En oikein usko. Minua on aina ihmetyttänyt, millä perusteella jokin väite on tarkoitettu ”vain” uskonnolliseksi totuudeksi eikä faktiseksi insinöörikieliseksi totuudeksi.

Yksi peruste lienee seuraava. Kun esimerkiksi luterilaiset tunnustuskirjat korostavat, että ylösnousemuksessa ”tämä sama liha” nousee ylös, se oli alun perin tarkoitettu myös ”biologiseksi” totuudeksi. ”Vain” uskonnollinen totuus siitä tuli viimeistään kun biologiassa opittiin ymmärtämään, että hiili, josta ruumiimme pääsiassa koostuu, on kierrätystavaraa eikä kenenkään omaa. Ties vaikka Juhani Huttusessa olisi samoja hiiliatomeja kuin uskonpuhdistajassa.

Tai kun Luther opetti maailman olevan elinaikanaan n. 5500 vuotta vanha, väite oli tarkoitettu varmaankin alun perin myös historiantieteen alaan kuuluvaksi totuudeksi, kunnes Darwinin oivallusten myötä siitä tuli vähitellen ”vain” uskonnollinen totuus.

Minusta nämä molemmat esimerkkiväitteet (niitä löytyisi paljon) ovat edelleenkin episteemisiä eli tietoa koskevia, mutta yksinkertaisesti vain vääriä. Niiden ja muiden sen kaltaisten ”pelastaminen” siirtämällä ne vaivihkaa ”vain” uskonnollisten totuuksien reviirille tuntuu silmänkääntötempulta ja hieman epäreilulta. Uskontokritiikille on tilausta. 

Martti Mäkisalo

Martti Mäkisalo ilmaisi mielipiteessään Kevyttä uskontokritiikin kritiikkiä (K&k 5.3.) seuraavaa: ”Jumalan kaikkivaltius yhdistettynä hänen rajattomaan rakkauteensa, mistä syntyy klassinen teodikean ongelma: kärsimyksen täyttämässä maailmassa molemmat väitteet eivät voi olla totta.”

Tällainen ajatus sisältää automaattisesti oletuksen, että rajaton rakkaus ei koskaan salli kärsimystä. Ajatus on naiivi ja pinnallinen. Seuraavaksi näytän kaksi klassista esimerkkiä, jotka tuovat asiaan mielestäni syvemmän näkökulman.

Perheessä on lapsi, joka on työntämässä haarukkaa pistorasiaan. Onnistuessaan lapsi saisi sähköiskun, joka johtaisi kuolemaan. Vanhemmat toistuvasti kieltävät lasta toteuttamasta itseään tässä asiassa hänen parastaan ajatellen, koska he rakastavat häntä. Lapsen yhä jatkaessa he turvautuvat viimeiseen keinoon, fyysiseen kuritukseen. Täten he tietoisesti aiheuttavat lapselle kärsimystä, mutta tämän jälkeen lapsi ei uskalla tapattaa itseään ja vanhempana ja ymmärtäväisempänä hän on vanhemmilleen syvästi kiitollinen siitä, että hän on vielä elossa.

Toinen esimerkki. Perheellä on teini-ikäinen lapsi. Vanhemmat antavat hänen vapaasti etsiä itseään ja rajojaan sopivien rajojen puitteissa. Nuori tulee kärsimään, tekemään virheitä ja epäonnistumaan, mutta sitä kautta hän oppii itsenäisyyttä, kypsyyttä ja saa viisautta, joka auttaa häntä elämässä pidemmälle kuin kaikki mahdollinen vanhempien tarjoama suoja tai apu.

Uskon, että yllä olevat tosielämän esimerkit puhuvat vahvaa kieltä sen puolesta, miksi kaikkivaltias Jumala voisi olla myös niin rajattomasti rakastava, että antoi Jeesuksen jokaisen ihmisen syntien edestä, jotta meillä voisi olla rauha.

Lauri Markus Viitanen