Välillä tehdään lamadokumenttia mätää lampaanlihaa sisältävällä Pamisos-laivalla, sitten sukelletaan teemasta kirjoittavan kirjailijan ja hänen miehensä päiden pintakerroksiin, mutta näihinkään kehyksiin ei voi suhtautua kovin vakavasti.

Raittila kuvaa laman myötä tulleen ”työelämän muutoksen” merkitystä sellaisen silppuelämän syntymiselle, jossa mediaspektaakkeleiden ja elämysteollisuuden tuottamat illuusiot alkavat tuntua arkista elämää todellisemmilta. Mediakulttuurin täydellistyessä todellisuuden rajat hämärtyvät jopa insinööreiltä, jotka ovat tottuneet mittaamaan tarkoin elinpiirinsä reunaehdot. Saati sitten mediamaailman sisällöntuottajilta, joista Pamisos pyörittelee radion ja tv:n tekijöitä ja kirjailijoita.

Mediavirran aineettomassa, usein absurdissa todellisuudessa uiskentelu saattaa arkiseen, näkyvään ja jotenkin tolkulliseen maailmaan tottuneiden kuluttajien mielet myrskyyn, jonka voimakkuutta ja käänteitä Raittila hallitsee ammattimiehen otteella. Mutta hieman muotopuoleksi hänen hahmotuksensa tällä kertaa jää.

Kun näkökulmia pyöritellään tarpeeksi ympäri, kertojaratkaisut yllättävät kerta toisensa jälkeen ja huiputus, johon lukija jo mielellään heittäytyi mukaan paljastuu taas illuusioksi, menee spektaakkelista maku ja motivaatio sen ostamiseen. Mitään konkreettista ei oikein jää käteen, paitsi psyykensä reunalle paiskatun perusinsinöörin viemäreistä seuloma sonta ja jäte, jonka virta sekin lakkaa, kun häneltä viedään puhdistuslaitos, virka ja järki.

Tämän tyhjän juonen päälle jäämisen kokevat siis kuvitteelliset henkilöhahmotkin, jolloin voidaan kuvitella, että silmänkääntäjänä tunnettu Hannu Raittila huiputti ja horjutti taas onnistuneesti meidän kaikkien yhä kuvitteellisempia identiteettejä ja sidoksia reaalimaailmaan.

Hannu Raittila: Pamisoksen purkaus. WSOY 2005. 24,90 e, 308 s.