Vammaisen palkkaamisessa ei ole mitään pelättävää 29.04.2008
Yhteisvastuukeräyksen tämän vuoden kotimaan kohteena on työhönvalmentajien palkkaaminen, jolla tuetaan kehitysvammaisten työllistymistä.
Keräysteeman valinnalla kirkko muistuttaa tärkeästä asiasta: jokainen ihminen on arvokas ja jokainen voi antaa yhteiskunnassa oman panoksensa kykyjensä ja taitojensa mukaan.
Kun yritys palkkaa kehitys- tai aistivammaisen, se voi hyötyä siitä PR-arvon lisäksi myös taloudellisesti. Perheemme tekee lähes kaikki ruokaostoksensa lähimarketissa, joka on palkannut kaksi vammaista työntekijää. Toinen hyllyjen täyttäjistä on kuuromykkä, toinen kehitysvammainen.
Tavallisesti kuljetan ostokseni kotiin ostoskärryssä. Jos tavaraa on liikaa, käytän kaupan kotiinkuljetuspalvelua. Kotiinkuljetuksessa oli viime vuonna isoja ongelmia, ja harkitsin vakavasti siirtymistä tilaamaan ruokani nettikaupan kautta. Suurin yksittäinen syy, joka sai minut pysymään tuon marketin asiakkaana, olivat nuo kaksi vammaista työntekijää. Jokaisella kauppamatkalla saan konkreettisen muistutuksen siitä, että jokainen ihminen on tärkeä ja voi palvella omilla lahjoillaan toisia.
Älkää työnantajat pelätkö palkata vammaisia työntekijöitä. Uskon suurimman osan suomalaisista jakavan tässä suhteessa yhä kirkon arvot.
Annamari Jukko
Pariisi


