Naista taas pidetään luontaisesti vastaanottavaisempana, kotiin ja lapsiin suuntautuneena. Stereotyyppinen nais- ja mieskuva palveli historiassa miesten valta-asemaa ja oli perusteluna sille, että naisia ei päästetty yliopistoihin tai palkkatyöhön. Toisin on tänään.

Kirjan Kasvun hedelmät – kuka sai ja kuka jäi ilman? artikkelissani pohdin ekonomistikollegojen kanssa tasa-arvon kehittymistä Suomessa. Totesimme, että kehityskulku on pidemmällä aikavälillä heikentänyt miesten neuvotteluvoimaa avioliitoissa. Ennen naiset olivat taloudellisten ja koulutuksellisten vaihtoehtojen puutteessa pakotettuja alisteiseen asemaan perheessä. Nykyään yksinhuoltajanainenkin pärjää taloudellisesti.

Koska koti ja lapset ovat yhä – usein naisten tahdosta – äitien aluetta, isien suhde lapsiin jää satunnaisemmaksi. Nykyään yleisemmät avioerot kohtelevat isää tyypillisesti erittäin karusti: hän menettää etäisempänä vanhempana usein käytännössä lapsensa, vaimonsa, kotinsa, ja joutuu entistä enemmän pelkästään ansaitsijan rooliin, maksamaan elatusapua. Ero on miehille myös suurempi henkinen kriisi kuin naisille. Siitä lähtee usein liikkeelle syrjäytyminen yhteiskunnassa.

Koska erot ovat hyvin yleisiä, jokainen aviomies joutunee olemaan varuillaan sen suhteen, että miellyttää vaimoaan. Koskaan ei voi olla varma, ettei vaimo joku päivä ilmoita erosta. Se tulee usein miehelle täytenä yllätyksenä. Tilanne tuo mieleeni monen kehitysmaan naisen arjen: on toimittava puolison oletetun tahdon mukaan, jos ei halua ottaa riskiä, että oman elämän edellytykset ovat pirstaleina.

Sukupuolten välisiin eroihin perustuva avioliitto-opetus miehestä perheen päänä on näin kääntymässä miestä itseään vastaan. Nykyoloissa se vahvistaa entisestään naisen asemaan kodin ”valtiattarena”.

Anne Mikkola
ekonomisti ja teol. yo.