Virolainen kirjailija ja elokuvaohjaaja Imbi Paju kirjoittaa juuri pokkarina ilmestyneessä kirjassaan Torjutut muistot: ”Viron historiasta on tullut patologista, se on täynnä esteitä ja häiriöitä, sillä se on ollut neuvostolaisen ohjauksen ja manipulaation uhri. Siksi olenkin sitä mieltä, että historia on liian vakava asia jätettäväksi vain historiantutkijoille ja poliitikoille.”

Paju on pyrkinyt sekä kirjassaan että samannimisessä elokuvassa antamaan kasvot äitinsä ja tätinsä elämänvaiheiden kautta neuvostoajan kokemuksille. Ja nimenomaan tavalla, joka avaisi tunnetason lukot. Hänen mielestään ymmärrys syntyy vasta, kun tosiasiat nähdään ja tunnustetaan, tunne liikahtaa, ja tunteen avaaman kokemuksen kautta syntyy samastuminen ja ymmärrys.

Kuulustelut, kidutukset, leimaaminen, kyyditykset ja vuosien karkotukset ovat asioita, joista niitä kokeneet eivät helposti puhu. Eivät puhu raiskatutkaan, sillä se sattuu liikaa ja hävettää.

”Jos haluamme vain unohtaa tapahtuneen, meidän on siedettävä seuraukset”, kirjoittaa presidentti Toomas Hendrik Ilves Pajun kirjan esipuheessa.

Useaan otteeseen Paju puhuu siitä, miten väkivaltakoneisto murtaa ihmisen arvot, välittäminen, ihmisoikeudet ja luottamus kärsivät kovia. Syyllisyys lisää osaltaan muistamattomuutta.

Se, mikä tapahtui yksilöille, tapahtui myös kansalle. Vuosikausia kaikkialla itäisessä Keski-Euroopassa oli vallalla historian todellisuuden järjestelmällinen eliminoiminen, yhteiskunnallisesti suunniteltu unohtaminen, kirjoittaa Paju.

Itsenäisyydestä huolimatta menneisyyden kartoittaminen ei ole ollut Virossa helppoa. Osallistuessaan viime syksynä Helsingissä Rakkaus ja tuho -elokuvaseminaariin Imbi Paju kertoi, miten aluksi jotkut paheksuivat tapaa, jolla hänen elokuvansa antoi koetuille kärsimyksille kasvot. Oma äitikin oli murtua julkisuuden pelkoon. Vastaanotto on kuitenkin ollut valtaosin kannustava.

Virossa on havaittu sama, mikä tunnetaan meilläkin: raskaat muistot eivät unohtamalla ja torjumalla katoa. Ne vaikuttavat ihmisen identiteettiin ja siirtyvät sitä kautta lapsille ja heidän lapsilleen.

Totuus on kuin viiltävä veitsi: avatessaan kätketyn pahan se samalla vapauttaa.

Imbi Paju: Torjutut muistot. Suomennos Kaisu Lahikainen. Like 2008, nid. 316 s., 10 e.