä hänestä ajatellaan. Ensimmäisen paavina julkaisemansa kirjan Jeesus Nasaretilainen takakannen esittelyssä hän kirjoittaa aseistariisuvan sovittelevasti: ”Tämä kirja on ilmaus henkilökohtaisesta ’Herran kasvojen’ etsinnästäni. Kuka tahansa voi sen vuoksi olla vapaasti eri mieltä kanssani…” Teoksen äänensävy on kauttaaltaan sävyisä, mutta samalla hyvin sivistynyt.

Kirjan hienoimpaan antiin kuuluu paavin käymä neuvonpito kuuluisan amerikanjuutalaisen rabbin Jacob Neusnerin kanssa. Kristityt ovat vuosisatojen ajan maalanneet pilakuvaa, jossa juutalaiset esitetään ”lain orjuuttamina” surkimuksina, jotka omilla töillään koettavat ansaita pelastuksen. Sen vastapainona esitetään vapaamielinen Jeesus, joka sanoo, että sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Torjuessaan moukkamaisen ”lain alta armon alle” -teologian Ratzinger suorasanaisesti tuomitsee mainitun karikatyyrin sisältämän räikeän antisemitismin.

Tähän jaksoon sisältyy muutakin kiinnostavaa. Juutalaisille neljäs käsky ”kunnioita isääsi ja äitiäsi” liittyy Jumalan valitun kansan jäsenenä pysymiseen. Paavi liittää tähän Jeesuksen sanat: ”Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini” (Mark. 3:34–35). Niinpä Jeesuksen seuraajat muodostavat universaalin perheen, joka kutsuu Jumalaa ”Isäksi”.

Koska Jumalan kansasta tällä tavoin tulee universaali, paavin mielestä mitkään Vanhan testamentin säädökset eivät historiallisessa kirjaimellisuudessaan voi olla enää voimassa. ”Tästä lähtien niistä voi vapaasti päättää ihminen, jonka Jeesus on asettanut Jumalan tahdon vakaalle pohjalle ja jonka hän opettaa näkemään, mikä on hyvää ja oikeaa”, kirjoittaa Ratzinger.

Tämä tietenkin liittyy roomalaiskatoliseen sosiaalietiikkaan, mutta samalla tästä voisi avautua muutenkin hedelmällinen keskustelu ihmisen autonomiasta ja ”rakkauden laista” eli siitä, missä hengessä ja rajoissa ihmiset voivat toteuttaa vapauttaan. Tämä on vakava paikka, koska tässä ratkaistaan, käyttäisikö paavi Jeesusta esimerkiksi seksuaalieettisenä lyömäaseena. Rivien väleissä saattaa nimittäin olla ansa, sillä jos käskyyn kunnioittaa äitiä ja isää liitetään yhteiskunnan rakenteet ja muut sosiaaliset suhteet, koko pelastusopin tukirangaksi saattaisi jäädä tietty patriarkaalinen rakenne, joka ei ehkä edistä ihmisten välistä tasa-arvoa.

Joseph Ratzinger (Benedictus XVI): Jeesus Nasaretilainen. Ensimmäinen osa: kasteesta kirkastumiseen. Suomentanut Jarmo Kiilunen. Edita 2008, 372 s. 42 e.