Veikko Honkanen on kerrassaan mainio isä. Hän on yhtä aikaa pehmeä, ystävällinen, hyvää tarkoittava, mutta tiukka. Niin lasten, vaimon kuin piiankin tahto on hänen taskussaan. Vaimo Elisabeth (Elli Castrén) ymmärtää nuoria ja uutta aikaakin, koettaa vedota ja välittää, mutta miehen tahtoon on hänenkin tyytyminen. Poika Jussi (Antti Luusuaniemi) vastaa kovuuteen kovalla.

Kohtaus, jossa isä pyytää poikaansa konservatiiviseen lehteensä töihin on mainio: Siinä kävellään toisen ajatusten ja vakaumusten yli reippain askelin. Patriarkalla ei riitä malttia kuunnella, saati sitten arvostaa erilaisia mielipiteitä, sillä Jumala on hänen puolellaan ja sitä myöten myös totuus ja oikeus. – Näitä luunkovia asenteita löytyy tämänkin päivän Suomesta, mutta entisen patriarkaalisuuden parhaat puolet eivät niitä useinkaan pehmennä.

Välittäjän osassa äitinsä tavoin oleva Hanna (Pirjo Määttä) tuntuu alussa olevan nöyryydessään ja sovittelevuudessaan heikoilla, mutta lopussa juuri hän laukaisee perheen tilanteen. Nuorimmainen, näyttelijän urasta haaveileva Maiju (Leena Pöysti) on saanut hahmoonsa paljon itsenäistymisen kipua ja lähtemisen haikeutta mutta myös nuoruuden välittömyyttä ja uskallusta oman unelman seuraamiseen. Maijun teatterimenestyksen jälkeen nähdäänkin jo kovasti Ida Ahlbergin näköinen tähti, pukua ja kampausta myöten.

Ylioppilas Teuvo Rastaan (Harri Nousiainen) ei auta muu kuin nähdä perheen vaikeudet ja auttaa, missä voi.

Isä Valtarin muutos ei mielenkiintoista kyllä tapahdu väittelyn ja järkiargumenttien avulla. Vasta perheen hajoaminen koskettaa kyllin syvältä. Mitä on patriarkka ilman perhettä? Mitä on isyys, jos lapsi näkee painajaisia veitsi kädessä heiluvasta isästä?

Hauskaa oli huomata, kuinka niin isän kuin pojankin asenteissa on sukulaisuutta: Molemmille eri mieltä olevan ajatukset ovat turhaa haihattelua, varsinkin naisen suusta kuultuna.

Hanna julistaa lopussa isälleen vapautta, sillä Jumalakaan ei ketään pakota. Vapauden nimeen vannovaa velipoikaa taas muistutetaan rakkaudesta. Se on vapautta kantavampi, kun uuteen ollaan menossa.

Katsoja miettiköön kantaansa kaikessa rauhassa.