Ann-Marie Breitensteinin  yhdeksäs näyttely Rakkautta kohti tutkii naisen elämää ja seksuaalisuutta. Värit leiskuvat hehkuvan punaista, keltaista, syvän sinistä, oranssia ja valkoista.Näin ei ole ollut aina.

Kuvien tekeminen on Ann-Marie Breitensteinille vapauden saareke, jossa elämä ei ole pingottamista, suorittamista ja epäilystä. Siellä hän on vapaa 

Viime aikoina hän on tutkinut kuvissaan erityisesti seksuaalisuutta. Mutta jos luulet sen tarkoittavan samaa kuin parisuhteen pohdinta, erehdyt. Seksuaalisuus ei rajoitu parisuhteessa eläviin. Yksin elävä ihminen on myös seksuaalinen olento. Hän voi nauttia elämän monipuolisesta aistillisuudesta vaikka ihon ilot olisivat vähissä.

– Näen seksuaalisuuden elämän energiana. Se on kaikilla aisteilla elämään kurkottamista, kehossa olemista, iloa ja nautintoa, läsnäoloa ja suvaitsevuutta. Aistillisuuden ja itsensä kunnioittamista on myös, kun malttaa kuunnella herkin korvin oman kehon vointia, Breitenstein sanoo.

Hän tietää, miten tehokkaasti kasvatus ja varhaislapsuuden huonot kokemukset saavat ihmisen elämänvoiman jumiin. Hylätty oppii häpeämään itseään, sillä hänessähän täytyy olla vikaa, jos hyväksyntää ei tule. Kuultua kritiikkiä seuraavat alemmuudentunteet, tunteiden kieltäminen ja uhrin osan hyväksyminen. Uhrille elämä vain tapahtuu, hän ei ole oman elämänsä subjekti.

– Tietenkään elämä ei pohjimmiltaan ole omissa käsissämme, niin että voisimme siitä määrätä. Kaikkea sattuu kaikille. On kuitenkin olennainen ero siinä, saako ihminen etsiä ja erehtyä vai määrittelevätkö toiset hänen paikkansa ja sanovat, mitä on lupa tuntea ja toivoa, huomauttaa Ann-Marie Breitenstein.

– Kyse on siitä, oletko oman elämäsi ja seksuaalisuutesi subjekti vai toisten alistama, esineellistetty objekti.

Valta ja rakkaus

Kirkkoa on syytetty ihmisen seksuaalisuuden tukahduttamisesta. Ann-Marie muotoilee toisin:
– Valta ja rakkaus sekoittuvat niin hirveän helposti. Kun joku antaa ohjeita toisille, pitää katsoa tarkkaan, mikä toimintaa ohjaa: vallankäyttö vai rakkaus.

– Ihminen voi olla niin oman totuutensa sokaisema, että alkaa elää illuusiossa. Kun haluaa jotain hyvin paljon, alkaa luoda harhakuvia ihmisestä ja hänen parhaastaan. Rakkauden nimeen on tehty suuria vääryyksiä.

– Minusta on hyvä, että kirkko opettaa ja antaa normeja. Se antaa elämiselle raameja. Mutta jos on liikaa lakeja, ne musertavat helposti ihmisen ja tekevät heikoista uhreja. Kaikenlainen fundamentalismi tuottaa väkivaltaa ja toisaalta rajattomuus anarkiaa.

Breitensteinin mielestä on olennaista, että ihmisellä on tilaa etsiä oman elämänsä hyvää. Yhtä tärkeää on, että hän ottaa vastuun teoistaan ja uskaltaa elää seurausten kanssa.

– Etukäteen ei voi tietää, mitä mistäkin tulee. Meihin on sisään rakennettu ikuinen muutos: Hyvältä tuntunut ratkaisu osoittautuukin ehkä myöhemmin huonoksi. Sama koskee periaatteitamme. Avoin asenne elämään hyväksyy tämän eikä jähmety paikoilleen.

Pelkoa voi työstää

Viisitoista vuotta sitten Ann-Marie Breitenstein oli ekonomi ja tunsi lähinnä suorittavansa elämää. Kun malli ei enää toiminut eikä voimia ollut, seurasivat oma terapia, uusi koulutus ja uusi ammatti. Hän alkoi vakuuttua yhä enemmän siitä, että kuvan tekeminen vie syviin vesiin, sanojen tuolle puolen ja antaa uusia voimia.

– Toimin välillä Suomen Syöpäyhdistyksen kansainvälisten asioiden sihteerinä. Siitä lähti ajatus perustaa maalausryhmiä syöpäpotilaille. Ryhmissä työstettiin sairastumista ja etsittiin voimavaroja. Olen ikuisesti kiitollinen, sillä nämä urheat naiset opettivat minulle, miten pelkoa ja kuoleman kauhua voi käsitellä maalaamalla ja kirjoittamalla. Kokemusten jakamisessa on elähdyttävä voima.

Samaa jakamisen rohkeutta hän löytää nykyisin asiakkaistaan ja muun muassa Kallion seurakunnan maalausryhmistä. Niissä Ann-Marie Breitensteinille on samantekevää, onko joukossa lääkäri, tuomari tai työtön ex-alkoholisti. Ulkokuoren takana olevan ihmisen kohtaaminen on suunnaton lahja.

– On upeaa hyväksyä itsensä ja kuvansa. Pää pystyssä kukin voi näyttää katsojille, että nämä kuvat ovat minun. Tältä elämä juuri nyt tuntuu ja näyttää.

Yhteinen jakamiseen uskaltaminen on tärkeintä. Ihmisellä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Kun elämää katsoo taaksepäin, Ann-Marie Breitenstein on tyytyväinen.

– Mikään ei ole turhaa eikä mikään kärsimys ole turhaa. Päivääkään en vaihtaisi pois enkä haluaisi elää mitään uusiksi. Kaikki yhdessä on tehnyt minusta sen, mikä tänään olen.

Marja Kuparinen

Rakkautta kohti -näyttely Galleria Nunesissa 8.9.–4.10. Pohjoinen Rautatiekatu 17 A. Avoinna ti–pe 11–17, la–su 12–16.