Avioerossa kaikki ovat uhreja 14.04.2008
Anne Mikkola kirjoittaa (K&k 2.4.), että ero miehille suurempi kriisi kuin naisille. Kuitenkin ero on aina kriisi jokaiselle, myös lapsille.
Ei voi mitenkään tutkia sitä ketä ero satuttaa eniten. Mikkola väitti myös, että erot tulevat jotenkin ”puun takaa”, ja siksi isien pitää olla perheessä varuillaan ja varpaillaan.
Kukaan ei varmasti halua yksinhuoltajaäidiksi ihan vaan siksi, että se on kivaa. Eroon päädytään vakavin perustein. Taustalla on usein alkoholismia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, välinpitämättömyyttä ja pettämistä. Usein jopa vetkutellaan huonoa ja tuhoisaa liittoa lasten vuoksi liiankin pitkään. Erot eivät myöskään tule yllätyksenä. Varoituksia on annettu ihan varmasti.
Mikkola myös piti isiä eron jälkeisinä maksumiehinä. Hyvin yleinen isille määrättävän elatustuen suuruus on kuukaudessa noin 130 euroa per lapsi. Usein sekin jätetään yhteiskunnan maksettavaksi.
Kun minä kokeilumielessä ehdotin lasteni isälle mahdollisuutta lähivanhemmuuteen, oli vastaus ehdoton ei, ja syykin hyvin selvä. Hän kävi töissä, mikä siis tarkoittaa, että miehet haluavat keskittyä uraansa ylitöitä kaihtamatta, ja olisi ihan mahdoton olla pois työpaikalta lasten sairastuessa – ja kyllä: 130 euron hintaan vastuun lapsesta voi siirtää äidille.
Viikonloppuisin voi tavata, mutta jos on parempaa tekemistä, mikään laki ei velvoita tapaamisiin. Vanhemmuudesta voi kätevästi nyppiä ”rusinat pullasta” eikä tarvitse tapella arkisista asioista lasten kanssa niinä parina viikonloppuna kuukaudessa. Tämä on hyvin yleinen kuvio.
Kyllä mies mielellään saa olla mies, mutta silloin täytyy myös käyttäytyä niin kuin mies: Vastuun ottaminen, parisuhteen kunnioittaminen ja lasten kanssa oleminen on todella miehekästä. Valitettavasti näyttää siltä, että miehet ovat mäyräkoiraansa ulkoiluttavia ruikuttajia, joista saa monta surullista tarinaa, kun oikein yksipuolisesti heitä kuuntelee.
Christina Lindbäck
äiti


