Sain väärät roolimallit – heterovanhemmat! 23.05.2006
Kasvoin äitini rinnalla. Isä ei ollut kiinnostunut lasten kanssa olemisesta. Kärsin tästä kovasti.
Kysyin, miksi äiti teki lapsia isän kanssa, vaikka oli huomannut hänen piinaavan poissaolonsa jo ensimmäisenä avioliittovuonna. Äiti vastasi, että lähes 50 vuotta sitten eroaminen ei tullut kuuloonkaan. Lapsia hankittiin, koska se oli tapa.
Vanhempien pitäisi oikeasti haluta lapsia. Homoparit todella haluavat lasta. Monet ovat huolissaan siitä, etteivät lapset saa tarpeeksi miehen ja naisen roolimallia. Asia ei ole niin. Ennen kuin kritisoitte homoja vanhempina, kannattaisi tutustua homokulttuuriin. Miespareilla on paljon naisystäviä tai heteropariskuntia ystävinään. Sama pätee naispareihin. Homoyhteisössä arvostetaan ystävyyttä. Lasten ympärillä pyörii paljon enemmän rakastavia ihmisiä kuin minun ympärilläni ollessani pieni. Eikö tällä vilpittömän rakkauden määrällä ole merkitystä?
Kysyn heteroilta, jotka kritisoivat homoparien ”rakkautta”: Onko oikein lapselle kasvaa kodissa, jossa vanhemmat riitelevät jatkuvasti eivätkä osoita kunnioitusta toisiaan kohtaan? Onko oikein, että puoliso on toisen kanssa koska niin tulee olla, ei rakkauden vuoksi?
Kristityt ovat saaneet kristinuskoon liittyvää sivistystä koulussa. Minä ainakin. Oletteko Te, jotka kutsutte itseänne kristityiksi, unohtaneet, että kristityt olivat vainottuja – maailmankaikkeuden mittakaavassa – jokunen vuosi sitten? Miksi hyökkäätte kaltaisianne vastaan vain sen vuoksi, että osa meistä ei elä valheessa?
Oletko, ”Hetero” (K&k 17.5.), kuullut sanaa ”agape”? Jos et ole, ota pikaisesti yhteyttä lähimpään seurakuntaan. Ehkä sen jälkeen ymmärrät, että rakkautta on myös muissa suhteissa kuin naisen ja miehen välillä. Itse olen hyvin rakastunut puolisooni. Kunnioitan häntä olemalla uskollinen niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
Olisiko jo aika lopettaa vainot kohdistuen ihmisiin, jotka haluavat rakastaa toisiaan ja olla rehellisiä itselleen ja muille? Päätös on Teidän, hyvät ihmiset. Rauhanlippua heiluttaen,


