Epätasa-arvo ei ole raamatullista 08.04.2008
HNMKY:n avioliittokursseilla opetetaan hierarkkista parisuhdetta, jossa mies on vaimon auktoriteetti ja johtaja. Vaikka miehen johtajuuden väitetään olevan palvelevaa johtajuutta, kuuluu vaimolle kuitenkin päävastuu kotitöistä.
Opetus ja viime aikoina kuullut väitteet opetuksesta eivät täsmää. Uudessa testamentissa sanan ”pää” (kefalee) yhteydessä ei puhuta johtamisesta. Paavalin mukaan ”jokaisen miehen pää on Kristus” (1. Kor. 11:3).
Lause on epätosi, jos pää tarkoittaa johtajuutta. Kristus ei ole jokaisen miehen johtaja – valitettavasti. Pää tarkoittaa muun muassa alkusyytä ja yhteen liittäjää. Nainen on alkuisin miehestä, seurakunta Kristuksesta. Miksi miehen auktoriteettiasemaa naiseen nähden pidetään raamatullisena? Mies asetetaan HNMKY:n opetuksessa perheen papiksi ja profeetaksi, vaikka Raamatun mukaan Kristus on ainoa välimies (1. Tim. 2:5).
HNMKY:n kurssien opetus sukupuolten erilaisuudesta edustaa pakanallista dualismia. Ihmiset jaetaan järkevään ja loogiseen mieheen sekä lapselliseen, tunnevaltaiseen naiseen. Kun sukupuolet määritellään näin, onkin helppo perustella miehen johtajuutta. Raamatussa kuitenkin on erilaisia naisia ja miehiä. Sananlaskujen luvun 31 ihannevaimo on järkevä ja harkitseva liikenainen. Kuningasten kirjoista voi lukea, millaisia tunnevaltaisia oikkupusseja ja harkitsemattomasti käyttäytyviä miehiä pääsi hallitsijoiksi. Niiden tarinoiden perusteella voisi ”raamatullisesti” päätellä, että mies ei sovi johtajaksi. HNMKY:n avioliitto-opetus varmasti pyrkii hyvään, mutta on monin paikoin epäraamatullista. Se on loukkaavaa ja alistavaa sekä miehille että naisille.
Miehen rooli kaventuu eikä anna tilaa erilaiselle tavalle elää miehuutta. Miehelle tulee suorituspaineita ja riittämättömyyden kokemuksia, kun hän ei täytä Kristuksen paikkaa perheessä. Vaimo pettyy mieheensä ja alkaa nalkuttaa. Näin luodaan puolisoiden välille eripuraa ja raja-aitoja. Sitten tarvitaankin avioliittoleiriä syntyneiden ristiriitojen selvittelyyn.
Nina K. Hyttinen
arviointipäällikkö
kauppat. maist., valt. yo


