Muistelmat kattavat Sjögrenin lapsuus- ja nuoruusvuodet 1938–1956. Lopussa on nuoruuden päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1952–1956 sekä ruokaohjeita äidin keittiöstä. Kiinnostus ruokaan ja ruuanlaittoon näkyy alkaneen jo varhain, ainakin ruokamuistot ovat eläviä. Päiväkirjasta näkyy nuoren ihmisen maailma, jossa silmä etsii levottomana kumppania ja mieli kaipaa kauas.

Sjögrenin kieli on eloisaa ja aistillista. Hän muistaa uskomattoman paljon lapsuudestaan. Kun pahoista tapahtumista puhutaan, kieli käy niukaksi ja asiallisen toteavaksi. Suru, raivo tai suuttumus kuitenkin melkein tihkuvat niukoista sanoista. Tehokasta.

Sjögrenin kotona oli paljon hyvää. Koskaan ei lapsia esimerkiksi kuritettu ruumiillisesti. Toisenlaisiakin kokemuksia siihen aikaan oli, sillä jotkut vanhemmat pyrkivät järjestelmällisellä kurituksella ja selkäsaunoilla kasvattamaan lapsista kunnon ihmisiä. Ettei vain erehtyisi luuulemaan itsestään liikoja. Kun Peppi Pitkätossu astui tulevan kirjailijan elämään, hän tyrmistyi tämän anarkismia. Miten Peppi saikaan aikaan sotkuja, saattoi itsensä ja toiset häpeään!

Nuoruus ahdisti joskus yksinäisessä vinttihuoneessa. Kun kaikki kaatui päälle, Vivi-Ann huusi niin kovaa kuin pystyi, mutta hiljaa, niin ettei kukaan kuullut.

Kuvaukset vaatteista, esineistä ja lehdistä ovat tehokkaita muistikoukkuja. Koulumuistoissa on kohtia, jotka nostavat ihon kananlihalle. Tasavertaisuus ei ollut silloin mitenkään yleinen normi.

Ihastuttavan aistivoimainen kirja, jonka jatkoa odottaa innolla.

Marja Kuparinen
marja.kuparinen (a)

Vivi-Ann Sjögren: Kissan kasvot ja Lassen kioski. Suomentanut Saara Villa. Schildts 2005. 401 s., 36 e.