Uskonnonopetuksen soisi kuuluvan kaikille 11.02.2008
Timo Keko ehdotti mielipidekirjoituksessaan (K&k 6.2.) uskonnolliseen yhteisöön liityttäessä toteutettavaksi samaa ikärajasysteemiä kuin sellaisesta erottaessa toteutetaan.
Haluaisin kiittää häntä muutenkin ihailtavan estotonta järjenkäyttöä huokuvasta kirjoituksesta. Kaunista.
Lapsen kastaminen näyttää olevan useimmiten lähes itsestäänselvyys, pikemminkin normi eikä suinkaan valinta. Kastamatta jättäminen sen sijaan mielletään selkeäksi, perustelua vaativaksi päätökseksi. Kirkkoon kuulumisella ei välttämättä (ja varmasti hyvin usein) ole mitään tekemistä uskon kanssa.
Koulujärjestelmässä on kuitenkin virhe, joka useimmiten asettaa kirkon jäsenet erityisasemaan. Oppilaiden erottelulla uskonnon ja elämänkatsomustiedon opiskelijoiksi ei ole mitään päteviä perusteita. Opetetaanhan historiaa ja yhteiskuntaoppiakin kaikille saman verran riippumatta, mihin organisaatioihin oppilaat kuuluvat. Pidän uskontoa aivan yhtä oleellisena ja yleissivistävänä kuin edellä mainittuja aineita.
Kun otetaan huomioon se tosiasia, että koulussa on ennen järjestetty ”hartauksia”, jotka ovat kulkeneet samalla nimellä kuin nykyjärjestelmän kyseinen oppiaine, ei ole lainkaan vaikea ymmärtää vanhempia, joille ei tulisi mieleenkään istuttaa lapsiaan näille pelottaville uskontotunneille. Totuus on kuitenkin sellainen, että kaltaiselleni nykyiselle lukiolaiselle tunnustuksellinen uskonnonopetus on ajatuksena täysin absurdi. Se on moraalitonta, rumaa ja onneksi nykyään laitonta.
Mielestäni on surullista, että osa oppilaista jää paitsi tästä hyödyllisestä osasta koulussa päähän pumpattavaa tietotulvaa vain sen vuoksi, että uskonto oppiaineena ja uskonto uskona yli-inhimilliseen mahtiin mielletään samaksi asiaksi. Oppiaineen nimi sietäisi vaihtaa esimerkiksi uskontotiedoksi. Tai miten olisi vaikkapa ”elämänkatsomustieto”?
Sara Tolonen
lukiolainen
Helsinki


