Sivun toiminnot

Minun seurakuntani 08.04.2008

Minun seurakunnastani tunnen nimeltä kaikki papit. Tunnen myös kanttorit ja vahtimestarit. Olen tutustunut moniin seurakuntalaisiin jumalanpalveluksen jälkeen järjestetyissä kahvitilaisuuksissa.

Olen saanut sieltä jopa ystäviä, joiden tapaamista aidosti odotan koko viikon. Siispä olen aktiivinen seurakuntalainen kirkossani.

Ongelmani on vain se, etten kuulu tuntemaani Taivallahden seurakuntaan, vaan Tuomiokirkkoseurakuntaan. Miksi on näin? Miksi en saa valita itse seurakuntaani? Miksi en voi virallisesti kuulua sinne, minne kuitenkin miltei kaikkina sunnuntaiaamuina menen? Olenko mahdollisesti niin arvostelukyvytön henkilö, etten ymmärrä omaa parastani?

On hyvä, että Helsingin seurakuntayhtymä ymmärtää ja yrittää paimentaa minut kohti Vanhaakirkkoa. Jalkani ovat vain niin tyhmät, että ne kuljettavat minut Temppeliaukiolle. Milloinkahan ne viisastuvat?

Paula Peltonen


Edellisen johdosta: Hyvä Paula Peltonen, kyselyssänne ette ole yksin. Samaa kyselevät monet helsinkiläiset ja samaa kysymystä pohditaan tällä hetkellä myös kirkon hallinnossa. Kysymys ei kuitenkaan ole Helsingin seurakuntayhtymän tai minkään seurakunnan paimentamisesta, vaan kirkkomme nykyisestä käytännöstä.

Seurakuntien rajat määritellään alueellisesti. Tämä määrittää kuulumisen seurakuntaan, mutta ei toki määrää sitä, minkä seurakunnan toimintaan saa tai voi osallistua. Helsingissä toimintaan osallistuminen ylittää hyvin usein seurakuntien väliset rajat. Alueellisella seurakunnalla on myös hyvät puolensa: Jokainen seurakuntalainen tietää, mihin ottaa yhteyttä elämän pyhiä juhlahetkiä valmistellessaan. Ja vastaavasti seurakunnan vastuu alueensa päiväkodeista, kouluista ja laitoksista on selkeä.

Pekka Hietanen
Helsingin seurakuntayhtymän johtaja