Näille ihmisille on ihan turha tulla puhumaan oman elämän sankaruudesta, kilpailukyvystä, innovaatioista, trendeistä ja luovuudesta. Yhteinen asema ei myöskään yhdistä, sillä pohjalla velloo suorasukainen eloonjäämisen taistelu. Yhdistävää aatetta ei ole.

Samassa voimattomuuden suossa tuntuvat olevan myös myyjä Karita (Sari Puumalainen) ja myymäläpäällikkö (Jouko Keskinen). Vain konserninjohtaja Katajalla (Juhani Laitala) on varaa päättää toisten elämästä ja osoittaa halutessaan toiselle ovea.

Varastossa puhutaan ronskisti niin kuin siellä on tapana. Kommunismin aatteellisia rippeitä pallotteleva Jylhäkorpi (Juha Mäkelä) käy varkaissa, ja häntä avustava Rousku käärii rahat taskuunsa. Peltonen ja Karvinen muodostavat mainion parin. Voittajaksi selviää se, joka on parhaiten sisäistänyt optiomiljonäärien ja ajan hengen: varasta, jos vain voit.

Marja-Leena Kouki on Karitan illuusiottomana äitinä hulvattoman hauska ja itsensä peliin pistävä. Äidin ja tyttären tien voi ennustaa kulkevan samoja latuja. Naisella on joskus pelastuksena äitiys, mutta laskun voivat maksaa lapset.

Seppo Laine äidin juoppona poikaystävänä ja varastoon työllistettävänä pitkäaikaistyöttömänä on niin aito hahmo, että hetken jo epäilin todellisen  tapauksen olevan teatterissa vierailulla.

Jukka Rantasen ohjauksessa Varastosta on tullut tehokas (ja samalla hauska) toivottoman, syrjäytyneen ja näköalattoman maailman kuva, jossa elämisen voima kuitenkin sinnittelee. Rausku näkee tilanteensa selvästi: Köyhän tähtitaivaaksi riittää näppylähanskojen pisteiden kirjo. Pahinta ankeassa ja ennustettavassa elämässä ei ole ankeus, vaan se että kaikki se on vielä edessä.

Varasto. Kansallisteatterin Willensauna. Kantaesitys 9.12.2005.