Parikymmentä vuotta kuitenkin melko säännöllisesti. Muistan lapsuudesta, kuinka voimallisesti kansa veisasi virsiä, ja miten hyvältä tuntui lapsestakin osallistua laulamiseen. Olen surrut seurakuntiin levinnyttä käytäntöä, että virsiä veisataan mahdollisimman vähän.

Ennen vanhaan ehtoollisen aikana aloitettiin uusi virsi noin vaan, vaikka sitä ei ennalta ollut virsitaulussa. Nyt hyvä, jos se yksi virsi veisataan, mieluummin jotakin muuta musiikkia tai kuorolaulantaa. Miten me opitaan uusia virsiä laulamaan, jos niitä ei sinnikkäästi lauleta messuissa? Olen tosi kiitollinen, että tämä asia on tuotu kouluttajan kautta esille. Toivon, että uusi sukupolvi saa taas tuntea yhteisöllisyyden yhdessä veisaamisen kautta. Itse menen mielelläni körttiseuroihin, koska siellä on juuri tuo järjestys: pieni puhe ja virsi päälle.