Andrea Chénier kertoo runoilijan kohtalosta Ranskan vallankumouksen pyörteissä. Vaikka roolihahmojen vaiheet ovat osittain fiktiivisiä, paljastuu niiden takaa historiallisia henkilöitä aina nimiroolia myöten: Runoilija André Chénier teloitettiin heinäkuussa 1794.

Monacon ohjaus oli irrotettu historiallisesta ympäristöstään.   Ensimmäinen näytös tapahtui vielä puuterin tuoksuisessa hovissa, joka vallankumouksen alkamisen symboliksi mureni palasiksi. Oopperan toisessa näytöksessä katsoja vietiin jättimäisen palaneen ja vahingoittuneen ihmisruumiin sisälle. Tästä lähtien kaikki tapahtui lähes pimeyteen kääntyvässä hämärässä. Del Monaco näyttää vallankumouksen synkän puolen, ahdistuksen ja verenvuodatuksen.

Vaikka Andrea Chénierissä trikolorilippuja heiluteltiinkin ja lavastuksessa nähtiin elävien ihmisten muodostama pastissi Delacroixin kuuluisasta maalauksesta Vapaus johtaa kansaa, on ohjauksen sanoma yleisempi. Vallankumous, tapahtui se sitten Ranskassa, Venäjällä tai Chilessä, on joka tapauksessa väkivaltainen katastrofi, joka ei jätä sijaa taiteelle ja rakkaudelle.

Andrea Chénier’n musiikki on kuin Puccinia. Tarjolla on niin vuolaita melodioita, italialaisen musiikkia hehkua kuin naturalistista orkesterimaalailuakin. Alberto Hold-Garridon johtama orkesteri tarjosi parhaimmillaan hienoja hetkiä. Sen sijaan solistien epätasaisuus herätti kysymyksiä.  Minne Kansallisoopperasta ovat kadonneet italialaiset äänet?

Oireellista on, että solisteista täysin omaa luokkaansa on yli kuusikymppinen Jorma Hynninen. Hän pesi suvereenisti koko nuoremman porukan. Hynnisen baritonissa on väkevyyttä ja sen imussa samaa vuolautta kuin nuoruuden päivinä.

Nimiosan laulanut Raimo Sirkiä vaikutti yllättävän voimattomalta, eikä ääni tahtonut millään syttyä italialaisen tenorin loistoon. Chénier’n rakastetun, Maddalenan roolin laulanut Päivi Nisula lauloi välillä komeasti, mutta paikoin ääneen ilmaantui oudon kimakka sävy. Pääparin intohimoinen rakkaus vaikutti lähinnä keski-ikäisen pariskunnan kumppanuudelta.

Muutenkin henkilö-ohjaus jäi toveittain lavalla seisoskeluksi. Tässäkin poikkeuksen teki Jorma Hynninen, joka hurmioituneena vallankumousjohtajana sähköisti olemuksellaan koko lavan.

Umberto Giordano: Andrea Chénier. Ensi-ilta Suomen Kansallisoopperassa 25.11. 2005.