Tehdyt toimenpiteet

Kokemuksia NMKY:n avioliittokursseista 01.04.2008

Viime aikoina on keskusteltu HNMKY:n avioliittotyöstä. Haluan tuoda esille muitakin kohtia, jotka olen kokenut painostavina ja ahdasmielisinä. Osallistuin kaksi kertaa viikonlopun kestävälle kurssille Helsingissä.

Yksi minua häiritsevä opetus koski itsetyydytystä. NMKY opettaa, että itsetyydytys on syntiä. Opetuksen mukaan kaikki seksuaalinen energia pitäisi kohdistaa puolisoon. Itsetyydytys nähdään puolison pettämisenä ja rinnastetaan uskottomuuteen.

Seksuaalisen energian kohdistaminen pelkästään puolisoon on kaunis ajatus. Mutta puolisoiden tarpeet voivat vaihdella elämäntilanteiden mukaan. On myös tilanteita, joissa seksuaalinen kanssakäyminen on mahdotonta, esimerkiksi toisen puolison ollessa vakavasti sairas. Onko terve puoliso pettäjä, jos täyttää seksuaalisia tarpeitaan itsetyydytyksen avulla jaksaakseen vaikean tilanteen läpi ja pystyäkseen näin pysymään uskollisesti esimerkiksi vuosia sairaana olevan puolisonsa rinnalla? On huomioitava, että tällaisessa tilanteessa myös muitakin kuin seksuaalisia tarpeita voi jäädä tyydyttämättä.

Toinen minua häiritsevä opetus koski anteeksiantoa. Opetuksen mukaan katkeruudesta on pyrittävä luopumaan ja antamaan anteeksi itseä loukanneille henkilöille. On totta, että katkeruus voi jopa sairastuttaa ihmisen, mutta opetus siitä, mitä anteeksianto on, hirvittää. Opetuksen mukaan anteeksiantoon kuuluu hyvän puhuminen meitä loukanneista ihmisistä.

Jouduin pienenä kerran sukulaisen hyväksikäyttämäksi. Muistin tämän ensimmäistä kertaa vasta psykoterapiassa aikuisena. Olin tässä vaiheessa käynyt terapiassa kaksi vuotta. Jouduin käymään läpi monenlaisia tunteita, pelkoa, vihaa, surua. Olin pitkään katkera nyt edesmenneelle sukulaiselleni. Kesti pitkään, että pystyin edes jotenkin hyväksymään tapahtuneen. Lapsen hyväksikäyttö jättää syvän haavan. On mahdollista, että lasta voi vahingoittaa pahemmin vain riistämällä häneltä henki.

Ahdistuin NMKY:n opetuksesta. Luulin, että minun pitäisi puhua hyvää sukulaisestani, joka oli pedofiili! Onneksi psykoterapeuttini sai minut järkiini. Nyt ymmärrän, että olen saavuttanut paljon. Olen kiitollinen, että minulla oli mahdollisuus käsitellä menneisyyttäni terapiassa.

Ei enää avioliittokursseja