Runoissa on hienovaraista kuvausta hetkistä, joita ei ehkä olisi halunnutkaan elää. Helena Anhava kuvaa, millaista on sitten, kun ovat ”neljä pitkään elettyä elämää joutuneet toistensa huonetovereiksi”:

”Eihän tässä muuta pyydetä
kuin että sopeutat elämäsi
eri lailla eläneitten,
eri olojen muovaamien elämään
lopuiksi lukuisiksi päiviksesi.”

Liisa Laukkarisen sympaattisessa kuvauksessa ”ruuan jälkeen vanhukset istuvat rivissä kuin kottaraiset langalla ennen lähtöä tai viluiset varpuset, höyhenet pörhöllään he liikahtelevat huiveissaan”.

Kokoelma ei sorru pelkkään haikeaan surumieleen, vaan kuvaa myös pitkän yhteiselämän lopullakin jatkuvia helliä eleitä. Matti Paloheimo kertoo sen siten, että onnen aamuissa on vielä muruja nypittäviksi miehen rinnuksilta aamiaisen jälkeen.

Antologia kumartaa suurten ikävuosien kantajien edessä, eikä yritäkään osoittaa heille väkisin paikkaa internetin alkeiskurssilla. Kuten Liisa Laukkarinen viisaasti kirjoittaa, ”- - menneessäkin elämässä pysyminen on elämässä pysymistä”.

Vuodet kuin kuiskaukset. WSOY 2005. 249 s., 27 e.