Naisten pukeutuminen aiheuttaa seksuaalista häirintää 11.02.2008
Miehet ovat miehiä, naiset naisia, ja niin pitää ollakin. Luomistyön perusteella miehen seksuaalisuus on korostetumpaa kuin naisen, ja meidän on kunnioitettava sitä.
Jokin aika sitten eduskunnassa oli paneelikeskustelu, jossa oli kaikkien puolueiden edustus. En muista seminaarin aihetta tarkkaan, mutta siinä eräs naisedustaja sivusi seksuaalisuutta ja paheksui miesten käyttäytymistä yleisesti.
Pyysin yleisöpuheenvuoron ja viittasin meidän naisten paljastavaan pukeutumiseen, jonka osoite lienee miessukupuolueen – eikä naisiin. Ei varmaan ole miellyttävää katseltavaa, kun puolet rinnoista paljaana istutaan kokouksissa ja kuljetaan kaduilla.
Paneelin naisedustaja vastasi hyökkäävästi. Osalla meistä naisista taitaa olla huono itsetunto, mutta on kyseenalaista, jos nämä ovat keinoja sitä nostaa. Itseä paljastava pukeutuminen alentaa naisen arvoa ja naisellisuutta. Vaateteollisuus taitaa vain ruokkia tällaista kulttuuria. Myös pienten tyttöjen vaatetus on menossa kummalliseen suuntaan. Kuulin äitien valittavan, ettei lapsille tahdo löytyä ikään sopivia vaatteita, vain ”aikuismaisia” rimpsuja.
Nainen saa ja voi olla ylpeä naisellisuudestaan ilman kyseenalaisia keinoja. Tämä lieveilmiö on levinnyt myös seurakuntien työntekijöihin, joilta odotetaan esikuvallisuutta. Kun me naiset pukeutumisellamme ”ärsytämme” tarpeeksi miehiä, mielikuvitus alkaa lentää ja he lankeavat harkitsemattomiin tekoihin. Toivon, että tervehenkinen kanssakäyminen miesten ja naisten kesken työpaikoilla voisi saada enemmän jalansijaa. Eduskuntakin pääsisi keskittymään varsinaiseen tehtäväänsä.


