Entisessä työpaikassani jouduin erään miespuolisen työtoverin häirinnän kohteeksi. Häpesin silloin syvästi tapahtunutta. Vielä vuosienkin jälkeen kyvyttömyys puolustautua ja voimaton raivo tuovat kyyneleet silmiini. Työssä käytimme työnantajan määräämää vaatetusta, jakkupukua ja kaulaan asti napitettua paitapuseroa.

Työpaikallamme oli paljon ahtaita välikköjä ja sokkeloita, joihin työtoverini sattui aina samaan aikaan kuin minäkin. Ohi hivuttautuessaan hän hiveli tai kouri lanteitani, takamustani tai rintojani.

Tapahtunut oli aina muille huomaamatonta, kestoltaan vain muutaman sekunnin. Mutta jatkuvasti haaraväliin osuva käsi tai rintoja hipaisevat sormet eivät voineet olla sattumaa.

Taatusti hän olisi kiistänyt kaiken, jos olisin asiasta nostanut metelin. Ja juuri nimimerkki Terveydenhoitaja kaltaisten ihmisten ja heidän asenteidensa vuoksi en uskaltanut tuoda tapahtumaa julki. Minua ei olisi uskottu – häirinnän aiheuttaman häpeän lisäksi olisin vielä leimautunut luulottelijaksi. Mies oli työpaikan ”rooleissa” pitkään samassa työssä ollut kunkku ja minä vasta tullut nuori nainen, siis helppo uhri häiritsijälle.

Joka tapauksessa minusta tuli työpaikallani epähenkilö, kun kaikki aikani meni kulkureittien miettimiseen ja häiritsijän välttelemiseen, eikä työ oikein edistynyt. Myöhemmin luovuin työstäni, kun tilanne tuli liian raskaaksi kestää. Nykyisin olen vaatimattomammassa, mutta seksuaalisesta häirinnästä vapaassa työpaikassa. Mies puolestaan on yhä samalla työnantajalla ja kuulemani mukaan hän on saanut ylennyksen.