Päältäpäin pitäisi olla hyvin, sillä tuotantoyhtiö on saavuttanut unelmansa: Uusi elokuva on hyvä ja mainetta on luvassa. Paha vain, että yksi työtovereista otti ja meni tekemään itsemurhan.

Näytelmä tapahtuu yhden päivän aikana yhtiön tiloissa. Työtoverit odottavat leskeä paikalle tuhkauurnan kanssa, jotta päästään yhdessä Malmin hautausmaalle.

Varsinkin Tiimin ensimmäisessä näytöksessä pistää silmään näiden menestyneiden nelikymppisten avuttomuus tunteittensa kanssa. Oma minä on 

Nuoruusvuosilta on periytynyt sarja eleitä, joita teini-ikäiset tapaavat viljellä. Varsinkin Sara Paavolainen on hulvaton kenkäfriikki julkkis , jonka vouhkaamisen läpi pilkahtaa eksynyt yksinäinen ihminen. Juha Veijonen on jättänyt taakseen maailman kriisipesäkkeet ja tiedostamisen, näkee yhä paljon mutta kärsii myös. Ursula Salon leski kaipaa totuutta, mutta yllättyy, miten se sattuu. Toimistotyttö Merja Pietilä on realistinen, normaali nuori nainen, mutta salaisuutensa hänelläkin. Tuotantoyhtiön pomona Carl-Christian Rundman taas lietsoo toisiin yhteyttä, jonka onttous on ilmeinen.

Vai onko sittenkään? Kun näytelmän lopussa naamioita on raoteltu, itketty puolin ja toisin, esiin nousee hitunen menneiden vuosien yksinkertaista kaveruutta ja ehkä anteeksiantoakin. Ulkomainen kummilapsikaan ei enää tunnu naurettavalta ajatukselta: pieni ja konkreettinen hyvä on mahdollista.

Tiimin maailma on lohduton. Vaikka kadonneesta sielusta puhutaankin, monilla on edessään hirmuisen pitkä matka kuplasta elämään. Vain toimiston uudella tytöllä on varaa sanoa: ”Mä olen täynnä iloa ja nautintoja ja hirmuisia voimia, ja se on kaikki ihan ilmaista.”

Marja Kuparinen

Pasi Lampela: Tiimi. Kantaesitys Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 1.9.