Pian näkökulma kääntyy ihmissuhteisiin. Yhtä tehokkaasti kuin mies luotaa meren syvyyksiä, hän kauhistuu oman itsensä tuntemattomuutta. Pelon aiheet tulevat konkreettisiksi hänen elämänsä kahdessa naisessa. Toisaalla on vaimo Kristina, toisaalla kaksoiselämään kuuluva Sara-Fredrika syrjäisellä saarellaan. Tapahtumia kuvataan tarkasti miehen kannalta. Naisten kokemuksia voi vain aavistella; varsinkin Kristina on mielenkiintoinen hahmo.

Etäisyyksistä ihmissuhteissakin on kysymys. Kuinka lähelle toisen voi päästää, ennen kuin hänestä tulee uhka? Lars Tobiasson-Svartman miettii, onko maailmassa sen suurempaa etäisyyttä kuin kahden samassa sängyssä makaavan ja nukkumista teeskentelevän välillä on. Vaimo tuntuu vetävän miehen syvyyksiin. ”Jonakin päivänä hän ei enää ole kansi sen kuilun päällä, jonka partaalla minä tasapainoilen.”

Hyvin ei mene rakastajattarenkaan kanssa: ”Minun on päästävä pois täältä, ennen kuin hän näkee suoraan minun lävitseni. Jos en lähde pois, hän löytää kuilun, joka minun sisälläni on. Hänen kuilunsa on hänen, minun on minun. Olen liian lähellä häntä.”

Mankell kuvaa vaikuttvasti sulkeutuneen ja vähitellen omiin valheisiinsa uppoavan ihmisen sielunmaisemaa. Lauseet ovat monta kertaa hyytävän tarkkoja ja niukkoja, ja kierre pahenee koko ajan. Traagista on, että kaikki romahtaa juuri, kun mies on oivaltanut: Totuus saattaa olla ennen kokeilematon mutta mahdollinen tie.

Henning Mankell: Syvyys. Suomentanut Laura Jänisniemi. Otava 2005. 396 s., 33,50 e.