Metallimusiikilla tarkoitetaan laajaa raskaan musiikin aluetta, ja siksi tämä musiikkityyli on jakautunut useisiin alalajeihin. Osa määreistä viittaa musiikillisiin eroihin: Speed metal tarkoittaa nopeaa metallimusiikkia, death metal on usein hidasta ja raskaampaa, folk metal lainaa vaikutteensa perinteisestä kansanmusiikista ja trash metal tarkoittaa säröistä ja rosoista, usein punkahtavaa metallimusiikkia. Sankarihevin teemat liikkuvat muinaisten sankareiden ja taisteluiden ympärillä tai omalla rohkeudella ja voimalla kerskailussa.

Musiikillisten jaotteluiden lisäksi on kaksi metallimusiikin alalajia, jotka määritellään puhtaasti sanoitustensa mukaan; white metal, jonka sanoitukset ovat kristillisiä ja joissa kerrotaan Jeesuksesta, armosta ja pelastumisesta sekä black metal, joka kertoo saatanasta ja demoneista ja saattaa jopa kutsua ylistämään näitä.

Valitettavasti moni melodinen mutta maailmankuvaltaan synkkä metalliyhtye mielletään black metalliksi, vaikka sanoituksissa ei koskaan millään tavoin viitata pimeyden voimiin, vaan puhutaan esimerkiksi rakkaudesta. Yleisesti hyväksytty termi raskaalle, melodiselle musiikille, jonka maailmankuva saattaa olla synkkä mutta ei suinkaan saatanallinen, on melodinen death metal.

Tätä tyylisuuntaa toivoisin lisää myös kristillisen white metallin tekijöiltä. Saan nauttia tälle musiikkityylille tyypillisistä raskaista rummuista, voimakkaista kitaroista ja taidokkaista kosketinsoitinosuuksista aivan liian harvoin. Tämän musiikin en tiedä koskaan houkutelleen ketään muuhun kuin kuuntelemaan hyvää musiikkia ja mahdollisesti tanssimaan. Black metallia puolestaan en kehota ketään kuuntelemaan.

Jore, kristitty metallimies