Tehdyt toimenpiteet

Uusi leffaklubi aloittaa Gloriassa 31.01.2006

Aikoinaan eloteatterina aloittanut Kulttuuriareena Gloria palaa juurilleen, kun siellä aloittaa toimintansa uusi elokuvaklubi Elävä kuva.

Kerran kuussa sunnuntaisin näytetään kolme eri tyylisuuntaa edustavaa elokuvaa. Ensimmäinen on tarkoitettu koko perheelle, keskimmäinen sekä nuorille että aikuisille ja viimeistä ei suositella lainkaan lapsille.

Mikä parasta: tapahtumiin on yleisöllä vapaa pääsy.

Ensi-iltana sunnuntaina 19. helmikuuta on mahdollisuus nähdä klassikko Lumikki ja seitsemän kääpiötä (klo 16.30), Tahraton mieli (kello 18) ja Ilmestyskirja nyt (redux) kello 20.

Maaliskuun 19. päivä nähdään Näkymätön Elina, Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme ja American History. Huhtikuun 23. päivä ovat vuorossa Leijonakuningas, Casablanca ja Yksi lensi yli käenpesän.

Esitysten välissä näytetään suomalaisten tekijöiden lyhytelokuvia. Alan harrastajilla ja ammattilaisilla on näin mahdollisuus saada yleisöä teoksilleen ja päästä itsekin näkemään ne suurelta kankaalta. Omia elokuviaan voi lähettää osoitteeseen: Kulttuuriareena Gloria / Elävä kuva, Pieni Roobertinkatu 12, 00120 Helsinki.

Lisätietoja elokuvista: www.nuoriso.hel.fi/gloria/elavakuva