Sivun toiminnot

Pekka Kostiaista ja Mozartia Kirkko soikoon -festivaalilla 18.01.2006

Tämän kevään Kirkko soikoon -festivaalilla kuullaan säveltäjä Pekka Kostiaisen teoksia ja Mozartin kirkkomusiikkia.

Johanneksen- ja Vanhankirkon uusituilla uruilla soitetaan sekä suomalaista että ruotsalaista romanttista urkumusiikkia. Kirkko soikoon -festivaali järjestetään 18.–26. maaliskuuta. Tarkempi ohjelma verkossa www.kirkkosoikoon.fi.

Kuorosävellyksistään tunnetun säveltäjä Pekka Kostiaisen pääsiäisoratorio Triduum Paschale kuullaan ensimmäistä kertaa Helsingissä. Kostiaisen musiikkia esittävät myös Rajaton ja säveltäjän itsensä johtama Musica-kuoro. Kantaesityksensä saavat Kostiaisen Kaija Pispan teksteihin säveltämät lapsikuorolaulut.

Tuttua Mozartia ja myös harvemmin kuultua esitetään festivaalin kolmessa Mozart-konsertissa. Salzburgin kauden kirkkomusiikkia säveltäjän nuoruusvuosilta tulkitsevat Aapo Häkkisen johtamassa konsertissa Helsingin Barokkiorkesteri ja Kamarikuoro Utopia solisteinaan Pia Freund, Teppo Lampela ja Niall Chorell.

Tänä keväänä 100 vuotta täyttävä Helsingin seurakuntayhtymä on rakennuttanut ja kunnostuttanut viimeisen kymmenen vuoden aikana kaupungin kirkkojen urkuja tiheään tahtiin. Festivaalilla Vanhankirkon urkuja soittaa Sixten Enlund ja Johanneksenkirkon urkuja Pertti Eerola.

Urkumusiikista kiinnostuneille on luvassa herkkua Saksasta. Stuttgartin valtiollisen musiikki- ja taidekorkeakoulun urkujensoiton professori sekä St. Eberhardin katolisen katedraalin urkuri Ludger Lohmann soittaa Johanneksenkirkon uruilla Mozartin urkumusiikkia.