Maailman vanhin teatterimuoto 10.01.2006
Tällä viikolla sai ensi-iltansa suomalaisittain harvinainen näytelmä.
Nuorten näyttelijöiden työryhmä on tuonut KokoTeatterin näyttämölle vuosisatoja vanhaan japanilaiseen perinteeseen pohjaavan Noo-näytelmän Funa Benkei.
Japanilainen Noo-teatteri on maailman vanhin yhä olemassa oleva teatterimuoto. Siinä tarina kerrotaan tanssin ja musiikin keinoin, tarkkaan muotokieleen sidottuna. Vuorosanat esitetään laulaen, ja lavalla istuvat soittajat tuottavat muun musiikin, tyypillisesti huilun ja rumpujen sekä pienen kuoron voimin.
Funa Benkeitä esittävä työryhmä on perehtynyt Noo-teatterin liikekieleen ja estetiikkaan ohjaaja Mia Pätsin johdolla. Hän tutustui japanilaiseen teatteriin opiskellessaan näyttelijäksi Tanskassa vuosina 1991–94. Nyt esitettävä kappale on Mian toinen Noo-ohjaus. Ensimmäistä kertaa hän työskenteli aiheen parissa vuonna 1999.
Etäännytettyä tragediaa
– Noo-teatteri sopii minulle erityisen hyvin, sillä musiikki on lähellä sydäntäni. Sen muoto on verkkaisuutensa vuoksi kiitollinen länsimaiselle näyttelijälle. Vaikka näytelmät ovat varsin fyysisiä, ei näyttelijä tarvitse akrobaatin taitoja, kuten monissa muissa japanilaisen teatterin lajeissa helposti on.
Mia Pätsi uskoo Noo-teatterin miellyttävän myös suomalaista katsojaa.
– Suomessa pidetään musiikkiteatterista ja lisäksi Noon aiheet ovat täynnä suomalaiseen sielunmaisemaan istuvaa tragediaa, kuitenkin etäännytettynä esteettisen, minimalistisen muotokielen keinoin. Nuoriso näyttää myös olevan kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista, esimerkiksi Manga-sarjakuvista. Niiden kautta innostus japanilaiseen perinteeseen on selvästi kasvussa, Pätsi ennustaa.
Tuttua ja vierasta
Marko Aarnion näytelmään säveltämässä musiikissa alkuperäiseen japanilaiseen äänimaisemaan on lisätty länsimaisia elementtejä. Yhdistelmä kuulostaa samaan aikaan kauniin eksoottiselta ja kuitenkin tutulta.
Myös näytelmän lavastus, puvustus, naamiot ja rekvisiitta noudattavat alkuperäistä tyyliä. Näyttelijät esittävät repliikkinsä kauniina stemmoina. Monotoninen laulu rauhoittaa kuuntelemaan.
Kieli on kaunista, juuri sellaista kuin japanilaiselta teatterilta odottaisi. Repliikit ovat maalailevia, kuten ”Veljesten tulisi olla kuin aurinko ja kuu” tai ”Sydänyö. Kuu pilkottaa pilvien takaa”.
Funa Benkei on kaiken kaikkiaan hyvin viimeistelty kokonaisuus. Esitys irrottaa tehokkaasti talvisista pakkastunnelmista.
Funa Benkei KokoTeatterissa (Unioninkatu 45). Kantaesitys oli 7.1. Muut esitykset 10.–17.1, tiedustelut numeroista 050-3219919 tai 09-2784820.


