Käytännön harjoituksiksi ajattelun liennyttämiseen Stein tarjoaa muun muassa samanmielisyyttä aina ja kaikkien kanssa (erimielisyyshän pitää pystyä perustelemaan, ja se taas, hui kauhistus, vaatii ajattelua), omissa nurkissa pyörimistä (vieraiden tapaaminen voi tuoda pelottavan tarpeen muuttaa näkökulmaa) ja vaikkapa päihteiden käyttöä (kun pönttö on tarpeeksi usein sekaisin, älykkyyden aleneminen on lähes mitattavissa).

Räävittömimmillään Stein on, kun hän pääsee uskontojen kimppuun. Hänen mukaansa nimittäin kristinuskon ja juutalaisuuden kannattajien ei ole toivoakaan päästä eroon ajattelusta. Heidän pyhät kirjansakin ovat täynnä ristiriitaisuutta, uskonsankarien syntejä ja muuta roinaa, mikä edellyttää kivuliasta ajatustoimintaa. Stein paneekin toivonsa islamin kannattajiin: siinä jämäkkä uskonto, joka torjuu epäilyn, sananvapauden – ja

Hollantilainen tutkija Matthijs van Boxsel suomii Tyhmyyden ensyklopediassaan ankarin sanakääntein ihmisen synnynnäistä taipumusta älyttömyyteen. Perusteluksi käy muun muassa se, ettei mikään muu eläin ole niin typerä, että päästäisi syntyessään saalistajia houkuttavan parkaisun.
Ihminen on tyhmyydessään niin myös joukkosieluinen, ettei uskalla olla nauramatta sille, mille muut nauravat, jottei vaikuttaisi – tyhmältä! Ja uskonnolla perusteltu marttyyriuden ylistäminen vasta huippuluokan tyhmyyttä onkin.

Mutta kaiken ivaamisen jälkeen van Boxsel tulee siihen paradoksaaliseen tulokseen, ettei ihmisellä ole mahdollisuutta kehittyä ilman tyhmyyttä, sillä tyhmyys on henkisen kasvun edellytys.

Kirjoittaja osoittaa lukeneisuutensa nojautumalla lukuisiin herkullisiin kirjallisiin lähteisiin, joissa pohditaan ihmisen tyhmyyden ulottuvuuksia. Harmi vain, ettei lainattuja teoksia ole koottu lähdeluetteloksi.

Hannes Stein: Vihdoinkin eroon ajattelusta! Käsikirja ylirasittuneille älyköille. Atena 2005. 208 s., 25 e.
Matthijs van Boxel: Tyhmyyden ensyklopedia. Atena 2005. 240 s., 29 e.