Viiru tahtoo joulupukin 14.12.2005
Sven Nordqvistin villistä Viiru-kissasta ja hänen kumppanistaan ukko Pesosesta kertovat kirjat ovat jaksaneet kiinnostaa lapsia jo 20 vuotta. Ensimmäinen Viiru-kirja ilmestyi suomeksi 1984.
Nordqvistin luomien kaverusten keskinäinen hellyys, huolenpito ja boheemi elämäntyyli ovat viehättäneet myös aikuisia. Pesonen on keksijä luonteeltaan, kaukana pikkutarkasta nipottajasta. Viiru taas seikkailee ja osaa temppuja, joista tavallinen kissa vain uneksii. Se muun muassa on oikein hyvä puhumaan.
Ensimmäinen Viiru-elokuva saatiin 1999, toinen seuraavana vuonna. Nyt teatterilevitykseen ehtinyt kolmas pitkä piirroselokuva on aiheeltaan ajankohtaan sopiva Viiru ja Pesonen joulupuuhissa. Torbjörn Janssonin käsikirjoittama ja Jörgen Lerdanin ja Anders Sorensenin ohjaama elokuva on ruotsalais-tanskalais-saksalaista yhteistyötä.
Ukon ja huimapäisen kissan maailman pienet viehättävät yksityiskohdat ovat hyvin siirtyneet kirjasta filmiin. Nordqvistin satumaailmassa on valkoiset hanget ja paljon tunnelmaa. Joulua odotellaan ja Viiru kaipaa vierailulle joulupukkia, jota ei ole mökissä näkynyt. Pesonen alkaa varmistaa joulun onnistumista rakentamalla mekaanista pukkia. Siinä sivussa sattuu ja tapahtuu, salaperäisiä vieraita käy ja lopulta on kaivattu ilta.
Miesten (Viiru lienee uros?) talossa asuu myös monenlaista pikkuväkeä. Talon lattian raoista ja seinänkoloista pääsee ihan uuteen todellisuuteen. Elokuva onnistuu hyvin välittämään syvyysvaikutelmat ja maanalaisten tilojen laajuuden. Naisilla ei tässä taloudessa ole paikkaa, mitä nyt kanat elävät omassa taloudessaan kutoen ja kahvitellen. Ukko ja kissa selviävät hyvin keskenään.
Viehättävä elokuva viestittää pimeisiin iltoihin kumppanuutta, itsenäisyyttä ja inhimillistä lämpöä.
Tammen julkaisemia Viirun seikkailuja on ilmestynyt yhdeksän kirjan verran. Lisäksi on olemassa Viirun puuhakirja ja keittokirja.


